Rivien välissä

Nanoprepin viimeisellä viikolla aiheena on antagonisti (eng. antagonist), vastapainona viime viikon päähenkilölle (eng. protagonisti). Termeistä jo kuulee, että kyseessä ovat saman asian kaksi puolta. Mikä on antagonisti? Antagonisti, jota olen joskus täällä kutsunut myös vastavoimaksi, on hahmo tai asia, joka estää päähenkilöä saavuttamasta tavoitettaan. Se ei siis välttämättä tarkoita pahista, vaikka lähes kaikki pahikset ovat kyllä antagonisteja (ne, jotka ovat päähenkilöitä, eivät ole). Joskus puhutaan myös antagonistisesta voimasta, jos halutaan korostaa, ettei kyseessä ole hahmo. Eli päähenkilö, protagonisti, on hahmo, joka pyrkii johonkin, ja antagonisti se tai ne, jotka estävät häntä tavalla tai toisella. Nämä kaksi siis toimivat vastakkaisiin suuntiin ja luovat konfliktin, kun jommankumman voiman on annettava lopulta myöten. Usein tarina koostuukin näiden kahden erinäisistä "tappeluista" tai kohtaamisista, joissa mitellään voimia, ja jotka kasvavat panoksiltaan ja jä

 Eli jos kirjoittajalla ei ole kustannussopimusta vielä ensimmäiselle osalle eikä ehkä ylipäätään aiempia julkaisuja, kannattaako silloin käyttää aikaa jatko-osien kirjoittamiseen? Postauksen alussa pohdintaa omista projekteista, skippaa loppuun, jos haluat listan hyvistä ja huonoista puolista! Olen miettinyt tätä paljon viime aikoina, oikeastaan jo viime keväästä lähtien. Aiemmin se ei ole ollut mikään ongelma minulle, sillä kun olen saanut yhden käsiksen pois alta, seuraava on jo kummitellut mielessä. Ja nimenomaan uusi idea, ei jatko-osa. Aina tuota uutta kirjoittaessa edellinen käsis on alkanut tuntua ihan kuralta ja olenkin joitakin kustantamokierroksia jättänyt "kesken", koska olen todennut, että mieluummin haluaisin esikoiseni olevan se uudempi tarina. Mutta viime keväänä jokin muuttui. Siihen vaikutti tosin monta muuta, asiaan liittymätöntä seikkaa, kuten kirjoitusjumi. Laho ei inspiroinut ja tuntui selvästi huonotasoisemmalta kuin Pihlajapalatsi. Oli tietenkin aivan

 Onko ongelmasi tylsältä tuntuva päähenkilö? Tai pelkäätkö, että joku muu voi pitää häntä tylsänä? Voit korvata tylsä-sanan myös vaikkapa lattealla, kaksiulotteisella, passiivisella tai heikkoäänisellä. Tähän ongelmaan paneudumme tämän kertaisessa Nanoprepissa. Vaikka pitäisit päähenkilöäsi maailman mahtavimpana tyyppinä, kannattaa silti ehkä vilkaista postaus. Se voi nimittäin jopa olla huono merkki... Photo by Valerie Lendel on Unsplash 18 syytä siihen, miksi hahmosi on tylsä ja kuinka korjata se 1. Juoni kuljettaa häntä, hän ei juonta Passiivinen päähenkilö saa lukijan tylsistymään. Hän ei saa olla pelkkä juonen heittopussi, vaan hänen täytyy olla se, joka ajaa juonta eteenpäin. Tietenkin osa tapahtumista on sellaisia, että hän ei laita niitä alulle (usein nimenomaan tarinan alkupuolella), mutta niiden tapahtumien pitäisi johtaa siihen, että hahmosi toimii. Se ei tarkoita, että hänen pitäisi heilua miekan kanssa tai syöksyä taisteluun. Kyse voi olla vaikka vain yrityksestä selvittä

Tämän postauksen kirjoittaminen oli mielenkiintoista, sillä olen juuri nyt itse käsikseni toisen näytöksen toisella puolikkaalla. Olen toki kirjoittanut sitä jo muutaman luvun ja suunnitellut loput, mutta oli hauska vertailla, mitä elementtejä siellä on ja mitä "pitäisi" olla.  Kakkosnäytöksen toinen puolikas alkaa keskipisteestä ja tilanteesta, jossa päähenkilö ajattelee vihdoin ymmärtäneensä kaiken. Sankarimusiikki pärähtää soimaan ja hän on valmis hyökkäämään pahisten kimppuun. Kuten aiemminkin, tämä postaus perustuu K. M. Weilandin artikkelisarjaan sekä muihin lähteisiin, jotka löytyvät lopusta. Toisen näytöksen 2.puolikas Päähenkilösi siirtyy nyt reagoivasta aktiiviseen vaiheeseen (reactive to active). Hän ottaa vihdoin konfliktin haltuunsa. Hän on nähnyt totuuden keskipisteessä ja on valmis toimimaan sen vaatimalla tavalla saadakseen tavoitteensa. Voisi siis kuulostaa siltä, että tarina alkaa olla päättymäisillään. Oikeasti sitä on vielä paljon jäljellä! Ongelma nimi

