Ihana kamala Italia
Täytyy sanoa, että kaikesta matkustushässäkästä huolimatta joulutauko Suomessa oli kyllä hyvä. Se nimittäin avasi silmiä Italialle ihan uudella tavalla, ja toki myös Suomelle.
Oli outoa tulla takaisin Italian kämppäämme, missä kaikki omat tavarat odottivat, ja kävellä taas tutuilla kaduilla. Kotiin palaaminen on kuitenkin aina ihana tunne, ja pieni ero saikin arvostamaan monia asioita enemmän kuin syksyllä.
Nyt toki ero Suomeen on myös selvempi, kun saavuimme pakkasen ja lumen keskeltä aurinkoon. Lämminhän täälläkään ei ole, mutta on silti tarkenee istua tammikuussa omalla terassilla lounaalla, ainakin aurinkoisella säällä (paksujen vaatteiden ja viltin kera toki).
Rakastan talvea ja lunta, mutta onhan tämä kokemus ja etenkin J nauttii valoisuudesta. Tietenkin ihanaa on myös se, että ei ole kiire minnekään, ei mitään aikatauluja (paitsi itse itselle asettamat) ja saa uppoutua täysillä taas kirjoittamiseen ja taiteen tekemiseen. Nyt olemme kyllä pitäneet huolta siitä, etteivät päivä veny liikaa, vaan että vapaa-aikaa tulisi myös pidettyä. Tosin haalin ehkä hieman liikaakin koeluettavaa kirjoituskamuiltani tähän alkuvuoteen, niin että illat ovat menneet tekstien analysoinnin ja palautteen antamisen parissa. Sekin on kuitenkin kivaa.
Sään ja taiteilun lisäksi moni muu asia, joita ei edes ehtinyt jouluna osata kaivata, on ilahduttanut täällä. Isoimpana minulla ehkä pistaasijäätelö. En voi korostaa, kuinka hyvää se on (huom. vain aito versio, ei siis kirkkaanvihreä vaan ruskeaan taittava). Samoin italialaiset viinit ja ruoka maistuvat taas hyvältä, kun syksyllä ehti jo hieman kyllästyä. Ja vaikka kyllästyminen uhkaisi taas, on Firenzessä ruokatarjonta laaja, varsinkin verrattuna Itä-Suomeen, ja kävimmekin testaamassa jo ihanan autenttista, pienen pientä japanilaista ravintolaa.
J nauttii päästyään museoiden ja taidepiiriensä luokse. Onneksi hänellä on nykyään noita taidekamuja sen verran, että museoseuraa löytyy aina, eikä minun ole tarvittu. Minulle riitti kiertää ne kerran, toista kertaa en jaksa tuijotella samoja maalauksia.
Mutta. On täällä huonojakin puolia, jotka olivat myös suloisesti päässeet unohtumaan.
Ensinnäkin tämä kylmyys. Siis sisätiloissa. Nyt eron huomaa selvästi, kun asui kuukauden lämpimässä suomalaisessa rivitalossa. Yhtenä yönä en saanut nukuttua huolimatta kaikista kerroksista ja vapisin peiton alla ainakin tunnin. Yhdet villasukat eivät riitä näillä jääkylmillä lattioilla ja päivisin kääriydyn aina vilttiin.
Olemme myös saaneet uudet naapurit ja jälleen kerran joutuneet käymään keskusteluja siitä, kuinka huono äänieristys täällä on. Ylimmässä kerroksessa kun ei taida tajuta sitä, että etenkin kengillä kävely kuuluu hirveänä töminänä alas ja että jos keskellä yötä käy suihkussa, se kuulostaa vesiputoukselta täällä alla. Samoin kuin syksyllä, yläkerrassa majoittuu taas amerikkalaisia nuoria, jotka jaksavat riekkua kaupungilla paljon myöhempään kuin tällaiset vanhat tylsimykset. No, onneksi minä ainakin saan nukkua aamulla pidempään, jos on tullut taas kuunneltua baarijatkoja.
Hirvein asia täällä on kuitenkin ihan uusi. Nimittäin maskipakko ulkona. Aiemmin se koski vain sisätiloja ja väkijoukkoja. On kamalaa mennä kävelylle ja pitää koko ajan maskia. Nyt on tosiaan ollut niin aurinkoista ja hyvä sää, että olisi ihanaa kävellä joen rannassa, mutta siitä menee kaikki ilo maskin kanssa. Raotan sitä kyllä, jos ihmisiä ei ole lähellä, mutta monen muunkin mielestä joella on kiva kävellä, ja niinpä maskia saa olla liikuttelemassa muutaman kymmenen metrin välein.
Kaipaan todella paljon Suomen luontoa ja tyhjyyttä, omaa rauhaa ja ajatuksiin uppoutumista. Onneksi meillä on se terassi, jossa ainakin saa olla ilman maskia.
Kaiken kaikkiaan on ihanaa olla täällä ja pienen tauon jälkeen Firenze tuntuu enemmän kodilta, mutta kyllä joulu varmisti minulle sen, että luontainen elinympäristöni on ehdottomasti Suomessa. Nyt kuitenkin otetaan kaikki irti Italiasta, sillä onhan tämä aika hieno paikka!
-mariidah
Kommentit
Lähetä kommentti