Hahmokaaret osa 10: Keskipiste

Tarinan keskikohta on tärkeä piste. Ensinnäkin, sen jälkeen kirjoittamisessa ollaan jo voiton puolella (jos kirjoitat kronologisesti)! Toiseksi, se on käännekohta sekä hahmolle että juonelle. Heikko keskikohta saa tarinan keskivaiheen laahaamaan tai jopa romahduttaa sen kokonaan.

Kuten aiemminkin, tämä postaus perustuu K. M. Weilandin artikkelisarjaan ja lähteisiin, jotka löytyvät lopusta.

Keskipiste juonessa

-on noin 50 % kohdalla tarinassasi

-merkkaa kohtaa, jossa päähenkilösi vaihtaa reagoivasta vaiheesta toimivaan vaiheeseen (reactive - active)

-vaatii selvän ja tarinaa muuttavan reaktion hahmoiltasi

-on yleensä positiivinen, jos 1. juonipisteesi oli negatiivinen ja toisinpäin

-on usein iso käänne

Joissakin kirjoitusoppaissa jopa neuvotaan aloittamaan tarinan suunnittelu keskikohdasta, jotta koko tarinan voi rakentaa sen ympärille. Itsekin yleensä suunnittelen ensimmäisenä juuri alun, lopun ja keskikohdan.

Keskipisteen dramaattisuuden pitäisi olla jotakin tuoretta. Sen pitää olla selvä seuraus aiemmista tapahtumista, mutta kuitenkin olla niihin verrattuna selvästi erilainen.

Save the Cat -rakennemallin mukaan keskipiste on joko valheellinen voitto (false vistory) tai valheellinen häviö (false deafeat). Päähenkilösi luulee jotakin tapahtuneen, saavuttaneensa jotakin tai menettäneensä jotakin, mutta myöhemmin tajuaakin tilanteen olevan päinvastainen.

Tyypillistä on, että keskipisteessä joko lisätään panoksia tai vastustusta konfliktiin.

Keskipisteen sijainti

Keskipiste on yksi niistä pisteistä kolmen näytöksen rakenteessa, jotka eivät jousta paljoa sijainniltaan. Se johtuu siitä, että se on niin tärkeä sekä juonen, rytmityksen että hahmokaaren kannalta. Heikko keskipiste tai sen väärin sijoittaminen voi saada kakkosnäytöksen tuntumaan kiirehdityltä tai turvonneelta ja pahimmillaan se heikentää 3. juonipistettä ja sitä kautta vesittää koko tarinan huipentuman. 

Etenkin jos keskipiste myöhästyy paljon, voi lukijasta tuntua siltä, ettei tarinassa tapahdu oikein mitään ja jos hän saa silti kahlattua sen loppuun, hän voi haukkua loppua kiirehdityksi, vaikka 2. juonipiste ja huipentuma olisivat ihan paikoillaan. Se johtuu siitä, että hahmokaaren toinen puolisko ei saa tarpeeksi aikaa ollakseen uskottava.

Täytyy kyllä itse sanoa, että ainakin minulle on tyypillistä, että keskipiste valuu myöhemmäksi. Veikkaisin sen johtuvan alun tarkasta rakentelusta ja jahkailusta siitä, mihin suuntaan haluan tarinan viedä, sekä lopun kiireestä saada kaikki vihdoin pakettiin. Editoidessa kannattaakin ensimmäisenä tarkistaa keskikohta ja tasapainottaa se ennen muita pisteitä (ne saattavat loksahdella paikoilleen, kun korjaat tämän).

Hahmokaari keskipisteessä

Tarinan ensimmäisen puoliskon ajan päähenkilö on harhaillut maailmassa, yrittänyt reagoida hänen eteensä heitettyihin esteisiin ja tavoitella haluaan. Hänen toimintansa on perustunut harhaluuloon, eikä ole siksi ollut tehokasta. Tarinan tapahtumat ovat kuitenkin jo alkaneet muuttaa häntä, vaikkei hän ehkä ole itse sitä tajunnutkaan. Keskipiste on käännekohta hänen hahmokaaressaan: se motivoi häntä kyseenalaistamaan harhaluuloaan ja sen vaikutuksia hänen elämäänsä, kääntymään sitä vastaan.

