Rivien välissä

 Tämä on jatkoa edellisiin postauksiini vastakohtahahmoista ja romantiikkakäsikseni editoinnista . Kerroin jo ongelmistani yhden päähenkilöni kanssa ja kuinka editoidessa lähdin korjaamaan asiaa vastakohtahahmon sekä erään toisen keinon avulla. Siitä nyt lisää... Carolinen ongelma on ollut siis liiallinen ärsyttävyys. Törmäsin aikaa sitten Youtube-videoon, jossa puhuttiin vastakohtahahmoista. Ne olivat minulle silloin jo tuttu asia, mutta videolla tuotiin ilmi myös minulle uusi lähestymistapa hahmojen välisiin kontrasteihin. Keksin sille nyt paremman puutteessa nimen "Kolmen vaihtoehdon sääntö" (kertokaa ihmeessä jos tiedätte tälle jonkin paremman termin!). Yksinkertaisesti se tarkoittaa vastakohtahahmoja, jotka eivät ole parivaljakko vaan kolmikko (tai useampi). Kolmen vaihtoehdon sääntö Videolla puhuttiin siitä, kuinka ihmisillä on tiedostamaton taipumus valita kolmesta vaihtoehdosta keskimmäinen ja välttää äärimmäisyyksiä. Esim. kolmesta eri valokuvauspaketista, joista h

 Tällä viikolla katselin kahtakin IG-liveä, jotka käsittelivät hahmoja. Toinen oli uusi Kirjoittajavartti-sarja, jota voi seurata  @halaistuasanaa -kanavalla, toinen @kirjoittamistavaillevalmis -kanavalla. Jos et ole jo tutustunut kirjoittajagramiin niin suosittelen ehdottomasti! Mahtavaa porukkaa, hyviä vinkkejä ja keskusteluja. Puhetta oli mm. kuinka päähenkilöistä on joskus vaikea saada otetta ja kuinka sivuhahmot ovat usein paljon kiinnostavampia. Pohdittiin sitä, että tehdäänkö päähenkilöistä joskus tarkoituksella keskinkertaisia, ns. kädenlämpöisiä, jotta useampien olisi helpompi samaistua heihin. Esimerkkeinä taidettiin mainita kommenteissa ainakin Grishaversumin Alina sekä Punaisen kuningattaren Mare (nämä toki osittain mielipidekysymyksiä! Itse pidin kyllä Maresta ensimmäisellä lukukerralla, myöhemmin taisin olla analysoivampi enkä löytänyt sitä ensimmäisen kerran ihastumista enää). Nyt en aio käsitellä juuri tuota päähenkilöiden ongelmaa, vaan toista, jota itse jouduin ju

 Blogi on elänyt nyt viime viikot vähän sykäyksissä, eli olen kirjoittanut useamman postauksen kerralla ja sitten taas hiljentynyt. Tähän on kaksi syytä: asetin itselleni aika tiukat tavoitteet kirjoittamisen kanssa nyt alkuvuoteen ja päivät ovat venyneet huolimatta lupauksista vähentää kirjoitusmaratoneja ja yrittää tehdä muutakin Italiassa. Toinen syy on ollut kaikenlaiset pienet terveysvaivat, jotka jostain syystä päättivät kasautua tähän kohtaan  (stressitasojen laskemisen syytä? Vai liekö oikeasti nousseet täällä :D). Pääsinpä jopa tutustumaan italialaiseen terveydenhuoltoon, joten kunhan olen varmasti selvillä vesillä, tulossa postaus lääkäriseikkailuista. Voin sanoa että aika erilaista on kuin Suomessa!  Päätin siis nyt ensimmäisenä Italiassa editoida kaksi käsistä versioon nro 2, eli kyseessä viime keväänä/syksynä kirjoittamani romantiikkakäsis työnimeltään Vesi välissämme sekä Nanowrimoprojekti Pihlajapalatsi. Photo by Kelly Sikkema on Unsplash Vesi välissämme kakkosversio on

