Laho-suunnittelupäiväkirjat 1: Pre-suunnitteluvaihe

Pre-suunnitteluvaiheesta voit käydä lukemassa edellisestä postauksestani tarkemmin. Se alkoi, kun vielä editoin Pihlajapalatsia, ehkä noin paria viikkoa ennen varsinaista suunnittelua (tai toki olin saanut idean jo syksyllä).

Oikeastaan tämä seuraava on nyt suoraan kopioitu teksti suunnittelupäiväkirjatekstistäni, muutin vain paria sanaa.

Lähtötilanne tammikuun lopulla

Joskus (syksyllä?) minulle tuli ajatus siitä, että haluaisin kokeilla kirjoittaa chosen one -troopin, mutta pahiksella. 

Pihlajapalatsia kirjoittaessa näin unen, jossa oli kirja, jonka nimi oli Laho. Heräsin siitä ja tallensin nimen päähäni, nukahdin uudelleen ja näin jatko-osan nimen (jätetään se vielä arvoitukseksi). Heräsin taas ja pohdin, että mikäköhän olisi kolmannen osan nimi (jostain syystä olin uniaivoillani varma, että kyseessä on trilogia). Keksin sen, kirjoitin ne ylös ja aamulla kunnolla herättyäni pohdin, millainen tarina sopisi nimiin. Yhdistin sen nopeasti tuohon aiempaan ideaani.

Sen jälkeen jossain vaiheessa mieleeni tuli, että olisi kiva kirjoittaa kouluun sijoittuvaa fantasiaa (taas). Sekin pilkahdus liittyi pahis-ideanpoikasen seuraksi. Mieleeni tuli hahmo, jonka on ennustettu tuhoavan maailma ja joka on jonkinlaisessa laitoksessa (vankilassa?) ja lähtee sieltä samanhenkisten kavereidensa kanssa jostakin syystä kouluun.

Olin myös pohtinut, että olisi kiva kokeilla kirjoittaa enemies to lovers -trooppia.

Tästä siis lähdin pohtimaan. 

Lahon pre-suunnitteluvaihe

Härvääminen taikuuden kanssa

Olen tainnut aiemminkin sanoa, että tarvitsen vähintään kaksi ideaa, että niistä on tarinaksi. Tuo chosen one pahis oli riittävä idea toiseksi, nuo muut tuntuivat liian epämääräisiltä. Edelleen puuttui siis se toinen idea, jonka voisin törmäyttää tähän, jotta ne alkaisivat kieppua toistensa luomassa painokentässä ja alkaa luoda uutta. Idea ei nimittäin ole sama kuin tarina. Oikeastaan ideoita tarvitaan lukematon määrä tarinaan, niin isoja kuin pieniä, mutta minusta tuntuu, että kun minulla on kaksi oikein hyvää ja inspiroivaa, silloin prosessi lähtee liikkeelle.

Kun tiesin, että suunnittelun aloitus alkaa lähestyä, päätin heittää itselleni iltaisin valojen sammutuksen jälkeen tämän idean pohdittavaksi. Minulla oli sellainen olo, että avain sen rullaamiseen löytyisi maailmasta. Lähdinkin ihan ensimmäisenä pohtimaan taikuusjärjestelmiä (olin fiilistellyt, että olisi kiva luoda tarkempi oma taikuusjärjestelmä pitkästä aikaa).

Mietiskelin erilaisia vaihtoehtoja, mietiskelin taikuuden olemusta ja näkemiäni ratkaisuja. Googlasin, mistä muut ovat tykänneet, luin redditia (en siis etsinyt ideaa kopioitavaksi, vaan inspiraatiota, miksi joku on vaikka tykännyt jostain tietystä). Pohdiskelin tarkemmin pariakin ideaa, välillä joku jopa tuntui jo siltä, että sen valitsisin. Kirjoittelin ylös muistiinpanoja ja ideanpalasia välillä, usein seuraavana aamuna tai jos olin ihan istunut alas suunnittelemaan, niin kuin minun oli pakko pari kertaa tehdä, kun inspiraatio lähti rullaamaan nopeampaa kuin olin kuvitellut.

