Kannattaako jatko-osia kirjoittaa ilman kustannussopimusta?
Eli jos kirjoittajalla ei ole kustannussopimusta vielä ensimmäiselle osalle eikä ehkä ylipäätään aiempia julkaisuja, kannattaako silloin käyttää aikaa jatko-osien kirjoittamiseen?
Postauksen alussa pohdintaa omista projekteista, skippaa loppuun, jos haluat listan hyvistä ja huonoista puolista!
Olen miettinyt tätä paljon viime aikoina, oikeastaan jo viime keväästä lähtien. Aiemmin se ei ole ollut mikään ongelma minulle, sillä kun olen saanut yhden käsiksen pois alta, seuraava on jo kummitellut mielessä. Ja nimenomaan uusi idea, ei jatko-osa. Aina tuota uutta kirjoittaessa edellinen käsis on alkanut tuntua ihan kuralta ja olenkin joitakin kustantamokierroksia jättänyt "kesken", koska olen todennut, että mieluummin haluaisin esikoiseni olevan se uudempi tarina.
Mutta viime keväänä jokin muuttui. Siihen vaikutti tosin monta muuta, asiaan liittymätöntä seikkaa, kuten kirjoitusjumi. Laho ei inspiroinut ja tuntui selvästi huonotasoisemmalta kuin Pihlajapalatsi. Oli tietenkin aivan epäreilua verrata pari kertaa editoitua käsikirjoitusta ja vielä keskeneräistä raakaversiota, mutta silti Lahon kirjoittaminen tuntui turhalta. Sain myös sen verran hyvää palautetta Pihlajapalatsista, että minusta alkoi tuntua, että siitä todella tulee esikoiseni.
Sama päti myös Vesi välissämme -käsikseen. Se on vieläpä genreä, jota nyt toivotaan kustantamoissa, kun Pihlajapalatsi ja Laho kulkevat häpeälliset "eeppinen fantasia" -kyltit kaulassaan.
Sen lisäksi, että toiveet olivat (ja ovat osittain vielä, vaikka ovatkin tulleet aika paljon alaspäin) näiden käsisten kanssa korkealla, niiden jatko-osat myös inspiroivat minua kovasti. Osa editointiprosessiani on nimittäin aina ollut pohtia jatko-osia edes karkeasti luonnostella niiden synopsikset, jotta tietäisin, vaativatko ne isoja muutoksia ensimmäiseen.
Toki sekä Pp että Vv ovat itsenäisiä teoksia, mutta olen suunnitellut molemmille jatkoa. Nuo tarinat tuntuivat kirjoitusjumin aikana paljon houkuttelevimmilta, mutta myös helpommilta, kun tunsin jo maailmat ja hahmot.
Itse asiassa keväällä kirjoittelinkin Vv:n jatko-osaa, joka menköön vielä koodinimellä Ss. Syy siihen oli, että kun ymmärsin kirjoitusjumini vakavuuden, heitin kaiken järkeilyn nurkkaan ja tein sitä, mikä huvitti. Se oli hyvä ratkaisu, eli kirjoittelin fiiliksen mukaan satunnaisesti Ss:ää ja sain hieman mojoani takaisin.
Kesän lopussa pyörittelin taas tuota kysymystä: mitä kirjottaa seuraavaksi? Jotain, mikä olisi "järkevää" vai sitä, mikä inspiroisi? Ja järkevällä tarkoitan nyt jotakin uutta ja ehkä mieluiten vielä jotakin muuta kuin eeppistä fantasiaa. Oletuksenahan tässä oli koko ajan se, että tähtään kustannussopimuksen saamiseen.
Onneksi saapui kiiltävä uusi idea säeromaanin muodossa ja pääsin työstämään sitä.
Nyt Laho on taas työpöydällä ja toivon mukaan ensimmäinen versio on ulkona ennen marraskuuta. Kun kuunvaihde lähestyy, samoin tekee päätöksentekoaika. Mitä kirjoitan Nanowrimossa?
Nimittäin Lahon kanssa menee aivan lokakuun loppuun. Kirjoitussuunnitelman mukaan kirjoitan epilogin 31.10. Vaikka kirisinkin vähän edelle tai puskisin sen samaan syssyyn vikan luvun kanssa, ei suunnittelulle jää aikaa kuin enintään yksi päivä.