 Tätä on hyvä kysyä päivänä, kun kustantamo muisti taas kerran hylsyllä. Vastaus ei kuitenkaan ole helppo - se on varsin vetkuli otus, joka vaihtaa olomuotoaan usein ja jättää välillä ilmestymättä. Tuo otus taisi ilmaantua elämääni, kun ensimmäisen kerran tipahdin kirjamaailmaan. Se hetki oli todennäköisesti Risto Räppääjän kanssa. En muista sitä niin tarkkaan, vaikka muistankin, kun tajusin osaavani lukea (silloin kyseessä oli kuitenkin perusaapinen). Sen muistan, kun hullaannuin epätoivoisesti ensimmäisen kerran ("Äiti, mun on pakko saada toinen osa NYT!") ja silloin kyseessä oli Harry Potter ja viisasten kivi. Olin kuusivuotias. Tietoiseksi otuksesta tulin yläasteella. Rakastin toki kirjoittamista, etenkin mahdollisimman veristen ja pitkien kouluaineiden, mutta silloin tajusin, että sitä voi harrastaa. Aloin myös luonnostella ensimmäistä pitkää tekstiäni, vaikka varsinaiseen kirjoittamiseen en suunnittelulta päässytkään. Ingo-kirjasarjan lukemisen jälkeen kirjoitin kuitenk

 Viikko 2 Preptoberia on alkanut! Miten nanopreppailu sujuu? Joko olette keksineet idean? Minun täytyy myöntää, että oma preppailu on jäänyt täysin taka-alalle. Nimittäin päätin ottaa nyt lokakuulle ihan oman projektinsa, sillä en usko pystyväni keskittymään pelkkään suunnitteluun kokonaista kuukautta, eikä minulla ole mitään editoitavaakaan, kun säeromaani on tauolla. Enkä vieläkään ole ihan varma, mitä ideaa haluaisin lähteä nanoilemaan... Mutta se ei tarkoita, ettenkö jatkaisi Nanoprep-sarjaa tänne! Muista kuitenkin, että Preptoberiin ei ole pakko osallistua tai voit tehdä sen juuri siinä aikataulussa ja siinä määrin, mikä sinua itseäsi huvittaa. Mitä sinun tulisi tietää tarinasi maailmasta? Tänään vuorossa on maailmanrakennus ja tällä kertaa nimenomaan spefi-näkökulmasta. Toki historiallisen fiktion kirjoittaja voi tästä ehkä kerätä listaa, mistä asioista hänen kannattaisi tehdä taustatutkimusta. Sama, jos kirjoitat itsellesi vieraasta kulttuurista. Puhumme nyt kuitenkin siitä näkö

 Eli sain tällä viikolla säeromaanini ensimmäisen version kirjoitettua loppuun! Kutonenhan on Brandon Sandersonin onnenluku, sillä se oli ensimmäinen käsis, jolle hän sai kustannussopimuksen! Tosin hän kyllä ehti kirjoittaa 13 käsikirjoitusta, ennen kuin tuo kutonen myi... Mutta joka tapauksessa täällä tuuletetaan! Säeromaanin kirjoitusprosessi oli todella erilainen kuin aiempien käsiksieni. Ensinnäkin muoto on niin erilainen, sillä säeromaani tarkoittaa siis jotakin romaanin ja runokokoelman väliltä, proosan ja runon väliltä. Siinä on juoni ja tarina, mutta kerronta on säemuotoista. Toiseksi sanamäärällisesti se on paljon lyhyempi, mutta en sanoisi, että se oli silti yhtään vähemmän työläs projekti. En ole koskaan pitänyt itseäni runoilijana millään tapaa, ja olen lukenutkin runoja vain vähän, vaikka viimeisen vuoden aikana olen yrittänyt hieman korjata asiaa. Ensimmäisen säeromaanin luin vuosia sitten, kun satuin poimimaan Kirsti Kurosen Paha puuska -kirjan kirjastonhyllystä ja ahmai

Tarinan keskikohta on tärkeä piste. Ensinnäkin, sen jälkeen kirjoittamisessa ollaan jo voiton puolella (jos kirjoitat kronologisesti)! Toiseksi, se on käännekohta sekä hahmolle että juonelle. Heikko keskikohta saa tarinan keskivaiheen laahaamaan tai jopa romahduttaa sen kokonaan. Kuten aiemminkin, tämä postaus perustuu K. M. Weilandin artikkelisarjaa n ja lähteisiin, jotka löytyvät lopusta. Keskipiste juonessa -on noin 50 % kohdalla tarinassasi -merkkaa kohtaa, jossa päähenkilösi vaihtaa reagoivasta vaiheesta toimivaan vaiheeseen (reactive - active) -vaatii selvän ja tarinaa muuttavan reaktion hahmoiltasi -on yleensä positiivinen, jos 1. juonipisteesi oli negatiivinen ja toisinpäin -on usein iso käänne Joissakin kirjoitusoppaissa jopa neuvotaan aloittamaan tarinan suunnittelu keskikohdasta, jotta koko tarinan voi rakentaa sen ympärille. Itsekin yleensä suunnittelen ensimmäisenä juuri alun, lopun ja keskikohdan. Keskipisteen dramaattisuuden pitäisi olla jotakin tuoretta. Sen pitää olla