Luovuksissa-mestarikurssi
Osallistuin tänä vuonna Turun yliopiston luovan kirjoittamisen kannatusyhdistyksen Luovuksissa-mestarikurssille. Harkitsin sinne mukaan hakemista todella pitkään, sillä hinta oli erittäin kallis, 1150 euroa! Olen edelleen siitä järkyttynyt, vaikka tiukkojen laskelmien ja budjetoinnin jälkeen päädyin hakemaan.
Oli siinä sellainenkin tekijä, että kirjaimellisesti edellisenä iltana ennen kuin huomasin kurssin mainoksen, olin sanonut J:lle etten enää ikinä menisi kirjoituskurssille. Taustalla oli siis kokemus kurssista, josta sain ikävää palautetta (en siis negatiivista tekstistäni, vaan minua kannustettiin harkitsemaan jonkin muun kuin fantasian kirjoittamista, "koska fantasiakirjallisuus ei myy").
Tuskastelin siis hakemisen kanssa pitkään. Kuitenkin kurssikuvaus oli erittäin houkutteleva: pienryhmätapaamisia oman tutorin kanssa sekä lopuksi palautetta omasta käsiksestä oikealta kustannustoimittajalta. Pohdin myös sitä, että ajoituksen puolesta se toisi Italia-syksylle hyvää rakennetta ja deadlineja.
Hain mukaan ja minut valittiin yhdeksi osallistujista. Se itsessään oli jo hieno kokemus, sillä tiesin kurssin olevan suosittu, eikä mukaan päässyt kuin tusinan verran kirjoittajia. Tänä vuonna kurssi järjestettiin vielä etänä, mikä on saattanut lisätä hakijoiden määrää, vaikka en toki tarkalleen tiedä, paljonko hakijoita oli.
Ennen hakemista yritin etsiä netistä kokemuksia kurssista, sillä luonnollisesti näin paljon maksavasta haluaisi saada jotakin etukäteisarviota, sopiiko se itselle. Joitain löysin, mutta haluaisin nyt kertoa myös oman kokemukseni, jos se jatkossa hyödyttäisi jotakuta.
Aivan ensimmäiseksi voin sanoa, että kurssin vetäjä ja kaikki opettajat ja luennoitsijat olivat todella mukavia. Oli mahtavaa päästä juttelemaan omasta kirjoittamisesta niin muiden kirjoittajien, kirjailijoiden kuin kustannustoimittajienkin kanssa.
Mutta hakisinko kurssille uudelleen? Vastaus on, että en.
Kurssi on mielestäni hyvä, mutta yksinkertaisesti liian kallis sisältöönsä nähden. Tapaamisia oli viisi, jotka kestivät viisi tuntia, paitsi viimeinen oli seitsemän. Näistä kahdella kirjailijatutor johti keskustelua ja antoi palautetta, kahdella olimme vain pienryhmämme kanssa ja yhdellä kustannustoimittaja antoi palautetta. Luentoja oli kolme, joista kaksi pitivät viimeisellä kerralla kustannustoimittajat ja yhden kirjailija Iida Rauma.
Pidin etenkin luennoista ja toivoisinkin näitä olevan enemmän. Ne nimittäin tarjoavat oppia kaikille samalla tavalla riippumatta siitä, missä vaiheessa käsikirjoitus on. Tietenkin oli myös hienoa saada palautetta kirjailijatutorilta ja kustannustoimittajalta ja ylipäätään päästä puheisiin heidän kanssaan.
Mutta pienryhmät ovat minusta ongelmallisia. En nyt siis puhu meidän pienryhmästämme, vaan ihan yleisellä tasolla.
Älkää käsittäkö väärin, vertaispalaute on ensisijaisen tärkeää kirjoittajalle. Sekä sen saaminen että antaminen. Oman tekstin muokkaaminen palautteiden perusteella opettaa paljon, mutta mielestäni muiden tekstien lukeminen ja analysoiminen opettaa ehkä jopa enemmän. Minulla on monien vuosien kokemus kirjoituspiirissä toimimisesta sekä pienryhmätoiminnasta muilla kursseilla. Niinpä tiedän, että siihen liittyy riskejä ilmiselvien hyötyjen lisäksi.
