Yksi deadline takana
Tämä päivä on ollut laiskin tähän mennessä kaikista Italiassa viettämistäni. Hädin tuskin pääsin aamulla ylös sängystä. En todellakaan mennyt lenkille, vaan raahauduin suoraan sohvalle ja sen jälkeen olen röhnöttänyt siinä välttelemässä kirjoittamista. Katsoin jopa Netflixiä ensimmäistä kertaa täällä ja vieläpä yhden sellaisen hömppäjoulurakkausleffan. Äsken pakotin itseni vihdoin aloittamaan ja luovuus tyssäsi 95 sanan kohdalla.
Mutta sallin kaiken tämän, sillä olen selvinnyt tähän päivään.
Eilen aamulla se ei tuntunut todennäköiseltä, mutta kyllä, Kolme valtakuntaa on nyt palautettu mestarikurssin viimeistä kertaa varten, mikä tarkoittaa, että noin kahden viikon päästä saan siitä kustannustoimittajan palautetta. Ja sen lisäksi olen edelleen joka päivä kirjoittanut Nanowrimossa vähintään 1667 sanaa, tai oikeastaan ylikin.
Täytyy kyllä sanoa, että eilen välillä 21.45 ja 23.45 kirjoitettu osuus on kammottava. Hädin tuskin pystyin silmäilemään sitä läpi.
Ihan sama. Tästä eteenpäin voin keskittyä vain Pihlajapalatsiin. 3VK on poissa käsistäni ja juuri nyt tuntuu, etten halua sitä takaisin.
Sain maanantaina palautteet käsikirjoituksen lopusta ja ne lähestulkoon murskasivat minut. Niin toisaalta käy aina, mutta tämä kerta oli extrapaha, kun tiesin että korjauksille on aikaa vain kolme päivää ja koska kyseessä oli loppu, tuli myös joitain sellaisia asioita ilmi, jotka koskivat kokonaisia hahmokaaria eli käytännössä olisivat vaatineet koko käsiksen mittaisia korjauksia.
Tiistaiaamuna rykäisin nanosanat ja brainstormasin loppupäivän editointia. Järjestelin palautteet, tiivistin ne, ja kirjoitin jokaisen ydinsanoman ylös. Sen jälkeen kävin listaa läpi ja aivan viimeisenä vielä suunnittelin, missä järjestyksessä lähden korjauksia tekemään. Pakko sanoa, että tämä systeemi helpottaa huomattavasti, sillä yhtäkkiä edessä ei olekaan enää valtava kuormalllinen kritiikkejä ja mielipiteitä, vaan yksinkertainen tehtävälista.
Keksin myös mahdolliset ratkaisut pariin isompaan kritiikkiin, juurikin niistä hahmokaarista. Ongelma niiden kanssa oli vain se, että olin jo tehnyt noihin hahmoihin isoja muutoksia, eikä sitä versiota kukaan ollut lukenut. Jos olisin nyt lähtenyt kokeilemaan jotakin ihan muuta, hahmot olisivat muuttuneet oikeastaan päinvastaisiksi ja se olisi vaikuttanut tietenkin koko käsikseen ja muihin hahmoihin ja jopa juoneen, joten päätin nyt jättäytyä niistä muutoksista ja lähettää tämän version kommenttikierrokselle. Jos hahmoista tulee edelleen paljon palautetta, niin sitten kokeilen varmaankin noita toisia ratkaisuja.
Jättämällä suosiolla pois nuo pari isointa ongelmakohtaa, sain kuin sainkin muutokset tehtyä (plus nanon kirjoitettua) keskiviikkona. Niinpä torstaille jäi ainoastaan käsiksen lukeminen läpi. Sillä sitähän en ollut tehnyt sitten kesän ja sen jälkeen koko käsis oli kokenut isoja muutoksia. Olin varma, että siellä on niiden takia epäloogisuuksia ja jopa juoniaukkoja (niin kuin olikin... tai on, koska tuskin bongasin kaikkia).
Olenko muuten sanonut, että 3VK on editoidessa venynyt 83K sanasta 102K pituiseksi? Kokeilkaapa lukea sen verran yhden päivän aikana.
Varauduin kuin rekkakuskit ja ostin hirveän määrän naposteltavaa, jotta keskittyminen pysyisi yllä. Luin aamusta iltaan, hyppäsin yli vain muutamista luvuista, joista tiesin, että ne eivät olleet juurikaan muuttuneet.
Kun lopulta pääsin (edellisenä päivänä lisäämäni) epilogin loppuun, tuntui siltä kuin olisin juossut maratonin. Niin henkisesti kuin fyysisesti. Ja koska hullu olen, päätin silti vielä kirjoittaa nanoa.
Joten kaipa olen tämän vapaapäivän ansainnut. En tosin voi varmaan perustella itselleni, että jos jopa eilen sain puristettua vaaditut sanat itsestäni nanoon, niin miksi tänään en pystyisi siihen.
En suosittele kenellekään noin pitkän käsiksen läpikahlaamista yhdessä päivässä, mutta suosittelen kyllä sitä, että jossakin vaiheessa lukee tarinansa kokonaan ja mahdollisimman nopealla aikataululla. Se on ensinnäkin jännä kokemus ja auttaa kokonaiskuvan muodostamisessa.
Joka tapauksessa fiilikset Kolmen valtakunnan kanssa ovat nyt negatiivisen puolella. Olen ihan suhteellisen tyytyväinen kyllä itse käsikseen, mutta eniten minua ahdistaa sen jatko. Olen toki sitä jo suunnitellut ja tiedän miten koko tarina loppuu, mutta en tarkasti sitä, miten sinne päästään. Se on minulle harvinaista, kaikissa muissa tarinoissani olen aina suunnitellut koko kokonaisuuden melko hyvin ennen kirjoittamista. Tiedän, että jotkut eivät edes tiedä ykkösosan loppua, kun alkavat kirjoittamaan kirjasarjaa, mutta minä koen sen ahdistavaksi.
Niinpä päätin, että koska motivaationi 3VK:n kanssa on niin nolla, niin se saa kuitenkin nyt jäädä toistaiseksi pöytälaatikkoon. Otan kurssin palautteet ylös ja pidän sitten niin pitkän tauon, että koen taas jonkinlaista innostusta tarinaa kohtaan (voi olla kuukausi, vuosi tai enemmän) ja sitten palaan sen pariin, hoidan sen kuntoon, suunnittelen jatkot ja laitan todennäköisesti koelukijoille, ja sitten voidaan miettiä sitä kustantamokierrosta.
Eli todennäköisesti tänä vuonna yksikään käsis ei lähde kustantamokierrokselle, vaikka olenkin päinvastaista huudellut ympäriinsä. Ellei nyt sitten joulukuussa käy jokin ihme ja motivoituisinkin asiasta. Voi toki olla, että tässä mielentilassa en ehkä ole objektiivinen, mutta ainakaan en halua kiirehtiä tarinan kanssa niin kuin tein Ilman tyttären kanssa, vaan haluan olla varma, että olen valmis lähettämään sen eteenpäin, kun aika tulee.
Tällaista siis täällä. Luoja, että väsyttää. Eivätkä silmäni ole vieläkään toipuneet koko eilispäivän näytön tuijottelusta.
Aloitin tämän blogipostauksen kirjoittamisen puoliksi sen takia, että fiiliksien purkaminen voisi lisätä motivaatiota nanon kirjoittamiseen ja puoleksi prokrastinoinnin takia. Nyt on kai siis aika katsoa, mitä tapahtuu.
-mariidah
p.s 1694 sanaa
Kommentit
Lähetä kommentti