Editoiminen kirjoittaessa
Minut kutsuttiin keskustelemaan @halaistuasanaa-instagramtilille Kirjoittajavartti-liveen tekstin tuottamisen ja editoimisen rajapinnasta. Kiitokset vielä kutsusta täälläkin! Tässä postauksessa jaan nyt vielä omia ajatuksiani editoimisesta kirjoitusvaiheessa.
Aihe on mielenkiintoinen. Hyvin usein kuulee kirjoitusvinkin, että älä editoi samalla, kun kirjoitat. Ilmeisesti aika moni silti tekee sitä? Tai ehkä sitten vain minun tutuistani.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kannattaa kirjoittaa juuri sillä tavalla, mikä toimii sinulle. Sillä ei ole väliä, missä järjestyksessä työstät käsistäsi tai kuinka kauan siihen menee. MUTTA sanoisin, että kannattaa kokeilla useita tapoja, eikä tyytyä siihen ensimmäiseen.
Etenkin, jos kirjoitat ensimmäistä romaanikäsikirjoitustasi, minusta olisi äärimmäisen tärkeää, että saisit kirjoitettua sen loppuun. Ensinnäkin viimeisen pisteen paikalleen laittaminen on mahtava tunne, joka tarjoaa sinulle itseluottamusta käsiksen editoimiseen ja seuraavien kirjoittamiseen. Ennen kuin olet päässyt loppuun, on liian helppoa kuunnella epäilyksen ääniä, jotka sanovat, ettei sinusta ole siihen (toki ne vaivaavat myöhemminkin, mutta sitten voi perustella, että olen tehnyt tämän jo kerran, pystyn siihen toistekin).
Toiseksi, kokonaisen käsikirjoituksen kirjoittaminen opettaa todella paljon. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kirjoitustaitoni otti isoimmat harppauksensa, kun kirjoitin Suotytön ensimmäisen version ja kun ensimmäistä kertaa todella ajatuksen ja vaivan kanssa editoin käsikirjoituksen (Kolme valtakuntaa) valmiiksi.
Niinpä sitä suosittelisin, että et käyttäisi aikaasi editoimiseen. Siinä riskeinä ovat:
-kirjoitusprosessin hidastuminen
-itsetunnon lasku, kun toteaa, ettei teksti olekaan niin hyvä kun pitäisi tai löytää sieltä isoja korjattavia asioita
-jumittuminen yksityiskohtiin, jotka kuitenkin muuttuvat myöhemmin
-inspiraation ja ilon katoaminen prosessista
-turhan työn tekeminen
-"tuoreen silmän" menettäminen: eli kun on aika todella editoida ensimmäistä kertaa, olet käynyt tekstin jo niin monta kertaa, että olet sokeutunut sille pahasti.
Toisaalta, mahdollisia hyviä puolia siinä ovat (kerätty tutuiltani):
-inspiraation saaminen siitä, että teksti näyttää jo alusta asti mahdollisimman hyvältä ja valmiilta, kun kieli on hiottua.
-tekstiä kehtaa jakaa jo kirjoitusvaiheessa muille/lähettää kilpailuihin
-kun lukee edellisellä kerralla kirjoittamansa pätkän, sää inspiraatiota ja on matalampi kynnys aloittaa ja astua tarinan maailmaan
-muistaa paremmin, missä mentiin, jos on ollut taukoa kirjoittamisessa
Jos editoiminen on sitä, mitä tarvitset, jotta saat käsikirjoituksen valmiiksi, tee sitä. Jos taas tuskailet kirjoittamisen kanssa, jos se on hidasta tai ei etene, tai itsetuntosi heijaa edestakaisin, entä jos kokeilisit vain kirjoittaa, ja korjata myöhemmin?
Tähän toki vaikuttaa se, kuinka paljon on suunnitellut tarinaa ennen kirjoitusvaihetta. Itse suunnittelen hyvinkin tarkkaan ja näin ollen harvoin käy niin, että isot asiat tarinassani muuttuisivat enää kirjoitusvaiheessa (on niinkin toki käynyt). Minun ei myöskään yleensä tarvitse pysähtyä miettimään, mitä tapahtuisi seuraavaksi tai kuinka ratkaisisin jonkun ongelman, enkä näin ollen yleensä edes ehdi miettimään editoimista. Jos taas on ns. pantser eli löytöretkeilijäkirjoittaja, ymmärrän, että isojakin muutoksia voi tulla.
Eli jos huomaat kirjoittaessasi, että jotakin pitäisi muuttaa tai et tiedä, mitä kirjoittaa tai miten ratkaista jokin ongelma, voit välttää editointisuohon uppoamisen:
-kirjoittamalla retconin, eli kirjoittaa vaikka luvun alkuun tai muistiinpanoihin "Prinsessa ei sittenkään osaa vielä ratsastaa lohikäärmeillä, vaan lisätään luku, jossa hän opettelee sen"
-merkitsemällä paikan esim. [tähän jokin kuvaus siitä, kuinka avaruusalus toimii]
Eli vain yksinkertaisesti kirjoittamalla uudella tavalla tai skippaamalla kohdan, ja korjaamalla sen myöhemmin.