Se on selvää, että ihan uutta tavallisen mallista romaania en niin vähällä suunnittelulla pysty mitenkään rykäisemään. Voisin ehkä suunnitella karkeasti isot linjat ja alun, ja sitten täydentää kirjoittamisen ohella Nanon ekan viikon ajan. Mutta se ei ainakaan nyt innosta, sillä en yhtään edes tiedä, mitä ideaa lähtisin kirjoittamaan. Yksikään ei tunnu vielä "hautoutuneen" tarpeeksi.
Käytännössä jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa: Jatka Ss:ää tai kirjoita uutta säeromaani-ideaa.
Ss olisi kiva. Olen kirjoittanut sitä jo viitisen lukua ja se on ihanaa romanttista leikittelyä.
Säeromaaniin minulla on karkea ajatus ja luulen muutenkin pystyväni pantsaamaan sitä paljon helpommin ja suunnittelemaan mennessäni. Niin tein ensimmäisenkin kohdalla. Lyhyt säeromaani ei toki istu perinteiseen Nanon malliin, mutta voisin keksiä omat tavoitteeni. Ongelma on se, että juuri nyt se ei ehkä erityisemmin inspiroi.
En tiedä! En sitten yhtään. Siksi päätin tehdä tämän postauksen, ihan vain selvitelläkseni ajatuksiani ja listatakseni hyviä ja huonoja puolia jatko-osien kirjoittamisesta. Nämä ovat nyt täysin siitä näkökulmasta, että tavoitteenasi on saada kustannussopimus perinteiseltä kustantamolta.
Kannattaako kirjoittajan kirjoittaa jatko-osia ennen kustannussopimuksen saamista
Miksi se voi olla huono idea
-turhaa työtä, jos et saa sopimusta ensimmäiselle osalle
-turhaa työtä, jos ensimmäinen osa muokkaantuu tulevaisuudessa tai kustantamossa paljon ja jatko-osat täytyy kirjoittaa uusiksi
-se vie aikaa pois uusien käsisten (=uusien ongenkoukkujen) kirjoittamisesta
-kun kirjoitat jotakin ihan uutta käsiksen ollessa kustantamokierroksella, mahdolliset hylsyt sattuvat paljon vähemmän ja sinulla on jo uutta toivoa kiikarissa
-jos saat kustannussopimuksen, menee keskimäärin 1,5 vuotta ennen kuin kirja julkaistaan, joten siinä ajassa saatat ehtiä jo luonnostelemaan jatkoa (tai sitten et, sillä tuota aikaa ei istuta sohvalla odottamassa, vaan työstetään sitä ekaa osaa kustin kanssa, mutta teoriassa, jos olet nopea editoimaan ja kirjoittamaan eikä ensimmäinen osa vaadi kamalasti työstämistä, se on mahdollista)
-riski jäädä jumiin yhteen tarinaan, kyvyttömyys päästää siitä irti ja jäädä hiomaan sitä aina vain uudelleen ja uudelleen. Eli siis ns. ikuisuusprojekti. Harvalla se ensimmäinen tarina on se, mikä julkaistaan. Minulla uusien projektien kirjoittaminen on aina avannut silmäni aiempien kypsymättömyydelle. Näinpä aivan uusien tarinoiden kirjoittaminen saattaa parantaa taitojasi enemmän kuin jatko-osien kirjoittaminen.
Miksi se voi olla hyvä idea
-kaikki kirjoittaminen kehittää taitojasi
-inspiraatio on aina arvokasta ja usein kovin lyhytikäistä. Sen hyödyntäminen siis kannattaa. Plus sen seuraaminen tekee todennäköisemmin sinut onnelliseksi kuin laskelmoidusti jonkin muun kirjoittaminen.
-voit oppia tuntemaan hahmosi ja maailmasi paremmin, mikä auttaa parantamaan ensimmäistä osaa + saat viettää enemmän aikaa tarinasi kanssa
-voit tajuta asioita, jotka täytyy istuttaa/muuttaa ensimmäisessä osassa, jotta saisit jatko-osat toimimaan (ikävä juttu, jos on kirjoittanut itsensä pussiin ja eka osa ehditään julkaista)
-jos kyseessä on melko itsenäinen jatko-osa, pienellä muokkauksella voit ehkä tarjota sitä, vaikka ensimmäinen floppaisikin
-jos saat kustannussopimuksen ensimmäiselle osalle, voi olla, että jatko-osat päästään julkaisemaan nopeutetulla aikataululla, kun ne ovat jo valmiina (mikä on usein esim. lukijoiden kannalta hyvä juttu).