Ne eivät kuitenkaan tuntuneet oikeilta, eivät juuri tälle tarinalle. Siirsinkin ne ideakansiooni myöhemmin hyödynnettäviksi (ja toista jo hyödynsinkin).

Minusta alkoi tuntua, että mahdollisia siistejä taikuusjärjestelmiä olisi monia, mutta miten tietäisin, mikä olisi oikea juuri tälle tarinalle?

Photo by Manik Roy on Unsplash

Paluu takaisin alkuun

Palasin takaisin ideaani ja kysyin kysymyksiä ja vastasin niihin (saatan jopa kirjoittaa kysymyksen ylös, usein se auttaa). Chosen one. Mitä siihen liittyy? Ennustus. Miksi juuri tälle henkilölle olisi annettu ennustus? Entä jos kaikki saavat ennustuksen syntyessään? Millaisessa maailmassa kaikki saavat ennustuksen? Jossain, jossa ennustuksilla ja tulevaisuudella on iso rooli kulttuurissa. Mikä olisi johtanut tällaiseen? Mihin asioihin ennustaminen liittyy vahvasti? 

Sitten se iski minulle. Astrologia. Horoskoopit ja taivaankappaleet ja kaikki sellainen. 

En kuitenkaan halunnut lähteä kirjoittamaan jostain jo olemassa olevista horoskoopeista, vaikka olenkin joskus pallotellut sellaisella idealla, minusta vain tuntuu, että se vaatisi todella paljon sellaista taustatyötä johon minulla ei ole intoa.

Mutta, siitä lähti idea maailmasta, jossa planeetoilla, tähdillä ja muilla taivaankappaleilla olisi hyvin vahva osa kulttuurissa. Halusin kuitenkin pitää genre vahvasti fantasiassa enkä lipsahtaa scifin puolelle, koska jälleen koin, että olisin muuten liian vieraalla alueella itselleni.

Tästä ideasta tiesin heti, että nyt ollaan oikeassa. Aiemmat pyörittelemäni ideat (liittyivät puihin ja jumaliin), olivat siistejä ja inspiroivia, mutta ne eivät kolahtaneet. Nyt tiesin heti, että tämä se on. Oikea palanen usein kloksauttaa monta muutakin palasta kohdalleen, ideat alkavat virrata nopeammin kun ehtii pitämään niistä kirjaa ja ne käyvät järkeen kaiken aiemman kanssa. Aa, siksi hänestä ennustettiin näin! Aa siksi hän kokee näin!

Välissä tuli viikon mittainen kiertoreitti toisen projektin kanssa, josta olen edelleen superinnoissani, mutta päätin jättää sen hautumaan ja lukea taustatyömateriaalia kevään ajan ja jopa ”harjoitella” Lahon kanssa muutamaa juttua, sillä tuo toinen on aivan massiivinen ja superkunnianhimoinen projekti.

Lopputilanne

Tämän vaiheen jälkeen minulla oli siis :

-hahmo, jonka on syntymässä ennustettu tulevan pahaksi (tarkkaa en tiennyt mitä tämä tarkoittaa, onko sanottu että hän tuhoaa maailman vain miten).

-maailma, jonka kulttuuri pohjautuu taivaankappaleisiin ja niiden liikkeisiin

-mahdollisesti jokin laitos, mahdollisesti enemies to lovers, mahdollisesti jonkinlainen porukka ei-haluttuja kansalaisia

Se oli tarpeeksi. Siitä tiesin syntyvän jotakin.

-mariidah

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lista täytesanoista

Miten lähetät käsikirjoituksen kustantamoihin?

Mitä kirjailijat tienaavat?