Voin heti sanoa, että minä harvoin teen näin. Tai no, Vesi välissämme -käsiksessä käytin molempia keinoja, mutta yleensä jos tajuan, että jonkin hahmon olisi pitänyt sanoa jotakin tai jonkin jutun mennä eri tavalla, käyn korjaamassa sen. Yleensä nämä ovat tosiaan kuitenkin aika pieniä asioita. Minulla on myös muistiinpanolehti Scrivenerissa, johon käyn kirjoittamassa asioita editointia varten. Usein ne ovat tyyliä "aseta taikasormus jo aiemmaksi" tai "tarkista luku 8 ja luku 12 dialogi, etteivät ole liian samanlaiset, toinen enemmän hahmosta X ja toinen hahmosta Y" tai "pitäisikö käynti toisessa kaupungissa poistaa kokonaan, onko tärkeä tarinalle".
Jos alan epäillä jotain isompaa asiaa, jatkan kuitenkin yleensä suunnitelmani mukaan ja korjailen sitten myöhemmin. Aika usein on käynyt niin, että olen ajatellut poistavani kokonaan vaikka pari lukua, sillä kirjoittaessa ne tuntuivat kököiltä, mutta kun luenkin ne tuoreella silmällä, tajuan, että se mitä ne oikeasti tarvitsevat, on vain pieni korjaus (usein turhan poisto). Yritän siis välttää tekemästä hätäisiä ratkaisuja kirjoittamisvaiheessa, vaan luottaa suunnitelmiini ja editointivaiheeseen.
Minulla siis suunnitteluvaihe, kirjoitusvaihe ja editointivaihe ovat yleensä olleet täysin erilliset toisistaan, pikemminkin lisäilen itselleni pieniä muistutuksia tulevaa varten tai korjaan jonkin yksityiskohdan suunnittelumuistiinpanoista.
Pihlajapalatsin kanssa yritin kuitenkin yhdistää vaiheet, ihan mielenkiinnosta. Olen kertonut tästä jo aiemminkin, enkä nyt mene suunnittelupuoleen, mutta tein siis niin, että aina aamulla aluksi luin mitä olin kirjoittanut edellisenä päivänä, korjailin vähän kieltä ja jatkoin sitten uuden kirjoittamista. Halusin kokeilla tätä, sillä olen kuullut monen kirjoittajan ja kirjailijan tekevän niin, ja että se kuulemma auttaa pääsemään tunnelmaan ja astumaan sisälle tarinaan.
Sen se kyllä teki! Mutta... Totesin nopeasti, että hyvää kirjoitusaikaa meni aika paljon hukkaan. Lopetinkin noin puolivälissä käsikirjoitusta vanhan tekstin lukemisen. Lisäksi paljon parempana "sisäänheittäjänä" minulla toimi kohtauskorttien tekeminen ja pienen miljöökuvauksen kertominen seuraavasta luvusta, joka siis edisti tarinaa ja teki uuden kirjoittamisesta huomattavasti helpompaa.
Nyt tammikuussa luin Pihlajapalatsin kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa ja tein ensimmäisen editointikierroksen.
Ja voin sanoa, että en huomannut mitään eroa "editoitujen" ja editoimattomien lukujen välillä. Kirjoitusvirheitä vilisi, samoin kömpelöitä lauserakenteita. Olin ajatellut, että tällä menetelmällä saisi valmiimpaa tekstiä, mutta niin ei ollut. Ja olen joka tapauksessa päättänyt muuttaa esim. toisen hahmon kertojaääntä, joten vaikka proosa olisi ollut hyvää, olisin silti joutunut muuttamaan sen!
Eli turhaa työtä, ainakin minun kohdallani. Uskoisin, että näin on varsinkin sen ensimmäisen käsiksen kanssa, sillä todennäköisesti kielelliset taitosi kehittyvät kirjoittaessa huimasti ja etkä ole tyytyväinen "editoimaasi" tekstiin enää myöhemmin.
Tämä teksti on jo superpitkä, joten teen ihan oman postauksen siitä, milloin tekstiä kannattaa jakaa muille. Lyhyesti: En itse jaa ensimmäistä versiota kenellekään. Se on vain minulle itselleni, eli kuten Stephen King sanoo, kirjoitan siinä kohtaa ovi kiinni.
Samaten olisin halunnut puhua siitä, mitä hyviä ja huonoja puolia on siinä, että kirjoittaa ensimmäisen version nopeasti (minulla ollut yleensä 2-5 viikkoa), mutta sekin saa mennä nyt omaan postaukseensa.
Editoitko sinä samalla, kun kirjoitat? Kuulisin mielelläni lisää muiden kokemuksia ja ajatuksia aiheesta, itselle kun on tosiaan niin selkeästi jo oma tapa löytynyt, miten muut?
-mariidah
Kommentit
Lähetä kommentti