Laho-suunnittelupäiväkirjat: 3.päivä
Suunnittelupäiväkirjat jatkuvat, lopussa taas päivästä koostamiani "vinkkejä" tai mahdollisia keinoja, joita voi omassa prosessissaan kokeilla, toimisivatko ne sinulle.
20.2.2022
3. suunnittelupäivä
Tämä päivä oli huono.
Se alkoi kyllä hyvin. Syvensin vielä ajatuksia taikuuden toiminnasta ja myös sen käyttäjien yhteisöstä. Erityisesti taikuuden rajoitteista, mikä on taikuusjärjestelmää luodessa tärkeää.
Pohdin taas antagonistia tai mahdollista pahishahmoa. Saamani ideat eivät oikein istuneet tarinaan. En halunnut maailmaan mitään isoa pahista, sillä halusin päähenkilöni saavan loistaa tuolla saralla. Silti tiesin tarvitsevani jotakin, joka liittäisi hänet myöhemmin yhteen ”hyvisten kanssa” isompaa pahista vastaan. En tiennyt, miten voisin tämän asian ratkaista. En vain halunnut mitään Voldemort-hahmoa härväämään mukaan.
Pohdin paljon myös ph:n tavoitetta. Se johti mietintään hänen henkilöhistoriastaan ja ennustuksista. Pohdin, pitäisikö hänen kuitenkin aloittaa hyviksenä, ja muuttua sitten pahaksi, jolloin tarina olisi villain origin story -tyyppinen. Se voisi ratkaista montakin ongelmaani. Se ei kuitenkaan tuntunut siltä tarinalta, joka minulla oli ollut mielessäni.
Ennustukset aiheuttivat huomattavasti päänvaivaa. Ovatko todellisia?
Mikä on toteutumisprosentti? Minkälaisia ennustuksia muilla hahmoilla on? Se
että kaikkien kohtalot ovat tiedossa, lupailee tylsää tarinaa. Myös ennustuksiin
suhtautuminen aiheutti ongelmia. Ja sekin, että vaikka olisivat valetta, miksi
niihin uskottaisiin ja miksi olisi tällainen korruptoitunut järjestelmä. Pyörittelin
vaikka mitä vaihtoehtoja päässäni ja erilaisia teemoja ja sanomia, mitä voisi
nousta tämän tyyppisestä asetelmasta.
Koko ajan tuntui. että tämä menee väärään suuntaan, on jo
mennyt. Tämä ei ole tarina, jonka haluaisin kirjoittaa. Se muistuttaa 10 vuoden takaisia dystopiatarinoita: korruptoitunut yhteiskunta, joka sorsii
vähempiarvoisiksi päättämiään ja yksi tyttö alkaa taistella vastaan, jopa
epämoraalisin keinoin. Kapinakin inhotti ja siihen liittyvä menneisyys. En siis
vähättele noita tarinoita, se ei vain innostanut tai inspiroinut minua.
Kirjoitinkin nämä ajatukset ylös. Ensin, että tässä
tarinassa on ongelma. Maailma ei ole looginen. Toiseksi sen, että ph ei ole
pahis, vaan sankari pahiksen valepuvussa ja että tämä suunta, mihin tarina
menee, vaatii sankaria ja se ei ollut se tarina, mitä halusin kirjoittaa. Koko
maailma myös näyttäytyi minulle hyvin dystopian tapaisena järjestelmällisyytenä
ja byrokratiana, epäinspiroivana (dystopioissa ei ole mitään vikaa, se ei vaan ollut se tarina, jonka nyt halusin kirjoittaa).
Tässä kohtaa tuli hyvin vahva fiilis, että taidan
luopua tästä tarinasta. Se ei enää innosta tai inspiroi, ei tunnu siltä että haluaisin
kirjoittaa. Tykkäsin magiasysteemistä ja joistain palasista, mutta tuntui,
etteivät ne sovi yhteen, eivät samaan maailmaan. Ajattelin, että purkaisin
parhaat palat takaisin ideakansioon ja palaisin toisen projektin pariin.
