Käsikirjoitus lähetetty kustantamoihin!
Tänään on se päivä. Päätin viikonloppuna, että olisi aika lähettää Kolme valtakuntaa eteenpäin ja luonnostelin saatekirjeen. Nyt hioin sitä, tarkastin viimeisiä yksityiskohtia ja lähetin käsiksen kustantamoihin.
Laitoin nyt aluksi vain muutamalle kustantamolle, myöhemmin on tarkoitus lähettää vielä useammalle. En tiedä onko tässä mitään järkeä, mutta joskus luin tällaisen vinkin, että lähettäminen kannattaisi porrastaa, että välissä voisi vielä editoida lisää (varsinkin jos kävisi niin hyvä tuuri että saisi jostakin palautetta). Minun syyni on enemmänkin se, että laitoin nyt niille, joiden tiedän varmasti julkaisevan tämän tyyppistä kirjallisuutta, sillä minulla ei ole ollut nyt aikaa tutkia kustantamolistoja. Pitää käydä ne ja nettisivut vielä tarkkaan läpi, voisinko lisätä muutaman listaani. Myös ne, joissa sanottiin vastauksen tulevan kirjeitse, jäivät nyt pois, sillä minun pitää vielä tarkistaa Italian osoite, en ollut siitä aivan varma.
Käsis siis toisin sanoen lähti nyt muutamaan isompaan kustantamoon. Ainakin joillekin keskisuurille sen vielä lähetän, kunhan teen taustatyötä niistä. Pitää lueskella myös pienkustantamoista.
Fiilikset on aika erilaiset kuin Ilman tyttären kanssa. Silloin koko juttu oli superjännittävä ja hermostuttava. Lisäksi oloni oli todella toiveikas ja innostunut. Nyt enemmänkin halusin vain saada tämän pois alta, sillä se nakuttaa koko ajan takaraivossani ja haluan päästä keskittymään romantiikkakäsikseni editointiin.
Se on tässä kerrassa parasta, että luotan nyt oikeasti siihen, että aika oli tälle kypsä. Kustannustoimittaja rohkaisi minua lähettämään käsiksen ja olemaan muokkailematta sitä enää. Sain myös koelukijoilta hyvää palautetta. Sitä paitsi olen lopen kyllästynyt tarinaan enkä itsekään jaksa juuri nyt palata sen pariin.
Viikonloppuna pohdin jatkoa ja tahmean alun jälkeen sain siitä otteen ja tehtyä outlinen kakkososalle sekä hyvää alkua kolmoseenkin. Inspiroiduinkin jo vähän tarinasta uudelleen, tuli sellainen olo, että kyllä se tarina on siellä olemassa, en vain näe sitä vielä kokonaan. Monta hyvää oivallusta ensimmäisessä osassa asetetuista yksityiskohdistakin sain.
Ilman tyttären kanssa jo lähettämisvaiheessa tiesin, etten ollut tehnyt kaikkeani sen eteen, kun se ei ollut edes käynyt kirjoituspiirissäni. Olin vain ihan liian innoissani siitä. Ehkä sen olisi pitänyt olla varoitusmerkki. Kolmen valtakunnan kanssa minulla on nyt niin tyhjiin imetty olo, että tiedän ettei minulla ole enempää annettavaa yksikseni.
Niinpä, kun/jos vastauksia tulee, voin olla tyytyväinen, vaikka tulisi vain standardihylsyjä. Minun ei tarvitse soimata itseäni hätäilystä, vaan voin päästää käsiksen rauhassa pöytälaatikon lepoon.
Totta kai unelmoin siitä, että joku kiinnostuisi käsiksestä. Olisihan se niin hienoa. Olen kuitenkin tyytyväinen, että välimatkaa tarinaan on jo sen verran, että toivon mukaan hylsyt eivät aivan totaalisesti särje sydäntäni.
Joku ehkä ihmettelee, miksi kerron tästä blogissani. Todennäköisyys on kuitenkin sen puolella, että hylsyjä sieltä vain napsahtaa. Pohdin tätä itsekin vähän aikaa, sillä ainahan epäonnistuminen tuntuu nololta. Haluan kuitenkin kertoa rehellisesti kirjoittajaelämästäni, en vain niitä onnistumisia ja parhaita puolia. Ja loppujen lopuksi, vaikka Kolmen valtakunnan matka päättyisi pöytälaatikkoon, niin tarkoittaako se, että se oli epäonnistunut? Kirjoitin sen valmiiksi, editoin, hioin niin pitkälle kuin suinkin pystyin ja rohkaistuin lähettämään sen kustantamoihin. Ehkä vielä jonain päivänä viides tai seitsemäs tai kahdeskymmenes romaanikäsikseni saa kustannussopimuksen, mutta joka ikinen tarina sitä ennen on ollut osa sitä matkaa ja opettanut minua paljon.
Niinpä toivoisin, että voisin lievittää hylsyhäpeää omalta osaltani ja ehkä jonkun toisenkin. Stephen King sanoo kirjassaan keränneensä kaikki saamansa hylsyt talteen ja ripustaneensa ne seinälleen. Näin minäkin tekisin, jos olisin saanut paperiversioita (en nyt sentään ehkä ala tulostamaan sähköposteja). Harvassa ovat ne kirjailijat, jotka eivät olisi yhtäkään saaneet.
Kun sain ensimmäisen hylsyni, olin itse asiassa jopa hieman ylpeä. Minusta tuntui, että olin liittynyt vihdoin siihen joukkoon, joka ei vain haaveillut kirjan julkaisemisesta, vaan oikeasti teki asialle jotakin (toki oikeasti varmaan liityin saadessani ensimmäisen käsikseni ensimmäisen version valmiiksi, tai aloittaessani sen tai... ei ehkä voi sanoa mitään todellista merkkipaalua).
Vaikka aina se sähköpostin pari lyhyttä lausetta pistävät sisimpään, ne ovat kuitenkin askelkiviä johonkin, joka odottaa tulevaisuudessa, jos ei luovuta. Pettymyksen jälkeen kannattaakin etsiä sisältään se kuuluisa suomalainen sisu ja jatkaa eteenpäin.
Kerron täällä ja somessa siis, miten sujuu, mutta moni varmasti tietääkin, että vastauksissa menee usein kuukausia. Enkä tiedä, tulenko joka ikistä hylsyä erikseen tänne ilmoittamaan, mutta viimeistään puolen vuoden päästä on aika laittaa Kolme valtakuntaa arkistoon. Toki joitain vastauksia sain viimeksi vieläkin myöhemmin, mutta uskoisin myöntävän vastauksen yleensä tulevan ennen tuota aikarajaa (olen kyllä kuullut, että joku sai puhelinsoiton 9 kk kohdalla, mutta veikkaisin, että se on harvinaista).
Nyt sitten ihan muiden projektien pariin! Tuntuu aika uskomattomalta, että tämä reilun vuoden ja etenkin viime kuukausien vuoristorata on nyt ohi.
-mariidah
Kommentit
Lähetä kommentti