Miksi haluan kirjailijaksi?

 Tätä on hyvä kysyä päivänä, kun kustantamo muisti taas kerran hylsyllä. Vastaus ei kuitenkaan ole helppo - se on varsin vetkuli otus, joka vaihtaa olomuotoaan usein ja jättää välillä ilmestymättä.

Tuo otus taisi ilmaantua elämääni, kun ensimmäisen kerran tipahdin kirjamaailmaan. Se hetki oli todennäköisesti Risto Räppääjän kanssa. En muista sitä niin tarkkaan, vaikka muistankin, kun tajusin osaavani lukea (silloin kyseessä oli kuitenkin perusaapinen). Sen muistan, kun hullaannuin epätoivoisesti ensimmäisen kerran ("Äiti, mun on pakko saada toinen osa NYT!") ja silloin kyseessä oli Harry Potter ja viisasten kivi. Olin kuusivuotias.

Tietoiseksi otuksesta tulin yläasteella. Rakastin toki kirjoittamista, etenkin mahdollisimman veristen ja pitkien kouluaineiden, mutta silloin tajusin, että sitä voi harrastaa. Aloin myös luonnostella ensimmäistä pitkää tekstiäni, vaikka varsinaiseen kirjoittamiseen en suunnittelulta päässytkään. Ingo-kirjasarjan lukemisen jälkeen kirjoitin kuitenkin ensimmäiset pari lukua omaa merenneitotarinaani.

Teiniaikoina en ottanut otusta vakavasti. En oikeastaan uskonut sen olemassaoloon, tai ainakaan, että itse voisin yrittää pyydystää sellaisen. Kun abivuonna opon ammatinvalintaohjauksessa mietittiin vahvuuksiani ja intohimojani, en tainnut edes mainita kirjoittamista, vaikka yksi opettajistani oli jo sanonut odottavansa, että julkaisisin jonain päivänä oman novellikokoelman. Se oli kutkuttava ajatus, mutta nyt piti miettiä oikeita ammatteja.

Pääsin yliopistoon. Opiskelin. Mitä enemmän tein sitä, sitä tukahduttavammalta tieteellinen maailma tuntui. Mielikuvitukseni tuntui kuihtuvan. Kun hakeuduin ensimmäistä kertaa kirjoituskurssille, joka ei ollut koulun järjestämä tai tapahtunut netissä, tapasin ihmisiä, jotka haaveilivat kirjan julkaisemisesta tai jotka olivat jo menestyneetkin kirjoittamisen saralla.

Silloin otus puraisi minua persuksista ja lujaa. Minäkin haluan!

Mutta miksi? Miksi haluan kustannussopimuksen?

Photo by Chris Spiegl on Unsplash

Miksi haluan kustannussopimuksen

Ihan ensimmäinen, ja ehkä tärkein syy, on validaatio. Haluan luvan kirjoittaa. Tiedän, etten tarvitse sitä. Kaikilla on se on lupa. Mutta haluan sitä silti. Haluan, että joku sanoo, että sinä osaat, tätä kannattaa jatkaa. Sinun kannattaa käyttää aikaasi tähän.

Typerää, eikö? Kirjoittamiseen on niin paljon muitakin syitä kuin kustannussopimus ja muiden arvostus. Jo itse kirjoittaminen on minulle itseisarvo, se tuo elämääni niin paljon lisää. Mutta silti tunnen (myös) näin. Varsinkin silloin, jos käytän kirjoittamiseen aikaa, jonka olisin voinut olla niissä "oikeissa töissä". Tunnen siitä pahaa syyllisyyttä, etenkin täällä Italiassa. Minun pitäisi olla hyödyllinen yhteiskunnan osanen ja kerryttää eläkettä.

Toinen tärkeä syy on, että haluan päästää hahmoni maailmalle. Tunnen olevani sen heille velkaa. Haluaisin, että joku muukin ihastuisi heihin yhtä paljon kuin minä.

Nämä kaksi asiaa ovat pitkälti syynä siihen, että tavoittelen perinteistä kustantamista, vaikka välillä jälkimmäisen takia olen myös pohtinut indiekustantamista tai muita ei-perinteisiä tapoja. Suomessa on kuitenkin yhä helpointa saada tarinansa isolle yleisölle kustantamojen kautta.

Muita syitä ovat mm.

• haluan antaa muille samoja kokemuksia, mitä itse olen saanut lukiessani

• haluan edistää nuorten lukuharrastusta ja -taitoa

• haluan tehdä maailmasta suvaitsevamman ja vähemmän ahdistavan paikan tarinoideni avulla

• haluan kirjoittaa jatko-osia jo olemassa oleville tarinoilleni (tämän toki voisi tehdä ilmankin sopparia, mutta kun tavoittelen sitä, en koe jatko-osien kirjoittamista järkeväksi etukäteen - tähän toki on useita mielipiteitä, tämä on vain minun!)

• haluaisin välillä tehdä työtä, jossa saan käyttää luovuutta enemmän kuin nykyisessä ammatissani

• haluaisin mahdollisuuden tulevaisuudessakin uppoutua välillä kirjoittamiseen kokopäiväisesti, sillä se on se, mikä tekee minut kaikista onnellisimmaksi (Italia-retriitillähän olen päässyt jo maistamaan tätä elämää, mutta en usko, että minulla on mahdollisuutta siihen enää Suomessa ilman painavaa syytä (lue: kustannussopparia), niin taloudellisista, henkilökohtaisista että ammatillisista syistä.)