Päätin kuitenkin, etten tee ratkaisua heti, vaan mietin asiaa vielä seuraavana päivänä. Ja näin ollen päädyin pitämään sen illan taukoa. En mitään television katselu -taukoa, vaan ihan kunnollisen. Sopivasti meillä olikin suunnitelmissa mennä käymään kylpylässä, jossa oli ihan oikea suomalainen sauna. Se ja pitkä illallinen hotellin ravintolassa olivat juuri se, mitä tarvitsin. Hetkeen keskittymistä, paineista irti päästämistä. Tärkeää oli se, että puoliso oli mukana ja menomatkaa lukuun ottamatta juttelimme kaikesta muusta kuin kirjoittamisesta. Toki pieni purkautuminen kävellessä auttoi myös selvittelemään pään sisäisiä sotkuja.
Ensimmäinen toivon merkki ilmaantuikin ulkoaltaassa tummaa taivasta ja sitä reunustavia palmuja katsellessa. Inhosin byrokratiaa ja jäykkyyttä, mikä tarinaan oli hiipinyt. Halusin hulluttelua. Mieleeni kävelikin hyväsydäminen lintubongari, joka toi mukanaan viidakon ja sen kummalliset olennot, ja pyyhkäisi sekä päähenkilön että tarinan mukaansa.
Annoin ideoiden virrata samalla, kun kelluin poreissa,
tarkastelin niitä sen verran, että pystyin tallentamaan ne sisäiseen muistiooni
ja päästin sitten irti, palasin takaisin hetkeen. Illalla uni tuli niin
nopeaan, etten ehtinyt enää pohtiakaan tarinaa.
Mitä tästä voisi oppia?
1. Jos tajuat, että olet mennyt väärään suuntaan, eikä se polku tunnu enää oikealta, älä hylkää kaikkea saman tien. Anna itsellesi aikaa, tee jotain ihan muuta ja nuku ainakin yön yli. Epätoivon ja inhon hetken ovat ihan tavallista kirjoitusprosessin aikana, muissakin vaiheissa. Niistä pääsee yleensä yli, liian helposti ei kannata luovuttaa.
2. Kirjoita ylös ongelmasi. Mistä et pidä suunnitelmassasi ja miksi? Mistä taas pidät? Millainen haluaisit sen mieluummin olevan, esim. tunnelmaltaan?
3. Tarkastele tarinanpalasiasi, myös niitä ihan alkuperäisiä. Jos joku niistä on se, joka ehkä aiheuttaa ongelman, tee ajatusleikki, jossa luovut siitä. Miten se muuttaisi tarinan?
4. Joskus ratkaisu voi löytyä ilman, että mistään isosta edes tarvitsee luopua, sitä täytyy vain säätää eri suuntaan. Minusta tuntui, että maailmani oli mennyt järjestelmälliseen, keinotekoiseen ihmisten tarkkaan hallitsemaan ja säätelemään suuntaan, sellaiseen, mitä dystopioissa näkee. Sekoitin pakkaa lisäämällä sinne hallitsemattoman viidakon ja kummallisia fantasiaolentoja, ja tekemällä koulujärjestelmästä vähemmän kaavamaisen, yksilökeskeisemmän.
5. Usein ratkaisu jumiin tai ongelmaan löytyy aiempaa tarinasta, ei siitä kohtaa missä se ilmenee.
6. Jos kohtaat ylitsepääsemättömän ongelman, johon et keksi ratkaisua, jätä se suosiolla hautumaan ja pohdi muita asioita, vaikka jotain melko pientäkin, esim. henkilöiden kiinnostuksenkohteita. Joskus ratkaisu löytyy jostain ihan muualta tai alitajunta ratkoo sen huomaamattasi.
7. Taukojen pitäminen ja muiden asioiden tekeminen on tärkeää, vaikka suunnittelu veisi täysin mukanaan. Anna alitajunnallesi aikaa työskennellä. Näe ihmisiä, elä elämääsi, pidä kivaa ja hemmottele itseäsi välillä.
Kommentit
Lähetä kommentti