Usein keskipisteessä päähenkilö pääsee myös käyttämään taitoja, joita hän on siihen mennessä oppinut. Kun hän onnistuu ylittämään keskipisteen tarjoileman konfliktin, hän todistaa muille tärkeytensä ja lukijalle sen, miksi hän on tämän tarinan päähenkilö.


Photo by Jon Tyson on Unsplash

Totuuden hetki

Keskikohdan jälkeen hahmo alkaa vihdoin toimia aktiivisesti vastavoimaansa, antagonistista voimaa, vastaan. Se johtuu siitä, että keskipisteessä hän ymmärtää paremmin, mistä sekä ulkoisessa että sisäisessä konfliktissa on kyse, ja mikä hänen oma roolinsa siinä on.

Eli hän ymmärtää viimeinkin totuuden. Totuus on harhaluulon vastakohta. Niinpä keskipistettä voidaan kutsua totuuden hetkeksi, ylvääksi hetkeksi (moment of grace) tai peilihetkeksi (mirror moment). Etenkin viimeinen on kuvaava, sillä päähenkilö metaforisesti (tai kirjaimellisesti) näkee itsensä peilistä ja näkee itsensä uudessa valossa. Tähän asti hän on nähnyt vihjeitä totuudesta, mutta vasta nyt hän hyväksyy sen. Ei pelkästään yleismaailmallisena, pätevänä totuutena, vaan keinona saavuttaa hänen juonitavoitteensa eli hänen halunsa.

Harhaluulo ja totuus

Se ei kuitenkaan tarkoita, että päähenkilösi olisi vielä valmis hylkäämään harhaluulonsa, sillä se olisi tarinan kannalta liian aikaista. Keskikohta näyttää hänelle vain sen vastakohdan. Tietoisella tasolla hän yhä väittää toimivansa harhaluulonsa mukaan kakkosnäytöksen toisen puolikkaan ajan, mutta alitajuisella tasolla hän alkaa jo kallistua totuuteen.

Hahmoasi siis vedetään kahteen suuntaan, kun harhaluulo ja totuus kilpailevat huomiosta. Koska hän ei vielä tiedä, kuinka hyödyntää tätä vastalöydettyä totuutta, hän ei voi vielä saavuttaa voittoa.

Sen ei tarvitse olla ilmiselvää

Vaikka keskikohta voi juonellisesti olla hyvin iso, mahtipontinen ja merkittävä kohtaus tai kohtausten sarja, hahmokaaren osalta muutoksen harhaluulosta totuuteen ei tarvitse olla räiskyvä. Se voi olla hienovarainen ja usein onkin, sillä lukijan huomio voi olla ulkoisissa asioissa. Hahmo ei itse usein osaa sanoittaa tätä muutosta, mutta hänen hahmokaarensa kannalta se on dramaattinen. Esimerkiksi jos hän tähän asti pyrkinyt välttelemään rakkautta, koska ei usko sen olevan itseään varten, hän saattaa yhä vakuuttaa itselleen ajattelevansa näin, mutta kuitenkin hän alkaa kiinnittää huomiota ulkonäköönsä, hakeutua ihastuksensa seuraan ja auttaa tätä tämän omissa ongelmissa.

Muista, että pelkkä keskikohta itsessään ei ole se, joka muuttaa hahmoasi, vaan se on se mikä katkaisee kamelin selän, keikauttaa vaa'an totuuden puolelle, mutta on seurausta aiemmista tapahtumista.

Läheskään kaikissa tarinoissa keskikohta ei ole mikään räjähdys. Esimerkiksi romanttisissa tarinoissa se voi olla suudelma tai keskustelu, jossa molemmat paljastavat jotakin sisimmästään. Se voi olla hentoinen muutos päähenkilöiden ajattelutavassa, suhtautumisessa toiseen osapuoleen.

Tapausesimerkit

Ylpeys ja ennakkoluulo: Darcyn yllättävä kosinta, joka järkyttää Elizabethia, joka reagoi kertomalla kaikki ikävät ajatuksensa miehestä. Kosinta on niin yllätys, että Elizabeth tajuaa tulkinneensa Darcya väärin, vaikka ei olekaan vielä valmis muuttamaan käsitystään tästä.

Liikkuva linna: Sophie pitää rouva Sulimanille puheen Haurusta, ja hänen uskonsa ja rakkautensa Hauruun näkyy selvästi, jopa hänen muuttuvassa ulkonäössään, mutta kun Suliman huomauttaa tästä, Sophie palaa taas vanhukseksi eikä suostu kuuntelemaan. Hän saa tietää, että Hauru on vaarassa muuttua hirviöksi, jos tämän sopimusta demonin kanssa ei rikota. Sophie ei siis myönnä omia tunteitaan täysin, mutta tajuaa olevansa Haurun puolella ja luottavansa tähän.

