Sivuhahmosyndrooma + kolmiodraamoista
Onko kellään muulla tapana samaistua enemmän tarinoiden sivuhahmoihin kuin päähenkilöihin? Tai ainakin tykätä niistä enemmän?
Minulla ainakin on, etenkin miesten/love interestien kanssa. Minulle käy yllättävän usein niin, etten tykkää siitä hahmosta, joka on selvästi päähenkilölle tarkoitettu ja tämän unelmien kohde.
Tämä päti varsinkin nuorempana, nykyään on myös useita poikkeuksia. Mutta lapsena ja teininä lempparihahmojani olivat Samvais Gamgi, Merriadoc Tuk, Ron Weasley (ja HP:ssa moni, moni muukin), Roswell High:ssa Adam jne.
En jotenkin vain kokenut miespäähenkilöiden tai naispääosan ihastuksen kohteen olevan niin kiinnostavia, vaan kannustin aina sidekickiä.
Nyt olen pohtinut, mistä tuo on johtuu, sillä olen välillä huomannut sen siirtyneen kirjoittamiseeni. Sivuhahmot tuntuvat kokonaisilta ja ihanilta, mutta päähenkilöstä en saa otetta tai sitten en vain pidä hänestä niin paljoa.
Yksi mahdollinen syy kirjoittamisen kanssa voisi olla se, että tarinat eivät kuulukaan sille hahmolle, jolle kirjoittaja on luullut niiden kuuluvan ja ongelma ratkaisi päähahmoa vaihtamalla, fokuksen siirtymisellä. Se ei kuitenkaan ole ollut syy minun tarinoideni kohdalla (mielestäni).
Toinen on se, että näkökulmahahmosta pitäisi tietää kaikki mahdollinen, koska hän on tarinan "minä". Sivuhahmot taas suodattuvat näkökulmahahmon katseen kautta ja koska usein toisia ihmisiä on helpompi lokeroida, saan heistä paremmin otteen. He eivät aina tarvitse myöskään niin paljoa kehittämistä kuin päähenkilö, vaikka pyrinkin siihen, että kaikki hahmot olisivat pitkälle mietittyjä.
Olen myös miettinyt sitä, voisiko syy olla, että sidekickit ovat usein mustavalkoisempia hahmoja eivätkä kamppaile yhtä paljoa ongelmien kanssa kuin päähahmot. Se voisi liittyä myös siihen, että varsinkin YA:ssa love interest on usein nykyisin aika synkkä, jopa pahismainen hahmo. Vaikka ymmärrän tällaisten hahmojen vetovoiman ja ajoittain lankean itsekin seksikkään antiheron ansaan, lähtökohtaisesti tykkään kuitenkin enemmän niistä "kilteistä pojista".
Etenkin aasialaisissa romantiikkasarjoissa (K-drama<3) tuntuu olevan sääntönä, että päähahmon love interest on synkkä, vakava ja komea mies, joka kohtelee tyttöä välillä todella rumasti, eikä tykkää tästä aluksi ollenkaan. Sivuhahmona on yleensä joku vähemmän komea mies, jolla on kuitenkin hyvä huumorintaju ja joka ystävystyy nopeasti päähenkilön kanssa ja tukee tätä koko matkan ajan. Ja aina tyttö kuitenkin lopulta päätyy sen synkän tyypin kanssa yhteen, kun tämä vain lopulta tajuaa omat tunteensa! En yleensä lainkaan siedä näiden sarjojen loppuja tämän takia. Taas yhden tällaisen katsomisen jälkeen tuskastuttuani googlettelin, olenko ainoa, joka tuntee näin ja törmäsin "second lead syndrome" termiin. Se kuvaa tuskaani erittäin hyvin ja olen onnellinen, että löysin suosituksia sarjoista, jotka päättyvät tyydyttävämmin.
Pakko sanoa, että aika usein näissä sarjoissa naispäähenkilö on kyllä aika ärsyttävä, joten loppujen lopuksi vain hyvä, ettei se yksi ainoa ihana hahmo saa mahdollisuuden löytää jonkun yhtä kivan kuin hän itsekin.
Tuon tyyppinen kolmiodraama on todella yleinen trooppi K-dramoissa, mutta tietyssä määrin sitä näkee myös kirjallisuudessa. Kolmiodraama onkin nykyään monelle lukijalle kirosana, etenkin YA-piireissä.
Itse kuitenkin myönnän yhä rakastavani kyseistä trooppia. Mutta vain silloin, kun se on tehty hyvin. Valitettavan usein nykyään on selvää alusta asti, kumpi love interesteistä on se, jonka päähenkilö lopuksi valitsee.
Se on minusta ok, että romantiikkaan on sekaantunut kolmaskin osapuoli, joka on vaikka ihastunut päähenkilöön, mutta päähenkilö ei selvästi häneen vaan toiseen. Mutta jos siitä yritetään vääntää väkisin kolmiodraamaa, jossa päähenkilö seilaa kahden vaihtoehdon väleillä ja konflikti on tekemällä tehtyä, silloin en pidä siitä.
Onko kellään muulla ollut samanlaista ongelmaa, että sivuhahmot ovat kiinnostavampia kuin päähenkilö, joko omassa kirjoittamisessa tai sitten kirjoissa, joita on lukenut? Ketkä ovat sinun lempparisivuhahmojasi?
-mariidah
Kommentit
Lähetä kommentti