Voi olla, että pienryhmä on aivan mahtava ja saat uusia kirjoittajaystäviä, joihin pidät yhteyttä kurssin jälkeenkin (näin minulle ainakin kävi, oli siis mahtavaa tutustua kurssin kautta uusiin tyyppeihin). Voi kuitenkin myös käydä niin, ettei ryhmä toimikaan. Vaikka olen sitä mieltä, että genren ei pitäisi rajoittaa palautteen antamista ja että omasta tyylistä poikkeavien tekstien lukeminen on erittäin hyödyllistä, se voi kuitenkin olla myös rajoite joillekin. Lisäksi kaikki eivät vain ole yhtä hyviä palautteen antajia. Voi käydä niin, että loppujen lopuksi vertaisryhmäpalautteesta ei saa oikein mitään irti. Riski on toki myös se, että henkilökemiat eivät natsaa, mutta sanoisin, että se on kuitenkin melko pieni, kun kaikilla on sama intohimon kohde kuitenkin.
Se on siis hyvin sattumanvaraista ja vastaavanlaista työskentelytapaa on tarjolla muillakin, halvemmilla kursseilla ja parhaimmillaan ilmaiseksi, jos pääsee liittymään esimerkiksi johonkin kirjoituspiiriin. Minä ainakin itse olen saanut ehdottomasti tarkimmat neuvoni ja palautteeni kirjoituspiiriltäni.
Tämä on mielestäni isoin syy, miksi en enää maksaisi mestarikurssista. 2/5 kertaa, jotka voivat olla loppujen lopuksi melko turhia oman käsikirjoituksen työstämisen kannalta, on vain liikaa tämän hintaluokan kurssista. Jos muuttaisin kurssia jotenkin, vähentäisin pienryhmätyöskentelyä ja lisäisin luentoja, jotta hyöty olisi taattu.
En myöskään laittaisi osallistujia lukemaan käsiksiä joka ikiselle kerralle kokonaan, sillä se voi olla aika turhauttavaa, jos joku ei olekaan saanut omaa tekstiään juuri työstettyä ja palaute voi muuttua itseään toistavaksi. Tekisin niin, että esim. jollain kerralla kommentoitaisiin synopsista tai että käsistä käytäisiin läpi osissa, niin että voisi keskittyä antamaan tarkempaa palautetta pienemmästä kokonaisuudesta (toki jos jonkin käsis on hyvin kesken, tämä ei ehkä onnistuisi). Olen omassa kirjoituspiirissä huomannut, että saan paljon tarkkanäköisempää ja yksityiskohtaisempaa palautetta, kun palautan kerrallaan 50 sivua, versus koko käsiksen.
Toki omaan palautekokemukseen voi vaikuttaa: ensinnäkin antamalla itse tarkkaa palautetta muille, sillä siinä oppii itse, niin kuin aiemmin sanoin, mutta myös opettaa muita. Toiseksi voi kysyä jo etukäteen kysymyksiä käsiksestä ja samoin keskustelun aikana. Voi myös kertoa ihan suoraan millaista palautetta haluaisi. Jos kirjoitusprosessi on vielä kesken, voi pyytää enemmän kannustavaa, isoihin linjoihin keskittyvää palautetta. Jos liian aikaisessa vaiheessa huomautellaan kirjoitusvirheistä, se ei hyödytä yhtään, kun on esimerkiksi työstämässä vasta hahmokaaria.
Ehkä minun kohdallani se, miksi en tunne saaneeni kurssista niin paljoa irti kuin tuolla hinnalla olin odottanut, johtuu siitä, että minä itse en ollut paras opiskelija kurssille. Heti ensimmäisellä tapaamisella sain ryhmäläisiltäni lähinnä palautetta, että käsikseni on valmis pikkuviilauksia lukuun ottamatta. On ihana saada positiivista palautetta, mutta siitä ei vaan saa niin paljoa irti. Kun lähetin saman käsiksen kirjoituspiirilleni, sain paljon tiukempaa kritiikkiä ja Kolme valtakuntaa muokkautuikin puolessa vuodessa paljon, mutta hyvin vähäinen osa muutoksista oli mestarikurssin ansiota.
Kustannustoimittaja sanoikin sitten viimeisellä kerralla, että nyt käsis on valmis. Se oli hämmentävää, kun olin varma, että nyt sieltä kaivettaisiin kaikki viimeisetkin ongelmat esiin. Tietenkin se oli myös mahtavaa, sillä en tiedä olisinko ikinä tuntenut muuten, että olen tehnyt sille riittävästi. Ehkä isoin asia minkä opin kurssilta, on juurikin tuo, että miten paljon on riittävästi editointia.
