Rivien välissä

 Tällä viikolla mietitään tarinan rakennetta. Erilaisia rakennekaavioita löytyy netistä useita, mutta yleisimmin törmää ehkä rakenteisiin Hero's journey (sankarin matka) ja Three-act story structure (kolmen näytöksen rakenne/kolmivaiheinen rakenne). Itse suunnittelen tarinoitani käyttäen juuri tuota kolmivaiheista rakennetta. Siinä tarina voidaan jakaa kolmeen osaan, joista keskimmäinen on yhtä pitkä kuin kaksi muuta yhteensä. Rakenteeseen kuuluu tiettyjä juonipisteitä (story beats), joiden pohtiminen auttaa tuomaan tarinaan jännitettä ja rytmittämään sitä oikein. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan erilaisiin rakenteisiin ja lukemaan niistä ja niiden juonipisteistä tarkemmin. Lisäksi kannattaa katsoa esimerkkejä, kuinka tunnetuissa tarinoissa nuo rakenteet toteutuvat. Esim. youtubettaja Abbie Emmonsilla on paljon videoita kolmivaiheisesta rakenteesta. Photo by Florian Klauer on Unsplash Kuitenkin kannattaa muistaa, että säännöt on tehty rikottaviksi. Rakenteet ovat vain suuntaa

 Tämän viikon maanantaina alkoi J:n koulu ja näin ollen myös meidän oikea arkemme. No, huomenna se jo muuttuu, kun minun kielikurssini alkaa, mutta tämä viikko oli pieni maistiainen siitä, mitä sitten kielikurssin jälkeen ja keväällä on luvassa. Koin tällä viikolla aivan uudestaan oudon ihmetyksen tunteen siitä, että todella olemme täällä. Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen tottunut siihen, että arki-iltana fiilis on huono, ei tee mieli mennä nukkumaan, kun seuraavana päivänä on töitä. Samoin siihen, että jos "tuhlaan" aikaani esim. katsomalla televisiosarjaa tai selailemalla vaikka Youtubea, tulee heti kauhea morkkis, että en käyttänyt vähäistä vapaa-aikaa johonkin järkevämpään kuten vaikka kirjoittamiseen. Silti olin usein niin väsynyt etenkin arkena, että päädyin helposti vain istuskelemaan kännykän kanssa sohvalle. Energiaa ei myöskään meinannut oikein riittää sellaisiin asioihin kuin liikunta, siivous tai kokkaaminen. Kun niitä teki, ne tuntuivat pakkopullalta enk

 Tällä viikolla vuorossa on hahmot. Ehkä ideoinnin myötä sinulla on jo ajatus siitä, kuka voisi olla päähenkilö tarinassasi. Voi olla, että sinulla on aavistus muistakin hahmoista. Hahmon kehittämiseen löytyy netistä paljon materiaalia, esimerkiksi täytettäviä taulukoita, joissa kysytään kaikki hahmon lempiväristä tämän lapsuudentraumoihin. On hyvä miettiä hahmoja tarkasti ja monipuolisesti sekä kehittää heille paljon sellaistakin historiaa ja ominaisuuksia, jotka eivät edes ole tarinan kannalta oleellisia. Tällaisia asioita ei tietenkään kannata silloin tunkea tekstiin, mutta se kyllä välittyy lukijalle, jos olet tehnyt hyvää työtä hahmonkehityksessäsi. Hahmo vaikuttaa silloin kolmiulotteiselta, todelliselta. Itse käytän usein apuna Myers-Briggs-persoonallisuustestiä. Sivulta löytyy kysely, jonka voi yrittää täyttää sen mukaan, miten hahmosi vastaisi kysymyksiin. Minä kuitenkin etsin yleensä vain suoraan persoonallisuustyypeistä sopivan ja luen sen kuvauksen, etenkin vahvuudet ja heik

 Okei, olen pohtinut asiaa ja päädyin siihen, että esittelen hyvin lyhyesti romaanikäsikirjoitukseni täällä blogissa. En tiedä kiinnostaako ketään, mutta näin ainakin olette vähän paremmin selvillä siitä, mistä puhun, kun puhun tarinoistani. Kerron kaikista työnimen, jota käytän sitten jatkossa tarinasta puhuessani (kunnes keksin jotakin parempaa, eli tosiaan ovat vain työnimiä!) ja muutamalla lauseella konseptista. Aloitetaan kronologisessa järjestyksessä, paitsi että teiniaikojeni kirjoitukset jätän suosiolla pois. Photo by Vera Gorbunova on Unsplash Suotyttö (aloitettu 2017, ensimmäinen versio valmis 2/2018) Ensimmäinen kokonaan kirjoittamani romaanikäsikirjoitus koskaan! Nuorten fantasiaa. Sijoittuu (ainakin tällä hetkellä) Suomen vaihtoehtohistoriaan, fantasiamaailmaan, jossa on hyödynnetty suomalaista mytologiaa. Kertoo tytöstä, joka asuu suolla (surprise!), mutta päätyy seikkailemaan lähikylään ja lopulta keskiaikaiseen Turkuunkin (tai fantasiaversioon siitä).  Tällä hetkellä:

Kerroin aiemmin saamastani palautteesta, jossa kehotettiin lakata kirjoittamasta fantasiaa ja vaihtaa johonkin myyvämpään genreen.  Välillä pohdin, että entä jos palautteen antaja oli oikeassa, edes osittain? Kaikista omin genre minulle on nuorten fantasia, etenkin fantasiamaailmaan sijoittuvat tarinat. Voisin myös puhua YA-fantasiasta. Sitä luen eniten itse, se on minulle rakkain ja kiinnostavin genre ja suurin osa ideoistani sopii lähtökohtaisesti siihen. Olen kerran lähettänyt yhden tarinoistani kustantamoille, ja sain yhdestä kannustavaa palautetta. Sieltä sanottiin, että he eivät kuitenkaan valitettavasti julkaise fantasiamaailmoihin sijoittuvia tarinoita, vaan panostavat urbaanifantasiaan. Eli pitäisikö minun kokeilla kirjoittaa enemmän sellaista, mitä julkaistaan? Palautteen antaja kehotti kokeilemaan esim. huumoria, jolle kuulemma olisi nyt tilausta, ja vaihtamaan kohderyhmän aikuisiin. Ja julkaisupäätöksethän perustuvat siihen, mitä ihmiset ostavat. Monet sanovat, että nuoret

 Mainitsin aiemmin, että kaikkea palautetta ja kaikkia neuvoja ei kannata kuunnella, vaikka ne tulisivat keltä tahansa, sillä pahimmillaan ne voivat olla vahingollisia. Harva tuskin tarkoittaa niitä sellaisiksi, mutta näkemykset voivat joskus olla niin erilaisia jostakin asiasta, että enää ei ymmärretä toista. Kun lukee nettikeskusteluja kirjoittamisesta, näkee paljon kommentteja, että ei kirjoittaminen kannata, sillä Suomessa ei sillä elä, tai kustannussopimuksen saaminen on niin vaikeaa, tai kukaan ei enää lue. Että pitäisi mennä oikeisiin töihin. Minusta tuntuu, että nuo kommentoijat eivät ymmärrä, miksi joku kirjoittaa. Suurin osa kirjoittajista tekee sitä sen takia, että he nauttivat siitä, että se on harrastus, että heidän on pakko. Ei kai kukaan sano urheilua harrastavalle, että ei kannata, kun ei kaikista kuitenkaan tule kilpaurheilijoita?  Se on toki totta, että ulkoiset motivaattorit kuten raha tai kuuluisuus eivät ole niin hyviä, sillä ne ovat varsin epätodennäköisiä. Kirjoi

 Leikkimielinen asteikko palautteen käsittelyn vaiheille: 1. Tyrmistys: Joku kehtaa sanoa lapsestani näin! Miten hän ei pidäkään sitä neroutena? 2. Puolustautuminen: Ei, nyt ymmärsit väärin koko jutun pointin, tämä on oikeasti neroutta! 3. Epäilys: Vai voivatko nuo kaikki muut olla oikeassa, onko tässä sittenkin jotakin vikaa? 4. Häpeä: Ei hele, tämähän on ihan kuraa. Miten ikinä edes kehtasin näyttää tätä muille? 5. Epätoivo: Tätä ei voi korjata. Koko tarina on pielessä. En kirjoita enää koskaan mitään. 6. Takertuminen: Voisi tämän korjata, mutta sitten koko tarina pitäisi muuttaa. Tämä on niin tärkeä asia, että täytyy vain hyväksyä, että se on viallinen. Eihän mikään tarina ole koskaan täydellinen. 7. Kyseenalaistaminen: He todella ovat oikeassa. Jos muutan tämän, tarinasta tulee parempi. Mutta miten? 8. Toivo: Ehkä näin. 9. Voitto: Jes, tämähän on neroutta! Vaihtoehtoisesti voidaan epäilyksen tai häpeän jälkeen palata puolustautumiseen ja sitä kautta voittoon, jos palautteen antaja

