Laho-suunnittelupäiväkirjat: 7.päivä
24.2.2022
7. suunnittelupäivä
Monella tapaa raskas päivä. Niin ulkomaailmalle kuin itselle. Sain ensimmäisen hylsyn joulukuussa lähettämästäni käsikirjoituksesta. Se ei onneksi iskenyt edes niin pahasti, enemmän kaikki uutiset maailmalta ahdistivat ja ikäviä ajatuksia pyöri päässä.
Olin käsiksen kanssa myös tietyllä tapaa käännekohdassa.
Isot palaset olivat about paikoillaan ja idea alkoi nimien myötä muuttua
konkreettiseksi. Kuitenkin minulta puuttui innostusta, sitä rakastumisen
tunnetta. Sormia ei syyhyttänyt päästä kirjoittamaan jo. Tiesin kokemuksesta,
mistä se johtuu, ainakin osittain. Hahmot olivat edelleen nimistä huolimatta
paperisia ja yleensä vasta kun syvennän heitä (etenkin sivuhahmoja), he alkavat
herätä päässäni eloon. Toinen syy oli teema. Minulla oli ajatuksia siitä, mutta
ei vielä paloa. Miksi haluan kirjoittaa juuri tämän tarinan? Mitä sen pitäisi sanoa?
Miten sen pitäisi muuttaa maailmaa?
Tämän päivän olin jo osittain siis päättänyt olevan
inspiraationkeruu päivä, ja ulkoiset tapahtumat vahvistivat edelleen päätöstä ottaa
kevyemmin ja vain fiilistellä tarinaa, kerätä innostusta siihen.
Koska isot palaset olivat kohdallaan, aloin myös siirtää niitä Scriveneriin. Eli välillä tein mekaanisempaa työtä ja siirryin kohti
järjestelmällisempää suunnittelua, pois vapaasta brainstormausvaiheesta, mutta tässä
välissä oli ”uudelleen inspiroitumisvaihe” ja välillä sotkuisampia
ajatuksenpoikasia kirjoittelin vielä word-tiedostoon, kun kävin vähän
kokeilemassa tangetteja.
Kirjoitin myös ensimmäisen version juoniketjusta ja totesin,
että vaikka rautalanka on jo hyvin paikoillaan, värittämistä tarvitaan vielä
paljon ja samoin hienosäätöä. Etenkin miksi-kysymykset tuntuivat vastaamattomilta
ja juoniketju ei ollut eheä. Tuntui vahvasti siltä, että tarinasta puuttuu
jotain.
Olin edellisenä iltana kuunnellut
Tiktokiin pre-suunnitteluvaiheessa tallentamiani biisejä ja ääniraitoja, jotka inspiroivat Lahoa (siellä
on paljon villain origin story -tyyppisiä ääniä). Olin fiilistellyt jo silloin
ja siksi päätin jatkaa nyt aamulla.
Kokeilinkin jotain aivan uutta itselleni: musiikin kuuntelua. Tiedän, että jotkut tekevät jo varhaisessa vaiheessa soundtrackin tarinalleen. Itse en kuitenkaan kuuntele musiikkia kirjoittaessa, joten en ole kokenut sitä tarpeelliseksi. Nyt kuitenkin innostuin musiikista kirjoittamisen välineenä aivan valtavasti.
Taisin mennä Youtubeen etsimään jotain instrumentaalista listaa, kun
ehdotuksissa törmäsin soundtrackiin, jota varsinkin viime kesänä kuuntelin paljon, sillä (ensimmäinen) häätanssimme oli siltä. Kyseessä siis
The Greatest Showman. Kuuntelin ensin Rewrite the Starsin ja sen sanojen aikana
pohdin, että voisinko ottaa siitä inspiraatiota tarinani pääparille, siinähän
puhutaan kohtalosta ja myös rakastavaisista, joita olosuhteet pitävät
toisistaan erossa. Tuon laulun tunnelmat ovat kuitenkin enemmän jatko-osien
kamaa, sillä ykkösosassa mennään vielä enemies-vaiheessa pitkälti. Joka
tapauksessa inspiraationkeräämisanturini käynnistyivät ja ajattelin, että ehkä
musiikki voisi olla enemmänkin kuin pelkkä fiilistelyväline, ehkä voisin
oikeasti käyttää sitä juonenkehittelyn työkaluna.
Sitten kuuntelin yhden lempibiiseistä siltä soundtrackilta, eli This is me -kappaleen. Se muistutti minua siitä, mitä olin aivan alun perin ajatellut tälle trilogialle, mutta joutunut hylkäämään juonellisista syistä: hylkiöiden joukkoa, joka saapuu kouluun sekoittamaan pakkaa. Olin ajatellut, että he olisivat kaikki vankilassa, ja lähtisivät sieltä, mutta erilaisten ihmisten sulkeminen vankilaan vain erilaisuuden tai rujon ulkomuodon takia oli turhan dystopista, joten se oli tipahtanut pois.
Idea heräsi uudelleen eloon ja halusin ehdottomasti konseptin
takaisin mukaan. Sivuhahmoja pamahti heti lisää. Kuuntelin This is me:n ja muutaman
muun biisin kymmeniä kertoja päivän aikana ja rakensin niiden sanojen ja fiiliksen
pohjalta hahmoja ja juonta.
Lopuksi minulla oli joukko hahmoja joiden tiesin olevan
kaartini sekä muutama uusi/muutettu juonenkäänne. Tiesin sivuhahmojen tarjoavan
myös hyviä sivujuonimahdollisuuksia.
Etsin myös inspiraatiokuvia hahmoilleni Pinterestista.
Illalla pohdin, olisinko seuraavana päivänä valmis aloittamaan tarinan kirjoittamisen (olin edellisenä iltana ajatellut, että silloin aloittaisin). Pihlajapalatsin kanssa aloitin tässä kohtaa.
Minusta tuntui kuitenkin, etten ollut valmis. Juoniketju ja
rakennekin epäilyttivät. En ollut niin ahkera kuin olin tarkoittanut, mutta inspiraatiopäivä
oli tullut tarpeeseen.
Mitä tästä voisi oppia?
1. Jos sinusta tuntuu ulkoisista tai tarinaan liittyvistä syistä siltä, ettei se innosta tai inspiroi, pidä hauskaa tarinasi kanssa! Se voi olla esim:
-musiikin kuuntelua
-inspiraatiokuvien etsimistä paikoista, hahmoista tai ihan vain tunnelmasta
-tarinan pohtimista eri tavoilla, esim. tämän tehtävän avulla
-"kirjatrailerin" tekeminen sille
-kansikuvan suunnittelu (ei tarvitse jakaa kellekään - äläkä unohda nimeäsi, kuuluisien kirjailijoiden suosituksia ja mainintaa New York Times -bestselleristä :D )
-tarinasta juttelu kannustavan ystävän kanssa
2. Kokeile kirjoittaa juoniketju tarinasi pohjalta. Onko se eheä?
3. Jos sinulla on paljon suunnittelumateriaalia, olet epäkronologinen kirjoittaja tai kärsit esim. keskittymisvaikeuksista, kokeile Scrivener-ohjelmaa! Aika nopeasti pääsee perustoiminnoista kärryille, loput voi opetella pikkuhiljaa. Siitä löytyy ilmainen kokeilu ja maksaa tarvitsee vain kerran, ei kuukausittain!
-mariidah
Kommentit
Lähetä kommentti