Kuolen vuonna 2033

 Törmäsin tässä vähän aikaa sitten kulta-aarteeseen, eli löysin muistitikun, jossa oli teinivuosieni kirjoituksia! Luulin, että ne kaikki olivat kadonneet bittiavaruuteen jo aikoja sitten. Ainoastaan se ainoa pidempi tarinani (ennen varsinaisia loppuun kirjoitettuja romaanikäsiksiä) puuttui. Siitä minulla on kuitenkin raakaversio käsin kirjoitettuna, eli vaikka en koskaan löytäisi digitaalista, muokatumpaa ja hieman pidempää versiota, ei kaikki ole menetetty.

Oli aivan uskomattoman hauskaa lukea 14-15 v Marin kirjoituksia, sillä ne tuntuvat olevan ihan eri henkilön kynästä. Ja niinhän ne tavallaan ovatkin. Se on erityisen mielenkiintoista, että minulla ei ollut silloin oikeastaan mitään teoriataustaa kirjoittamisesta, vaikka osa onkin kirjoituskursseille tehtyjä tehtäviä. Sen näkee teksteistä, mutta toisaalta niitä kirjoittaessa mielikuvitukseni on selvästi lentänyt aivan eri sfääreissä mitä nyt. Eli vaikka olenkin nyt teknisesti parempi kirjoittaja, olen myös selvästi menettänyt jotakin vuosien aikana, ehkä sen lapsen mielen rajattomuuden. Silloin myös kirjoitin ensisijaisesti itselleni, nyt ajattelen muitakin, mikä tietenkin heijastuu tarinoiden sisältöihin, vaikka kuinka yritän pitää vaikutuksen minimissä.

Minulla ei tällä koneella ole valitettavasti kuvia nuoruusajoista, joten tätä postausta somistavat nyt talviset kuvat Suomesta, sillä poden pientä koti-ikävää juuri nyt.

Todellinen helmi tarinoiden ja kurssitehtävien joukossa oli tehtävä ilmeisesti joltakin Sulkasadon kurssilta, nimeltään "Elämäni kirjailijana". Tehtävänanto on ollut muistiinpanojeni mukaan "Luonnostele kirjailija urastasi kertova kirja" (sic!). Olen jopa tehnyt kaksi eri versiota tehtävästä, jotka ovat molemmat erittäin hauskoja, mutta etenkin ensimmäinen versio tipautti minut tuoliltani.

Sen mukaan nimittäin kuolen vuonna 2033. Ai että minua nauratti! Kirjoitin jo ala-asteella tarinoita, joissa oli todella dramaattisia ja synkkiä tapahtumia. Muistan elävästi yhden kouluaineen, jonka pituus oli 21 sellaista leveää ainevihkon sivua (olin tosi ylpeä siitä) ja jonka opettajani pyysi minua lukemaan ääneen. Olin silloin erittäin inspiroitunut Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut -kirjasta. Tässä aineessa koululuokka lähti luokkaretkelle, mutta jätti matkastaan yhden syrjityn oppilaan, joka kirosi heidät kaikki. Sittenhän kaikki oppilaat tietenkin kuolivat yksi kerrallaan toinen toistaan karmivammilla tavoilla. Yksi esimerkiksi imeytyi lentokoneesta ulos... Olin tuolloin muistaakseni kolmannella luokalla. Nyt omasta elämästäni kertovaa tekstiä lukiessa kuitenkin selventyi, ettei synkkä vaiheeni loppunut ala-asteella.

Silloin halusin myös kovasti muuttaa ulkomaille ja näköjään kohteeksi valikoitui USA. Tietyllä tapaa ennustukseni on käynyt toteen, asunhan nyt Italiassa ja puolisollani on Yhdysvaltojen kansalaisuus.

Tässä kirjoitukseni:

Versio 1

 

Nuoruus:

-        oppi lukemaan ja kirjoittamaan ilman opettelua.

-        kirjoitti tarinavihkoon pitkiä kertomuksia ala-asteella

-        yläasteella alkoi kirjoittamaan päiväkirjaa

-        liittyi kirjoituskursseille

Myöhemmin:

-        kirjoittaminen jäi vähäksi aikaa, kun aloitti opiskelun yliopistossa.

-        opiskeltuaan englannin opettajaksi, muutti Amerikan Kaliforniaan

-        innostui taas kirjoittamisesta saatuaan ensimmäisen lapsensa ja ollessaan äitiyslomalla

-        alkoi kirjoittamaan fantasiakirjaa nuorille. Se kertoi merenneidoista ja niiden maailmasta

-        kirja saavutti suuren suosion Amerikassa (se kirjoitettiin englanniksi)

-        erotessaan miehestään (jonka kanssa ei kuitenkaan ollut naimisissa, he vain asuivat yhdessä) muutti takaisin Suomeen. Alkoi kirjoittamaan jatkoa fantasiakirjaansa ja luonnosteli myös kirjaa aikuisille

-        Kirjoitettuaan kolme kirjaa fantasia-sarjaansa, yhden aikuistenkirjan, lukemattomia muita julkaisemattomia tekstejä ja aloitettuaan luonnostelemaan neljättä kirjaa sarjaansa, kuoli avaruusaluksen tuhoutuessa (oli matkalla pois Mars-konferenssista.)

-        Suremaan jäi kolme lasta, sekä iso joukko faneja

-        vanhin lapsista, 15-vuotias Bella jatkoi neljännen kirjan kirjoittamista. Se julkaistiin Marin luonnosten mukaisesti. Myöhemmin sarjasta tehtiin myös elokuva.

Muuta:

-        alkaa vuonna –94 ja päättyy vuoteen 2033

-        lisäksi kerrotaan sopeutumisesta Amerikkaan ja palaamisesta Suomeen; miten entiset ystävät ottivat perheen vastaan.

-        myös rakkaustarinaa kerrotaan: tapaa uuden miehen Suomessa ja rakastuu, mutta mies on jo naimisissa. Vuonna 2029 mies ja hänen vaimonsa kuolevat laboratorion räjähtäessä. Mari on ystävystynyt heidän kanssaan ja tarjoutuu adoptoimaan heidän kaksi pientä lastaan. Koska hän asuu hyvässä talossa, on tunnettu kirjailija, varakas ja lapset haluavat hänen luokseen, hän saa heidät.

Epäilisin, että Twilight oli ilmestynyt tämän kirjoittamisen aikaan...

Tuo merenneitotarina on muuten olemassa, se oli ensimmäinen pitkä teksti, jota aloin suunnitella ja aloitinkin, mutta en päässyt kuin muutaman sivun verran eteenpäin.

Sen ainakin voin sanoa, että teini-Marilla on selvästi ollut hyvin suureelliset unelmat, mutta näköjään myös pessimismiä on riittänyt! Nykyään ehkä suhtaudun juuri päinvastoin, muun elämän suhteen olen aika optimistinen, mutta kirjoittamiseen liittyy paljon epävarmuutta. Tosin on tässä kirjoituksessa tainnut olla myös aika paljon ironiaa mukana! 

Toinen versio (jonka muistiinpanojen mukaan olen lähettänyt kurssille) ei ollut juuri sen onnellisempi, sillä siinä halvaannun. Kiinnostaako ketään sen lukeminen? :D

-mariidah