 Otsikossa ei ole kysymysmerkkiä, sillä minulla ei ole asiasta pienintäkään epävarmuutta. Kirjat, nimenomaan kirjojen lukeminen, on paras tarinankerrontamuoto.  Tietenkin tämä on vain minun mielipiteeni, mutta antakaa kun perustelen. Oletetaan, että on olemassa täydellinen tarinan muoto, jossa se on kaikista aidoimmillaan, kaikista puhtain, kaikista kirkkain (palataan siihen, mikä tämä muoto on, vielä myöhemmin). Kirja ja kirjoitettu teksti pääsevät mielestäni kaikista lähimmäs tämän täydellisen tarinan muodon välittämistä. Kun kerrontaan lisää jotakin muuta, kuten äänen tai kuvan, puhtaus karkaa heti kauemmas. Tarina puristuu kokoon, aina vain pienemmäksi. Elokuvat ovat niiden ohjaajan näkemys tarinasta. Äänikirjoissa lukijan ääni, hänen puheensa rytmi, painotukset, ääntämistapansakin välittävät hänen kokemustaan tarinasta. Sarjakuvissa piirrokset ja valitut näkökulmat muokkaavat tarinaa, teatterissa näyttelijä tulkitsee hahmoja.  Kaikki nämä ovat siis vain heijastuksia tuosta puhtaas

 Tätä on minulta kysytty useampaankin kertaan TikTokissa. Täytyy heti sanoa, että Anneli Kanton Kirjoittamassa-oppaassa oli paljon hyvää tietoa asiasta! Ihan harmittaa, kun en ottanut lukuja siitä ylös. Joudun nyt siis turvautumaan netin lähteisiin. Vastataan nyt heti siihen kaikkien mieltä kutkuttavaan kysymykseen: Voiko kirjojen kirjoittamisella rikastua? Totta kai voi! Onhan meillä J. K. Rowling, Camilla Läckberg ynnä muita. Suomalaisista esimerkiksi Ilkka Remeksen tarvitsee tuskin pohtia, kuinka leipä saadaan pöytään. Onko se todennäköistä? Missään nimessä ei. Suurin osa kirjailijoista ei pysty elättämään itseään pelkillä kirjoilla. Sanoisin, että rikastuminen on äärimmäisen harvinaista. Mutta saahan sitä aina unelmoida. Jaan tässä kirjailijan tulot neljään katekoriaan: kirjamyynti, lainauspalkkiot, apurahat ja muut. Lopussa vielä yhteenveto sekä muutama lause bestsellerien tienesteistä. Photo by Sharon McCutcheon on Unsplash 1. Kirjamyynti Suomessa kirjojen myyntimäärät ovat pien

 Jatkoa TikTokin kustantamokierros-kysymyksiin. Tsekkaa eka osa, eli Miten lähetät käsikirjoituksen kustantamoihin .  Toinen kysymys oli, että miten kirjan kustantaminen menee vaihe vaiheelta ja mitä siitä pitäisi tietää. Tästähän minulla ei (nyyh) ole mitään kokemusta, joten en voi mennä asiaan kauhean syvällisesti ja tiedot perustuvat pitkälti tausta-aineistoon. Joitain itse muistamiani, muualta lukemiani ja kuulemiani asioita laitoin myös, vaikka vahvistusta en nyt lähteistä löytänytkään (kerro siis, jos huomaat virheitä!). Uskoisin myös, että prosessi vaihtelee eri kustantamoittain (esimerkiksi isojen ja pienien kustannusyhtiöiden välillä) ja muutenkin. Lopussa myös tietoa siitä, kuinka kauan kaikessa tässä kestää. Photo by Rey Seven on Unsplash Ennen kuin mennään kohtiin, missä kirjoittaja on taas mukana prosessissa, on käsikirjoitusta tietenkin pyöritelty kustantamoissa. Pienkustantamoissa voi olla, että yksi tai vain pari ihmistä tekevät päätöksen (ja kaiken muunkin), isommissa