Kolmen vaihtoehdon sääntö
Tämä on jatkoa edellisiin postauksiini vastakohtahahmoista ja romantiikkakäsikseni editoinnista. Kerroin jo ongelmistani yhden päähenkilöni kanssa ja kuinka editoidessa lähdin korjaamaan asiaa vastakohtahahmon sekä erään toisen keinon avulla. Siitä nyt lisää...
Carolinen ongelma on ollut siis liiallinen ärsyttävyys. Törmäsin aikaa sitten Youtube-videoon, jossa puhuttiin vastakohtahahmoista. Ne olivat minulle silloin jo tuttu asia, mutta videolla tuotiin ilmi myös minulle uusi lähestymistapa hahmojen välisiin kontrasteihin. Keksin sille nyt paremman puutteessa nimen "Kolmen vaihtoehdon sääntö" (kertokaa ihmeessä jos tiedätte tälle jonkin paremman termin!). Yksinkertaisesti se tarkoittaa vastakohtahahmoja, jotka eivät ole parivaljakko vaan kolmikko (tai useampi).
Kolmen vaihtoehdon sääntö
Videolla puhuttiin siitä, kuinka ihmisillä on tiedostamaton taipumus valita kolmesta vaihtoehdosta keskimmäinen ja välttää äärimmäisyyksiä. Esim. kolmesta eri valokuvauspaketista, joista halvimmassa saat vähiten erilaisia kuvia ja kalleimmassa eniten, keskimmäinen vaikuttaa alitajuisesti parhaimmalta diililtä useimmille ihmisille. Se on ns. "middle groundia". Tai sitten vanhempi esimerkki: Kultakutri ja kolme karhua.
Otsikko videossa on vapaasti suomennettuna Miksi Mary Bennet on tarpeellinen hahmo. Esimerkkinä siis käytettiin Jane Austenin kirjaa Ylpeys ja ennakkoluulo. Tätä käytinkin esimerkkinä myös edellisessä postauksessa vastakohtahahmoista. Tarkastellaan tällä kertaa kuitenkin eri hahmoja.
Jos meillä olisi vastakohtahahmoina Elizabeth Bennet ja Lydia Bennet, piirre, jota he korostaisivat toisissaan olisi sovinnaisuus. Lydia ei välitä sovinnaisuudesta tai seurapiirisäännöistä, vaan tekee mitä haluaa. Hänen rinnallaan Elizabeth yksinään saattaisi vaikuttaa saarnaavalta isosiskolta, jopa ilonpilaajalta, kun hänen sovinnaisuutensa korostuisi, vaikka todellisuudessahan Elizabeth itsekin kapinoi seurapiirien sääntöjä ja tottumuksia vastaan.
Siksi tarinaan tarvitaan Mary Bennet, sisko, joka on Elizabethia sovinnaisempi. Häntä voisi sanoa jopa jäykäksi ja tiukkapipoiseksi hahmoksi. Sekä hänet että Lydia on viety tämän piirteen janalla ääripäihin. Näin ollen Elizabeth asettuu janan keskelle.
Eli Maryn ja Lydian ansiosta Elizabeth on hahmo, jossa on sopivassa määrin sekä sovinnaisuutta että kapinallisuutta. On selvää, että Elizabeth on hahmoista järkevin ja tasapainoisin. Jos jompikumpi poistettaisiin yhtälöstä, Elizabeth siirtyisi toiseen ääripäähän ja vaikuttaisi äärimmäisemmältä kuin onkaan.
Mary Bennetia tarvitaan siis tuomaan kontekstia, näyttämään vaihtoehtoisia toimintatapoja.
Tätä samaa sääntöä voi kyllä löytää myös Mr Darcyn ja Mr Wickhamin suhteesta, kun mukaan otetaan Mr. Bingley. Heitä voisi tarkastella itsekkyyden tai kiltteyden janalla esimerkiksi.
Tylsä päähenkilö
Videolla pohdittiin myös sitä, että onko "kolmen vaihtoehdon sääntö" syynä siihen, miksi Austenin Mansfield Parkin Fanny-hahmoa pidetään usein hänen tylsimpänä päähenkilönään. Kuulemma monen lempihahmo ko. kirjassa on Mary Crawford. Sovinnaisuus on tässäkin kirjassa tärkeä teema, ja jos hahmot asetetaan janalle, Fanny on heistä sovinnaisin, Mary keskellä ja toisessa ääripäässä Fannyn serkku Maria, joka karkaa avioliitostaan toisen miehen matkaan. Tilanteen siis olisi voinut korjata hahmolla, joka on Fannyakin sovinnaisempi. Elokuvasovituksissa tätä on mielestäni toteutettu antamalla Mrs Norrisille enemmän roolia.