Lisää esimerkkejä

-Flynn ja Tähkäpää jäävät loukkuun luolaan, joka täyttyy vedellä. Flynn paljastaa todellisen nimensä (Eugene), riisuu naamion, jonka rakentanut itselleen. (Flynn Rider, Kaksin karkuteillä)

-Vihje Rochesterin kammottavasta salaisuudesta ja tämän kasvavasta luottamuksesta häneen - sekä ymmärrys, ettei hän voi jatkaa miehelle työskentelyä, jos tämä aikoo mennä naimisiin jonkun muun kanssa (Jane Eyre, Kotiopettajattaren romaani)

-Thor ei kykene nostamaan omaa vasaraansa ja tajuaa, ettei voima yksin tee hänestä sen arvoista (Thor Odininpoika, Thor)

-Salamalla on hauskaa Martin kanssa, mutta sitten hän alkaa kritisoida sponsoreitaan vain tajutakseen, että loukkaa samalla Marttia. Salli vahvistaa opetusta puhumalla siitä, kuinka paljon Martti Salamaan luottaa. (Salama McQueen, Autot)

-Mustasukkainen hyökkäys Buzzia kohtaan, mikä johtaa heidän molempien jäämiseen huoltoasemalle. Woody tajuaa, ettei voi palata Andyn luokse ellei ota Buzzia mukaan. (Woody, Toy Story)

-Laulajattaren esitys, joka jo lyriikoissaan vahvistaa elokuvan sanomaa. Vaikuttaa siltä, että Barnum on saanut kaiken, mitä haluaa, mutta sekään ei ole tarpeeksi. Hän alkaa kohdella läheisiään huonommin, alkaen vaimon vanhemmista, joiden hyväksyntää on aina halunnut, mutta kun siihen tulee mahdollisuus, päätyykin loukkaamaan heitä. (P. T. Barnum, The Greatest Showman)

-Hiihtämässä Ronja joutuu taas pulaan ja Birk pelastaa hänet, minkä jälkeen he lupaavat olla toisilleen veli ja sisar (Ronja, Ronja Ryövärintytär)

-Tyrannosaurus rexin hyökkäys ja ymmärrys, että lapset täytyy pelastaa, vaikka se tarkoittaisi oman hengen vaarantamista (Alan Grant, Jurassic Park)


Kysymyksiä omaa tarinaasi varten

1. Mikä henkilökohtainen paljastus/ymmärrys iskee päähenkilöösi keskipisteessä?

2. Kuinka päähenkilösi on muuttunut keskipisteessä siitä henkilöstä, joka hän oli 1. juonipistessä?

3. Kuinka paljastus usuttaa päähenkilöäsi siirtymään reagoimisesta aktiiviseksi toimijaksi?

4. Miten päähenkilösi lähtee vastustamaan vastavoimaa (antagonistia)?

5. Miten päähenkilösi ymmärtää nyt paremmin, mistä konfliktissa on kyse?

6. Miten päähenkilösi ymmärtää nyt paremmin itseään?

7. Mikä on hänen totuuden hetkensä? Minkä totuuden hän näkee ja hyväksyy? Mikä saa hänet hyväksymään sen?

8. Millä tapaa päähenkilösi takertuu tietoisesti yhä valheeseensa?

9. Mitä totuuteen perustuvia tekoja hän tekee?

10. Kuinka hänen sisäinen konfliktinsa muuttuu nyt, kun harhaluulo ja totuus vetävät häntä yhtäaikaa eri suuntiin?

-mariidah

Lähteet:

Creating Stunning Character Arcs, Pt. 10: The Midpoint - Helping Writers Become Authors

Writing a Strong Midpoint: The Story Structure Series Part Five - The Novel Smithy

The Secrets of Story Structure, Pt. 7: The Midpoint - Helping Writers Become Authors

How to find the Midpoint in two Steps - Story Structure - Scriptwriting Tips

Two Ways to Make Your Midpoint Matter - Write + Co. for screenwriters (writeandco.com)

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lista täytesanoista

Kustannussopimus!

Miten lähetät käsikirjoituksen kustantamoihin?