Rivien välissä

 Aiemmin kertoja-sarjassa on käsitelty minäkertoja ja sinäkertoja . Nyt vuorossa on hänkertoja, englanniksi third person limited point of view .  Huom. joskus termi kirjoitetaan hän-kertoja, Kielikellon mukaan molempia kirjoitusasuja voi käyttää. Valitsen tässä käyttää termiä ilman väliviivaa, koska se on linjassa aiempien käyttämieni termien kanssa. Photo by Nick Karvounis on Unsplash Mikä on hänkertoja? Tässä postauksessa hänkertojalla tarkoitan kertojaa, joka kertoo tapahtumista hän-muodossa. Hän teki, hän näki, hän sanoi. Rajaan sen ulkopuolelle kaikkitietävän kertojan, joka myös lähtökohtaisesti käyttää hän-muotoa. Hänkertojalla on rajoitteita, joita kaikkitietävällä kertojalla ei ole. Selvin ero on se, että yleensä hänkertoja keskittyy vain yhden hahmon näkökulmaan kerrallaan, kun kaikkitietävä taas tietää kaiken mahdollisen. Kaikkitietävään kertojaan tutustumme tarkemmin jatkossa. Hänkertojaa voi yrittää hahmottaa kuvittelemalla kameran, jonka kautta lukija aistii tarinan maa

 20 kirjailijaa, 70 sormiharjoitusta. Näin lupaa Luovan kirjoittajan työkirja. Esiteltäviä kirjoittajia ovat mm. Virginia Woolf, Franz Kafka, Ernest Hemingway, Gabriel García Márquez, Haruki Murakami, Margaret Atwood ja Stephen King. Kirja rakentuu niin, että aina aluksi on aukeaman mittainen esittely kirjailijasta ja hänen kirjoittamisestaan. Sitten on 3-4 kirjoitusharjoitusta, jotka jotenkin liittyvät ko. kirjailijan kirjoitusprosessiin, tyyliin, teoksiin, kirjallisiin keinoihin yms. Niille on aina varattu tyhjää tilaa itse kirjaan, niin että pikkuhiljaa kirja täyttyy tehdyistä harjoituksista. Tuo olikin ehkä ainoa asia, joka itseä häiritsi. Minusta tuntuu jotenkin aina pahalta kirjoittaa kirjaan, vaikka se kuinka olisi tarkoitus. Kaipa koen, että sotkuinen käsialani pilaa jotenkin sen ulkonäön. Tämänhän voi kiertää helposti kirjoittamalla harjoitukset erilliseen vihkoon. Itse kuitenkin pakotin itseni käyttämään kirjaa, sillä se oli helpointa. Kävinkin useamman kerran kirjan ja kynän

 Sain joululahjaksi Masterclassin ja olen kahlannut sen kirjoitusvideoita läpi säännöllisen epäsäännöllisesti. Aloitin Neil Gaimanista ja tällä hetkellä katson Margaret Atwoodia.  Tarkoitus ei ole nyt tiivistää tänne Masterclassin oppeja, en edes tiedä, olisiko sellainen sallittua, vaan enemmänkin kertoa kokemuksiani palvelusta ja joitakin tärppejä, mitä sieltä olen oppinut. En usko, että tulen esittelemään jokaisen opettajan oppitunteja, sillä välillä haluan vain katsoa niitä tekemättä samaan aikaan muistiinpanoja, mutta yritän ainakin joitakin postauksia aiheeseen liittyen tehdä. En ehkä ole katsonut vielä niin paljoa, varsinkaan muiden aihealueiden videoita, että osaisin sanoa, onko palvelu hintansa arvoinen. On se ehdottomasti parempi kuin Youtuben tai netin keskivertovinkit, ja on hienoa päästä kuulemaan tunnettujen kirjailijoiden ajatuksia, mutta onhan se myös aika tyyris. Joskus kuitenkin on tarjouksia, esim. juuri joulun alla jäsenyyksiä sai ilmeisesti kaksi yhden hinnalla. Yle