Pakko sanoa että Fanny on kyllä yksi minun lempihahmoistani Austenilla. Ehkä olen sitten itse jotenkin tosi sovinnaisen perään. Maryynkin ihastuin luettuani hänen versionsa tapahtumista The Other Bennet Sister -kirjasta (suosittelen!). Eli makunsa kullakin!
Moraalisesti arveluttavat hahmot
Tämä sääntö toimii parhaiten, kun kyseessä on jokin moraalisesti arveluttava piirre. Siksi ehkä nämä esimerkit saattavat nykyajan lukijalle tuntua vähän hassulta, kun sovinnaisuussäännöt eivät ole enää samanlaiset. Muista kuitenkin, että oman aikansa lukijalle tarinat näyttäytyivät eri valossa ja Elizabethin oleminen keskimmäinen vaihtoehto oli tärkeämpää!
Mietitään asiaa vielä toisen piirteen kautta, nimittäin pahuuden. Aika monessa tarinassa (köh köh tummatukkaiset synkät pojut ya-kirjoissa) on nykyään hahmoja, joihin viitataan termeillä antihero tai morally gray character. Puhun siis hahmoista, joilla on pahiksen piirteitä, joiden arvomaailma voi olla kyseenalainen ja jotka tekevät pahoja tekoja, mutta myös hyviä ja joista lukijan on tarkoitus ainakin jollain tasolla pitää. Heistä saadaan pidettävämpiä, kun tarinoihin lisätään vieläkin kamalampi pahis, josta tulee pahuuden janalla ääripää.
Usein nämä hahmot ovat lukijoiden lemppareita. Johtuuko se osittain siitä, että pahiksen ja hyviksen välissä he tosiaan ovat sitä harmaata aluetta, johon alitajuisesti suuntaamme? Mitä jos tarinoissa ei olisikaan toista pahista? Olisivatko he silloin yhtä pidettäviä?
Antisankareilla ja moraalisesti harmailla hahmoilla on toki muitakin syitä, miksi he ovat rakastettavia, mutta ei mennä niihin nyt.
Miten minä käytin tätä hyväkseni?
Vesi välissämme -käsikirjoituksessani minulla on kolme näkökulmahahmoa, joista kahdesta oli puhetta jo viime postauksessa. Kolmas hahmo on historiaosuuden Anna. Hän Carolinen tavalla oli jo valmiiksi aika ärsyttävä hahmo, mutta editointikierroksella käänsin nupit kaakkoon, lisäsin itsekkyyttä ja huonoja valintoja.
Carolinesta oli sanottu, että hän on liian "överi". Tein siis toisesta hahmosta vieläkin överimmän, ja toivon, että vertailussa Caroline loistaa nyt paremmin.
Mutta entä se kolmas hahmo? Mietin aluksi, että Henri olisi se, mutta tajusin asiaa tarkemmin pohtiessani, että hän on Carolinelle vastakohtahahmo toisella tapaa. Kolmikon minun tarinassani muodostavat Anna, Caroline ja yksi sivuhahmoista nimeltä Saana, jolla on tarinassa myös liittolaisen/mentorin rooli. Hän näyttäytyy siis tässä tarinassa hyvinkin fiksuna ja paikkansa tietävänä, epäitsekkäänä ihmisenä, joka paitsi ohjaa Carolinea oikeaan suuntaan, toimii nyt apuna itsekkyyden ja ärsyttävyyden janalla. Jos tarina keskittyisi enemmän häneen, voisi sanoa, että hän on liiankin hyvä, tylsä ja ei-samaistuttava.
Toivon mukaan nyt Caroline siis näyttäytyy samaistuttavampana hahmona, kun meillä on ääripäinä hyvin itsekäs ja hyvin epäitsekäs hahmo. Saa nähdä, mitä mieltä koelukijat ovat.
Täytyy vielä se mainita, että tähän mennessä olin saanutkin palautetta vain nykyaikaosuudesta, eli Anna ei ole aiemmin edes ollut kuvioissa mukana ja näin ollen Caroline on ollut hahmoista kamalin.
Tämä sääntö ei missään nimessä tarkoita, että kaikkien päähenkilöiden pitäisi noudattaa sitä! Itse pidän niistä äärimmäisistäkin hahmoista ja joskus tarinat suorastaan vaativat niitä. Jos haluat kirjoittaa ärsyttävän tai pahan tai epämiellyttävän hahmon, kirjoita se! Muista vaan, että tarvittaessa voit pelata vastakohtahahmoilla ja kolmen vaihtoehdon säännöllä. Ne kannattaa pitää mielessä myös sen takia, ettei vahingoissa käytä niitä tavalla, johon ei pyri.
Otsikkokuva: Photo by Nathan Dumlao on Unsplash
Kommentit
Lähetä kommentti