Sanoisin, että ehkä kurssi sopii siis paremmin kirjoittajille, jotka ovat kirjoittaneet jonkin verran, mutta eivät kolunneet vielä kaikkia mahdollisia kursseja läpi ja joilla ei ehkä ole ennestään luotettavaa kirjoituspiiriä/joukkoa esilukijoita. Samaten ehkä sellaisille, joiden käsis on vielä enemmän työstövaiheessa, sillä muilla ryhmäni kirjoittajilla tekstit olivat kesken ja siinä kohtaa juuri tuollainen positiivinen kannustus on tärkeää. Itseä se välillä vain turhautti, sillä olisin jopa halunnut, että teksti revitään auki. Se on myös erittäin tärkeää, että on itse valmis panostamaan siihen, että lukee muiden tekstejä ja antaa niistä tarkkaa palautetta.
Eli jos hinta ei kammota, niin ehdottomasti suosittelen kurssia, sillä se oli hyvä kirjoituskurssi. En kuitenkaan voi olla vertaamatta sitä Kirjan talon chick lit -hautomoon, jossa aloitin tänä syksynä. Kurssikertoja on toki vasta ollut kaksi, mutta mielestäni eron huomaa jo.
Hautomohan oli saman hintaluokan kurssi, eli hinta oli noin tuhat euroa, mutta maksamalla 25 e jäsenmaksun Kirjan talolle, sai -50 % alennusta, eli loppujen lopuksi hinta oli puolet siitä, mitä mestarikurssilla. Ja silti minusta tuntuu jo nyt, että olen saanut paljon enemmän irti hautomosta.
Hautomossa meillä on nimittäin kuusi kurssikertaa ja sen lisäksi neljä yksityistapaamista vetäjän eli kirjailija Marja Kangaksen kanssa, joissa hän antaa palautetta käsiksestämme. Sielläkin me toimimme neljän hengen pienryhmissä, mutta pienryhmätyöskentelyä on vain tunti neljä tuntia kestävistä tapaamisista (eli 15 min per hlö vs 1 h, mutta toki ei voi verrata täysin, koska emme ole palauttaneet koko käsistä vaan n. 30 liuskan pätkiä kerrallaan, toisin kuin mestarikurssilla). Luemme kurssille kirjoja ja opimme niiden ja hienosti koostettujen luentojen avulla kirjoittamisen eri alueista, kuten henkilögalleriasta, dialogista, kohtauksista, tarinan rakenteesta jne. Vaikka olen opiskellut kirjoittamista sekä kirjoituskursseilla että paljon itsenäisesti, olen jo nyt oppinut ihan uudenlaisia asioita ja teorioita. Teemme myös paljon juuri omaan käsikseen liittyviä lyhyitä kirjoitusharjoituksia ja esim. ensi kerralle palautamme kohtausluettelon, jota käydään sitten pareittain läpi.
Tämä kirjoitus on venynyt ihan järkyttävän paljon, eikä minusta tunnu vieläkään siltä, että olisin varsinaisesti osannut sanoa, mitä oikeasti ajattelen kurssista. Ehkä en tiedä sitä oikein itsekään ja ehkä fiilikseni muuttuvat vielä jatkossa.
Korostan vielä, että kurssi oli hyvä ja opin siellä monia juttuja ja ehkä kaikista eniten nautin siitä, että sai kysellä kustannustoimittajilta kaikki typerätkin kysymykset mitkä ikinä ovat päässä pyörineet. Meidän kustannustoimittaja ja kirjailijatutor olivat aivan huippuja ja olen erittäin kiitollinen heidän palautteistaan ja samaten pienryhmäni palautteista, hyvistä keskusteluista ja kannustuksesta. Sain kurssilta myös uuden ystävän ja sille ei tietenkään voi sanoa hintaa ja häneen tutustuminen olikin paras osa koko kurssia!
MUTTA... 1150 euroa on iso raha. Enkä enää aio maksaa sitä, en tästä kurssista ja tuskin mistään muustakaan.
(Paitsi ehkä, jos Kirjan talolle tulisi (ya-)fantasia-hautomo!!! xD)
-mariidah
Kommentit
Lähetä kommentti