Saako menestyksestä unelmoida?

 Mainitsin aiemmin, että kaikkea palautetta ja kaikkia neuvoja ei kannata kuunnella, vaikka ne tulisivat keltä tahansa, sillä pahimmillaan ne voivat olla vahingollisia. Harva tuskin tarkoittaa niitä sellaisiksi, mutta näkemykset voivat joskus olla niin erilaisia jostakin asiasta, että enää ei ymmärretä toista.

Kun lukee nettikeskusteluja kirjoittamisesta, näkee paljon kommentteja, että ei kirjoittaminen kannata, sillä Suomessa ei sillä elä, tai kustannussopimuksen saaminen on niin vaikeaa, tai kukaan ei enää lue. Että pitäisi mennä oikeisiin töihin. Minusta tuntuu, että nuo kommentoijat eivät ymmärrä, miksi joku kirjoittaa. Suurin osa kirjoittajista tekee sitä sen takia, että he nauttivat siitä, että se on harrastus, että heidän on pakko. Ei kai kukaan sano urheilua harrastavalle, että ei kannata, kun ei kaikista kuitenkaan tule kilpaurheilijoita? 

Se on toki totta, että ulkoiset motivaattorit kuten raha tai kuuluisuus eivät ole niin hyviä, sillä ne ovat varsin epätodennäköisiä. Kirjoittaminen vaatii myös sen verran työtä, että pelkästään setelinkuvat silmissä kirjoittava tuskin jaksaa sitä. Mutta ainahan saa unelmoida, ja siihen kyllä kannustan. Minusta on väärin haukkua ja nujertaa sellaisia kirjoittajia, jotka haaveilevat kustannussopimuksesta, vaikka tarina on vielä kesken. Minun puolestani saa haaveilla vaikka oman tarinan pohjalta tehdystä Netflix-elokuvasta ja kirjallisuuden Nobelista, jopa kannustan siihen! Unelmat ovat unelmia ja ne ovat aina arvokkaita. Järki toki täytyy pitää mukana. Parhaimmillaan unelmat toimivat hyvänä motivaation ja mielihyvän lähteenä, pahimmillaan ne muuttuvat pettymykseksi ja katumukseksi, tai vievät aikaa itse kirjoittamiselta.

Joskus jopa läheiset ihmiset voivat neuvoa olemaan kirjoittamatta. Silloin taustalla on yleensä huoli. Ehkä he pelkäävät, että se vie aikaa esimerkiksi opiskelulta tai työnteolta tai sitten sitä, että luvassa on vain pettymyksiä. On varmasti tapauksia, joissa kirjoittaminen voi olla haitallista, mutta luulenpa että useimmiten näin ei ole.

Photo by Thought Catalog on Unsplash

Oma esimerkkini haitallisesta palautteesta on peräisin arvostelupalvelusta, eli minä siis vielä maksoin saadakseni tuon palautteen (okei, sain kyllä myös hyödyllistä palautetta ko. paikasta). Palautteen antaja kehotti minua harkitsemaan genren vaihtamista, eli että lakkaisin kirjoittamasta fantasiaa, sillä se ei myy ja kaikki "yksisarvistarinat" ovat niin samanlaisia keskenään (huom. tarinassani ei ollut yksisarvisia). Tiesin välittömästi olevani eri mieltä, mutta silti tuo lausahdus jäi kummittelemaan. 

Ehkä siinä jotakin opittavaa oli. Tietenkin se, että älä luovu omasta jutustasi, vaikka muut sanoisivat mitä. Mutta toki kannattaa kokeilla muitakin asioita, muitakin genrejä, sillä ne saattavat yllättää. Olenhan minäkin kokeillut rikostarinan ja romantiikan kirjoittamista. Pitäisi varmaan myös kokeilla enemmän fantasian eri alalajeja, sillä yksisarvistarinoita kyllä riittää. En kuitenkaan ikinä voisi luopua siitä, mitä rakastan tehdä, sillä silloin katoaisi kaikki ilo kirjoittamisesta. Vaikka haaveilen jonain päivänä saavani kustannussopimuksen, en edes tiedä, haluanko saada sitä jollakin dekkarikäsikirjoituksella, mihin en ole suhtautunut intohimoisesti. En myöskään usko, että tarinoistani tulisi kauhean hyviä, jos ne olisi rakennettu laskelmoiden, mikä myisi parhaiten, ilman intohimoa ja inspiraatiota taustalla.

Ehkä tämä on hyvä esimerkki siitä, miten kaikkeen palautteeseen tulisi suhtautua. Aina kannattaa kuunnella palaute ja pohtia sen sisältöä, vaikka se herättäisi mitä tahansa tunteita. Yleensä siellä on vähintäänkin pieni murunen jotakin, mistä voi ottaa opiksi. Mutta jos heti tiedän sydämessäsi, että olet siitä eri mieltä, ei omaa näkemystä kannata liikaa lähteä kyseenalaistamaan. 

Älkää siis luopuko unelmistanne tai oman juttunne tekemisestä, vaikka maailma joskus vaikuttaisikin olevan sitä vastaan. Mitään hienoa ei voi syntyä ilman niitä.

-mariidah