 Onko täällä ketään, joka aikoo tänä vuonna osallistua Nanowrimoon? Minulla on ihan samanlainen olo kuin joulua odottaessa, kun mietin marraskuuta. Ja kuinka ihanaa, jo tällä viikolla tuli sähköposti Nanoprepin alkamisesta. Tästä alkaa "joulukalenterin availu"! Mutta mikä on Nanowrimo? Jokainen kirjoittamista harrastava varmaan tietää sen, mutta niille joille termi ei ole tuttu: Nanowrimo tulee sanoista National Novel Writing Month. Se taisi alkaa vuosia sitten pienen porukan juttuna jossakin rapakon tuolla puolella, mutta on laajentunut maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Joka vuosi marraskuussa siihen osallistuvat yrittävät kirjoittaa kirjan kuukaudessa ja tällä tapaa "voittaa" Nanowrimon. Siinä siis kilpaillaan täysin itseä vastaan. Tarkalleen ottaen tavoite on kirjoittaa 50 000 sanaa eli 1667 sanaa päivittäin. Tuo ei ainakaan itsellä riitä lähellekään romaanin mittaa, mutta riippuu toki tarinasta. Muistaakseni Harry Potter ja viisasten kivi on suomeksi noin 60 000 san

 Olen edistynyt kurssitarinani kanssa. Eilen sain lähetettyä oman palautukseni viimeiselle vertaisryhmätapaamiselle ja olen oikein tyytyväinen siihen, mihin suuntaan tarina on menossa.  Olen luetuttanut nyt tekstiä kurssilaisten lisäksi myös kirjoituspiirissäni ja saanut heiltä paljon palautetta, mutta olen myös itse pohtinut tarinaa. Sain nyt paremmin kiinni joistain asioista, jotka ovat minua alusta asti häirinneet. Isoin ongelma liittyy yhteen hahmoista. Suunnittelin hänet alun perin hyvin kovaksi hahmoksi, jolle on tapahtunut ikäviä asioita, mutta niiden ansiosta hän on oppinut selviytymään. Hänen selviytymismekanisminsa on valitettavasti ihmisten manipuloiminen. Hänellä on kyllä pehmeämpikin puoli, jonka olisi tarkoitus tarinan edetessä pikkuhiljaa tulla enemmän esiin, myös niin, että hän oppii itse hyväksymään sen. Tätä ajatusta olenkin pitänyt mukana kirjoittaessa, mutta jostakin syystä hänestä tuli silti paljon pehmeämpi ja jopa naiivimpi jo alusta lähtien. Yhdistelmä tuo oudon

 Lupasin aiemmin vielä avata tarkemmin kirjoittamiseen ja lukemiseen liittyviä tavoitteitani. Nyt tuntuu sopivalta hetkeltä siihen, sillä ne ovat hieman selventyneet ja into on muutenkin kova lähteä tavoittelemaan niitä. Ensin hieman kuulumisia kuitenkin. Alamme pikkuhiljaa kotiutua Firenzeen. Kaupassa on käyty jo pari kertaa, emme tosin ole vielä uskaltaneet kokeilla jännää diy-skannausjärjestelmää, joka siellä on käytössä, vaan olemme vain perinteisesti keräilleet tuotteet koriin ja menneet normaalille kassalle. Olemme syöneet muutakin ruokaa kuin italialaista ja kokanneet itse. Omilta lähikulmilta on löytynyt ihania paikkoja, mm. joen rannasta ulkoilmaklubi, jossa voi lötkötellä rantatuoleilla drinkki kädessä ja katsella auringonlaskua Firenzen ylle. Katsoimme eilen Netflixiä (komisario Montalbano!) ja kävimme lenkillä. Kokeilimme myös turistihommia, mutta totesimme nopeasti, että kahden tunnin jono Duomoon ei kiinnosta ja että meillä on aikaa kiertää kirkoissa vaikka marraskuussa.

 Italiassa ollaan! Ja täällähän on oltu jo monta päivää. Itse asiassa, kirjoitan tätä postausta meidän ihanan asuntomme terassilta. Edessä on lasi proseccoa, kulhollinen hedelmiä sekä upouusi aviomies.  Saavuimme tänään Firenzeen viiden päivän Rooman häämatkan jälkeen. Häämatka oli samaan aikaan ihana ja raskas. Me päädyimme Roomaan ihan vain sen vuoksi, että Firenzeen ei ollut suoria lentoja. Jos nyt suunnittelisin häämatkaa ja kaikki vaihtoehdot olisivat avoinna, valitsisin ehkä kohteeksi jonkun hieman "rennomman", en pakosti kaupunkikohdetta. Meidän häidenhän oli tarkoitus olla stressivapaat ja itse hääjuhla olikin, mutta edeltävä viikko (ja kuukausi) oli todella kuluttava, kun korona heitti koko ajan kapuloita rattaisiin. Loppuun asti sai pelätä, että tärkeimmät ihmiset eivät pääsisi häihin tai jopa, että itse ei pääsisi. Lopulta me pysyimme terveinä, mutta kymmenkunta vierasta joutui perumaan tulonsa ja myös oma veljeni joutui karanteeniin. Hääpäivä oli puuttuvia palasia