Kirjoitusopas: Anneli Kanto - Kirjoittamassa

 Lainasin Anneli Kanton Kirjoittamassa -kirjoitusoppaan kirjastosta, ja voin sanoa, että todellakin hankin sen omaan hyllyyni vielä jonain päivänä (sitten kun omistan hyllyn)! Tykkäsin todella paljon teoksesta ja sen rehellisestä otteesta kirjoittajan ja kirjailijan elämään. 

Harmikseni en ehtinyt kirjoittaa tätä postausta Suomessa, kun minulla olisi vielä ollut kirja käsillä, enkä tajunnut ottaa esimerkiksi itselleni kuvaa sisällysluettelosta tai laittaa ylös hyviä lainauksia. Kirjoitin kuitenkin lukiessani koko ajan ajatuksiani ylös, joten esittely pohjautuu nyt niihin ja muistamaani (anteeksi siis jos olen muistanut esim. lukujen nimiä väärin). Lainaukset ovat Reuna-kustantamon sivuilta kirjan esittelystä tai sitten muista blogeista löytämiäni sitaatteja kirjasta.


"Tämä kirja kertoo kirjoittamisen prosessista, tunnistettavista kirjoittamisen vaiheista ja solmukohdista. Mitä tapahtuu ensimmäisen ja toisen version välillä? Valitsenko minäkertojan vai kaikkitietävän? Miksi lykkään kirjoittamista?"

Kirjassa käydään kirjoittamisen ja kirjoittajan elämän eri osa-alueita läpi lyhyiden lukujen muodossa. Vaikutelma on jopa hieman blogimainen. Se oli kivaa vaihtelua Stephen Kingin jälkeen ja käsiteltyjä aiheita olikin runsaasti, aina kirjoitusoppaiden lukemisesta kirjailijan työssä jaksamiseen.

Anneli Kantolla on tausta historiallisten romaanien kirjoittajana ja yksi osio käsitteleekin taustatyön tekemistä ja esim. arkistojen hyödyntämistä, joten jos kaipaat siihen vinkkejä, hanki tämä kirja!

Monet esimerkit, joita kirjassa mainitaan, ovat suomalaisesta kirjallisuudesta, ja suosituksissa on myös monia suomalaisia kirjoitusoppaita. Ylipäätään se, että kyseessä tosiaan on suomalaisen kirjailijan teos ja se kertoo nimenomaan suomalaisesta kirjallisuuskentästä, tekee tästä tärkeän teoksen kaikille meille, jotka haaveilemme kirjailijan urasta tässä maassa. Moni asia nimittäin poikkeaa esim. kustannusprosessissa ja jos lukee vain englanninkielisiä lähteitä, voi saada vääränlaisen kuvan ja jopa vääränlaisia vinkkejä.

"Oma kokemukseni on, että luovuus syntyy suorittamisesta. Ensin on painettava persettä penkkiin ja kirjoitettava, vaikka ei lainkaan huvittaisi ja vaikka teksti tuntuisi typerältä. Kun muutaman tunnin istuu, puurtaa ja suorittaa, alkaakin lämmetä, teksti alkaa juosta, kanavat alitajuntaan aukenevat, mielikuvitus vetreytyy ja tunnit katoavat. Eli pääseekin luovuuden, flown, tilaan."

Itselle kolahti etenkin maininta tarina- ja kielilähtöisistä kirjoittajista. Tämä on sellainen asia, jonka olen toki tiedostanut, ei vain ole tullut koskaan puettua sitä sanoiksi ja välillä minusta tuntuukin, etten ole yhtään samalla planeetalla joidenkin kirjoittajien/kirjailijoiden kanssa. Itse olen siis ehdottomasti tarinalähtöinen kirjoittaja ja niin paljon kuin kieltä rakastankin, se on loppujen lopuksi minulle vain keino välittää hyvä tarina. Pidän kauniista kielestä, mutta jos se menee tarinan edelle ja jopa häiritsee sitä, kirja jää helposti kesken.

Toinen kohta, joka myös herätteli paljon ajatuksia, oli erilaiset tunteet käsikirjoituksen eri versioiden kanssa. Sain siitä syksyllä omakohtaista kokemusta ja jopa huolestuin, kuinka negatiivisia tunteita minulla oli tarinaani kohtaan. Niinpä samaistuin Kanton kertomaan paljon, vaikka osa vaiheista onkin minulla erilaisia.

"Sekä historiallisissa romaaneissani että lastenkirjoissani on teemojen alla salainen teema, jonka olen kaivanut esiin mutta jota en kenellekään paljasta. Kun tiedän sen itse, teema tihkuu kirjoittamiseeni. Hyvällä tavalla, uskon."

Erityisen kiinnostavaa (ja hieman masentavaa) oli myös lukea kirjailijoiden tienesteistä, millaisia ne ovat ja mistä ne koostuvat. 

Tämä opas ei ole pelkästään niille, jotka haaveilevat kirjoittamisesta ja kirjan julkaisemisesta, vaan myös jo kustannetuille kirjailijoille. Loppupuolella on paljon ihan konkreettisia vinkkejä mm. haastatteluihin ja apurahan hakemiseen.


Anneli Kanto - Kirjoittamassa

Kenelle: kelle tahansa Suomessa julkaisemisesta haaveilevalle, myös jo julkaisseille kirjailijoille (etenkin esikoiskirjailijoille). Erityisesti historiallisten romaanien kirjoittajille.

Mistä pidin erityisesti: Luvut: Suorittaminen vai luominen, Lupa kirjoittaa huonosti, Puhu kuin ihmiselle, tarkoista tiedoista suomalaisen kirjailijan elämästä ja urasta

"Kirjoittamassa on kirjoitettu heimolleni, kaikille teille, jotka kirjoittavat tosissaan, jotka eivät voi olla kirjoittamatta."


Ehkä päivittelen tänne tarkempia tietoja kirjan rakenteesta ja vaikka jonkun sitaatin mainitsemistani kohdista, jos muistan, sitten kun saan sen taas käsiini. Iso suositus tälle!

Tsekkaa myös Anneli Kanton nettisivut: Etusivu - Anneli Kanto

Kirja löytyy esimerkiksi: Kirjoittamassa | REUNA Kustantamo ja kirjakauppa Oy (reunalla.fi)

-mariidah


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lista täytesanoista

Kustannussopimus!

Miten lähetät käsikirjoituksen kustantamoihin?