-jos olet hidas kirjoittaja ja ensimmäiseen osaan meni useampi vuosi, lukijoiden odotukset ja kustantamon deadlinet eivät pakota sinua kiiruhtamaan seuraavien osien kanssa, kun ne ovat jo valmiina.
-jos/kun se odotettu puhelu (tms) tulee, ja kustannustoimittaja kysyy, mitä muuta työstät tällä hetkellä, voi tehdä vaikutuksen, jos kerrot olevasi jo puolivälissä seuraavaa osaa (tai sitten ei, mistä minä tiedän? Ehkä isomman vaikutuksen tekee se, jos kerrot kirjoittavasi myös jotakin toista genreä tai käsistä. Tai sitten kusti ei edes kysy tuota kysymystä.)
-tarinan saaminen loppuun on opettavaista. Eli jos ensimmäisessä osassa jää vielä paljon lankoja solmimatta, se, että harjoittelet, kuinka ne vedetään yhteen lukijaa tyydyttävällä tavalla, voi opettaa sinulle paljon.
-voi käydä niin kuin minulle, eli uutta kirjoittaessa menettää innostuksen aiempaan käsikseen eikä edes lähetä sitä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin
Tiedän kirjoittajia, jotka kirjoittavat jatko-osat ennen kuin he lähettävät edes ensimmäistä osaa kustantamoihin. Toiset taas eivät lainkaan luonnostele jatko-osia, vaan jättävät tarinan "auki". Itse tosiaan olen tähän mennessä kirjoittanut aina ensimmäisen osan, mutta suunnitellut vähintäänkin karkeasti jatko-osat aivan viimeiseen saakka, jotta tiedän, kuinka koko sarja päättyy. Joskus olen saattanut kirjoittaa inspiraation tullessa luvun tai pari alkua, mutta en sen enempää.
Kolmen viimeisimmän käsikseni kanssa olen pyrkinyt kirjoittamaan itsenäisiä eli ns. standalone teoksia. Sekä Pp:llä että Vv:llä on sarjapotentiaalia, mutta säeromaanilla ei. Sanoisin, että on ollut sekä opettavaista että tyydyttävää, kun kolmen trilogian aloituksen jälkeen olen vihdoin saanut tarinoita päätökseen. Epäilisin myös, että kustantamoilla on aavistuksen matalampi kynnys tarttua ennen julkaisemattomalta kirjoittajalta itsenäiseen teokseen kuin vaikkapa kuusiosaiseen sarjaan.
Loppujen lopuksi sanoisin kuitenkin, että tärkeintä on kirjoittaa, olipa se mitä tahansa. Jos sydämesi käskee sinua jatkamaan tarinaasi, seuraa sitä! Mutta älä sokeasti. Pohdi, olisiko kuitenkin jokin uusi idea, josta pienellä pohtimisella voisit inspiroitua.
Tai, jos perinteinen kustannussopimus ei ole tavoitteesi, unohda kaikki nämä neuvot! Vain itselleen kirjoittaminen on ihanaa ja arvokasta, ja indiekirjailija todennäköisesti jopa hyötyy siitä, että julkaisee jatko-osat nopealla tahdilla ensimmäisen jälkeen.
Listan pointit olen ihan itse "keksinyt", mutta lueskelin myös hieman lähteitä, jos olisin löytänyt niistä jotakin uutta (en löytänyt). Törmäsin kuitenkin tähän artikkeliin, jossa sanottiin, että ainakin englanninkielisessä maailmassa kirjoittaja kirjoittaa keskimäärin neljä käsikirjoitusta, ennen kuin löytää agentin. Ja sehän ei vielä edes tarkoita kustannussopimusta! Olisi mielenkiintoista kuulla samanlaisia tilastoja Suomesta.
Oikeaa vastausta tähän kysymykseen ei siis ole, niin kuin ei yleensäkään kirjoittamisen maailmassa. Sinun täytyy vain tehdä niin kuin näet itse parhaaksi.
-mariidah
Kommentit
Lähetä kommentti