 Kirjoittaminen voi olla ihanaa. Maagista. Pakottavaa. Inspiroivaa. Hekumallista. Ja se voi olla ihan paskaa. Veikkaan, että lähes kaikki kirjoittajat ja siitä haaveilevat tietävät, että oman kirjan kirjoittaminen voi olla yksi suurimmista unelmista, sitä voi oikein janota, mutta koko ajan olosuhteet tulevat tielle, ei ole aikaa, ja vain haaveilee, että olisi koko päivä omistettavaksi sille. Ja sitten kun se päivä tulee, ei saa mitään aikaan. Sitä vain notkuu kirjoitusryhmissä, juttelee kirjoittamisesta, lukee kirjoitusvinkkejä, suunnittelee, lukee muiden postauksia ja onnistumisia, mutta itse ei kirjoita sanaakaan. Tai kirjoittaa muutaman ja nekin ovat työn ja tuskan takana. Kaiken lisäksi ne ovat ihan surkeita. Sitten tekisi mieluummin mitä tahansa muuta kuin kirjoittaisi. Miksi kirjoittaminen on niin vaikeaa? No, siihen on monia syitä, varmaan yhtä monta kuin on kirjoittajiakin. Joillekin kirjan kirjoittaminen on vain kaukainen haave, sitten kun -ajatus, samaan tapaan kuin kesäkunto

Nyt, kun olen hehkuttanut kuinka hienoa on kirjoittaa nopeasti tarinan ensimmäinen versio , niin palautetaanpa kaikki maan pinnalle.  Photo by Chris Liverani on Unsplash Huonot puolet ensimmäisen version nopeasti kirjoittamisessa 1. Muu elämä kärsii Jos haluaa rykäistä tarinan ulos lyhyessä ajassa, on sen eteen tehtävä uhrauksia. Asioita, joista olen itse joutunut (väliaikaisesti) luopumaan: sarjojen ja elokuvien katselu, liikkuminen, siivoaminen, terveellisesti syöminen, opiskeluihin panostaminen, kaverit, parisuhdeaika, suihkussa käyminen, nukkuminen... Epäterveellistä! Eikä aina mahdollista. Minä olen ollut lähes aina sellaisessa tilanteessa, että minulla on ollut varaa luopua monesta. Pahimmat kerrat ovat siis olleet kaksi ensimmäistä käsistäni, ja kuten sanoin, silloin minun oli pakko kirjoittaa ne. En osaa selittää sitä. Saatoin havahtua aamuyöllä ja päässäni alkoi heti surista tarina ja oli vain pakko alkaa kirjoittaa. En ole siis ikinä tarkoituksella vähentänyt vaikka nukkumis

 Olen ymmärtääkseni keskimääräistä nopeampi kirjoittaja. Toki asiaan vaikuttaa se, että tällä hetkellä minulla on vaikka kuinka paljon aikaa sille omistettavaksi. Mutta myös opintojen ja päivätyön ohella olen kirjoittanut romaanikäsikseni (yleensä keskimäärin noin 80 000 sanaa) 2 vko - 2 kk ajassa.  Jotkut käsikset syntyvät nopeasti, joko sisäisen tarpeen takia tai esimerkiksi Nanowrimossa, mutta olen myös pyrkinyt välillä tarkoituksella hidastamaan prosessia. Esimerkiksi nyt olen kirjoitellut vain satunnaisesti viimeisintä projektia, hyvin "fiilispohjalta". Mikä tarkoittaa, etten ole kahteen viikkoon kirjoittanut sanaakaan. Eikä se haittaa! Tuon projektin tarkoitus on olla täysin feel goodia itselle, keskittyä vain nauttimaan sanoista ja kirjoittamisesta ilman paineita tai tavoitteita. Olen myös viimeiset kaksi viikkoa editoinut muita käsiksiä hiki hatussa, sekä aloittanut jopa kaksi uutta liikuntaharrastusta, joten ei ihme ettei aikaa ole varsinaiseen kirjoittamiseen (tai b