• haluan päästä mukaan ns. kirjailijaskeneen. Tämä ei ole enää niin tärkeä kuin ennen, sillä nykyisin minulla on jo niin paljon ihania ihmisiä, joille puhua kirjoittamisesta. Osa heistä on jopa kirjailijoita! Mutta haluaisin kovasti päästä mukaan vielä syvemmälle, sillä kirjoittamisesta ja kirjoista keskustelu on niin ihanaa.

• haluan tehdä ylpeiksi kaikki ne ihmiset, jotka uskovat minuun, kannustavat ja kertovat odottavansa, että pääsevät lukemaan tarinani kansien välissä.

• haluan näyttää kaikille epäilijöille (näitä ei onneksi ole juuri ollut!), että he olivat väärässä. Minä osaan. En raapustele turhaan.

• haluan asiantuntijan apua siihen, että voisin tehdä tarinoistani entistä parempia. Nykytilanteessa koen olevani jo kohtalaisen hyvä editoimaan, etenkin, kun saan apua kirjoituspiiriltäni ja koelukijoilta palautteen muodossa. Monen tarinan kanssa olen päässyt siihen pisteeseen, että niiden parantamiseksi tarvittaisiin joko taitojen kehittämistä useamman vuoden ajan (en sentään usko olevani "valmis" oppimisen kanssa - aina voi kehittyä) tai ammattilaisen apua (tästä voisi toki maksaa...)

• haluan nähdä kirjani kansissa - monestakin syystä. Haluaisin tietää, miltä nuo kannet näyttävät. Mitä nimeä kirjalle muut pitäisivät parhaana. Miten joku muu kuvailisi kirjaani, millainen kuva heille siitä syntyy. Tiedän sen pakostakin olevan hieman erilainen kuin minun kuvani. Sama pätee esimerkiksi fan artiin (fanitaiteeseen). Se onkin niin iso unelma, että on vaikea edes pukea sanoiksi! Voi, kun näkisin jonkun piirtämänä/taiteilemana hahmoni tai miljöön tarinastani! Itsellä eivät taidot riitä eikä puoliso ole toistaiseksi innostunut... (vink vink koelukijat joilla on taiteellisia kykyjä, jos haluaisitte antaa minulle maailman parhaan joululahjan!)

Joku saattoi odottaa minun mainitsevan myös maineen ja rahan, mutta ne eivät kuulu listalle, sillä vaikka joskus on hauska unelmoida seuraavasta globaalista menestyskirjasta, on Suomessa aika laihat mahdollisuudet rikastua kirjoittamalla, enkä myöskään ole oikeasti kiinnostunut julkisuudesta. Haluan mainetta kirjoilleni, en itselleni. Mutta kuten sanoin, siitä voi unelmoida, ja se on hauskaa!

Tämä ei myöskään ole listaus syistä, miksi kirjoitan. Niitä on paljon enemmän, ja ne ovat minulle paljon tärkeämpiä kuin monet näistä. Yksi syy kirjoittamiselle on se, että en osaa olla ilmankaan. Mielessäni pyörii alituisesti kuvitelmia ja tarinaideoita, ja vaikka ennen minulle riitti se, että kerroin niitä itselleni päässäni, nyt ne eivät enää mahdu sinne. 

Photo by Sebastián León Prado on Unsplash

Vai haluanko?

Sitten välillä tulee niitä hetkiä, jolloin kyseenalaistan tämän unelman. Haluanko sittenkään altistaa hahmojani kaikelle sille, mitä julkaisemisesta välttämättä seuraa? Haluanko lukea negatiivisia arvioita tai kohdata mahdollista hiljaisuutta? Haluanko sukeltaa kustannusmaailmaan, joka kuulostaa varsin raadolliselta? Entä jos mokaan? Entä jos sanon tai kirjoitan jotain typerää ja tajuan sen vasta, kun on liian myöhäistä? Meneekö kirjoittamisesta ilo, jos siihen liittyy paineita, deadlineja ja odotuksia? Muuttuisiko se työksi? Entä jos tarinoistani ei pidetä?

Sillä tietenkin on ihmisiä, jotka eivät pidä niistä. Aina on. Tietenkin tulee kritiikkiä tai sitten sitä vieläkin kamalampaa hiljaisuutta. Kukaan ei takaa toista kustannussopimusta, ei toista kirjaa. Ja aivan varmasti tulen tekemään mokia.

Siksi en odotakaan lupaa kirjoittaa. Siksi pakotan itseni muistamaan, miksi kirjoitan, kun ajatukset pyörivät liikaa kustannusasioissa. Joskus on jopa pakko pitää taukoa. Kirjoittajakavereiden kanssa tulee välillä puhuttua liikaakin soppariasioista, ja olen huomannut, että kirjoittajagramiin liityttyäni tuosta tavoitteesta on tullut isompi minulle. Otus on kasvanut. Aiemmin se kulki säyseästi perässä, nykyisin se aina välillä hyppää tietokoneeni näppäimistölle ja nuolee naamaani, kunnes saa huomioni. Silloin ei auta muu kuin antaa sille hetki huomiota (olenhan ottanut sen lemmikikseni) ja näyttää sitten, missä on sen paikka. Eikä se ainakaan ole minun ja kirjoittamisen välissä.

Unelmoitko sinä kustannussopimuksesta? Jos unelmoit, miksi? Tai haaveiletko kenties muunlaisesta polusta kirjailijuuteen?

-mariidah