Kuudes romaanikäsikirjoitus valmis!
Eli sain tällä viikolla säeromaanini ensimmäisen version kirjoitettua loppuun!
Kutonenhan on Brandon Sandersonin onnenluku, sillä se oli ensimmäinen käsis, jolle hän sai kustannussopimuksen! Tosin hän kyllä ehti kirjoittaa 13 käsikirjoitusta, ennen kuin tuo kutonen myi...
Mutta joka tapauksessa täällä tuuletetaan! Säeromaanin kirjoitusprosessi oli todella erilainen kuin aiempien käsiksieni. Ensinnäkin muoto on niin erilainen, sillä säeromaani tarkoittaa siis jotakin romaanin ja runokokoelman väliltä, proosan ja runon väliltä. Siinä on juoni ja tarina, mutta kerronta on säemuotoista. Toiseksi sanamäärällisesti se on paljon lyhyempi, mutta en sanoisi, että se oli silti yhtään vähemmän työläs projekti.
En ole koskaan pitänyt itseäni runoilijana millään tapaa, ja olen lukenutkin runoja vain vähän, vaikka viimeisen vuoden aikana olen yrittänyt hieman korjata asiaa. Ensimmäisen säeromaanin luin vuosia sitten, kun satuin poimimaan Kirsti Kurosen Paha puuska -kirjan kirjastonhyllystä ja ahmaisemaan sen siltä istumalta. Muoto kummastutti tuolloin todella paljon, mutta imaisi mukaansa nopeasti. Olin kuitenkin onnellisesti unohtanut koko asian ja luulinkin jonkin aikaa Sanni Ylimartimon Pimeässä hohtavat tähdet -säeromaanin olleen ensimmäiseni.
Kesällä on tullut imaistua useampi säeromaani, lähinnä kotimaisia, kuten J. S. Meresmaan Dodo ja Dess Terentjevan Ihana, mutta myös käännetystä Sarah Crossanin Yksi-kirjasta tykkäsin todella paljon.
Oma säeromaani-ideani taisi syntyä jo viime talvena, kun keskellä yötä kuulin vahvana hahmon äänen, joka lateli minulla sanojaan ja jouduin naputtelemaan niitä ylös. Kyseessä oli siis Kuolema-hahmo ja pyörittelin tuota ideaa jonkin aikaa, että saisiko siitä fantasiaromaania, mutta se ei tuntunut toimivalta ratkaisulta. Päädyinkin kirjoittamaan novellin pätkien pohjalta, mutta täysin tyytyväinen en siihen (vielä ainakaan) ole. Päähenkilön ääni oli todella omalaatuinen ja kerrontatapa erikoinen, hyvin fragmentaarinen, eikä mukaan keksimäni juoni varsinaisesti tuntunut istuvan kokonaisuuteen.
Nyt kesän lopussa puhuimme kirjoitusretriitillä siitä, kuinka nuorillekin pitää voida kirjoittaa vaikeista asioista. Olen käsitellyt useammankin kerran kuolema-teemaa teksteissäni, esimerkiksi jo ihan ensimmäisessä käsiksessäni Suotytössä, ja halusin palata sen pariin.
Yhtäkkiä mieleeni tuli, että entäs säeromaani? Sen muoto voisi antaa vakavalle aiheelle tilaa. Olin myös hieman leikitellyt ajatuksella, voisiko minusta olla kirjoittamaan sellaiselta ja nyt nämä kaksi mielihalua yhdistyivät.
Alkuperäinen ideani oli hyvin erilainen mitä lopputuloksesta tuli. Pohdin kirjoittavani ehkä kääntöromaanin, eli toisesta päästä lukien kirja olisi eri kertojan ja loppu olisi keskellä, kuten Salla simukan Matalapaine/Korkeapaine. Tarkoitus oli siis ottaa mukaan kaksi hahmoa, kuolema ja kuoleva, ja koska minulla oli jo kuoleman näkökulmaa "valmiina", päätin aloittaa kuolevasta.
Yllättäen keksimäni tytön ääni veikin mukanaan. Hänellä oli paljon sanottavaa sairastamisesta, elämisestä ja kuolemisesta. Alusta asti tuskailin kirjoituskavereilleni, että en tiedä pitäisikö kuolemahahmoa ottaa mukaan laisinkaan (ja pitää tarina realistisena) tai ainakaan sisällyttää hänen näkökulmaansa. Kun pääsin puoleen väliin, tajusin että vaikka hän on sivuhahmona paikallaan, näkökulmahenkilönä hän ei mitenkään mahdu mukaan, kun suunnittelemani 80 liuskaa tytön näkökulmaa olivat venyneet jo yli sadaksi enkä ollut kuin keskikohdassa.
Mutta ei se mitään! Minulla on novellini ja ehkäpä editoin sitä jossakin kohtaa. Tai kirjoitan toisen säeromaanin.
Sainkin jo tämän säeromaanin alkuvaiheessa idean toiseen säeromaaniin, teemaltaan ihan erilaiseen ja minulle aivan poikkeavaan (sekä aiheeltaan että maailmaltaan: kyseessä olisi realistinen nuortenromaani). Mutta niin hauska ja opettavainen kokemus kuin säeromaanin kirjoittaminen olikin, taidan tarvita tauon. Olen valuttanut siihen niin paljon itseäni, kokemuksiani, tunteitani, jopa ammatillista osaamistani, että olen aika lopussa. Ja tekisi kamalasti mieli kirjoittaa pitkästä aikaa ihan perusfantsua tai romantiikkaa, kun kesän novellitkin olivat tällaisia "taiteellisempia" yritelmiä.
Taiteellisuudella viittaan tuossa nyt ehkä siihen, että olen käyttänyt paljon energiaa niiden muodon ja kielen miettimiseen, kun yleensä keskityn täysin tarinaan ja mietin teemoja ja kieltä ja muuta myöhemmin.
Säeromaani on nyt lähetetty ensimmäisille koelukijoille ja siellä pysyköön. Nyt minun täytyy keksiä, mitä seuraavaksi. Se onkin sitten mielenkiintoinen kysymys.
-mariidah
Kommentit
Lähetä kommentti