Antinanoilu ja uusi idea
Olen blogin ja somen puolella intoillut tämän vuoden Nanowrimosta (National Novel Writing Month), mutta nyt täytyy tunnustaa, että jotakin hassua tapahtui.
En nimittäin aloittanutkaan nanoilua.
Tuskailin jo aiemmin, että mitä projektia minun kannattaisi kirjoittaa - jatko-osaa käsikselle, joka näyttää floppaavan kustantamokierroksella vai uutta säeromaani-ideaa, joka ei tosin inspiroi juuri nyt niin paljoa? Päädyin säeromaaniin (parin uuden hylsyn jälkeen), sillä ajattelin, että on parempi tosiaan kirjoittaa jotakin uutta ja sitä paitsi, säeromaani on paljon lyhyempi kuin tavallinen romaanikäsikirjoitus, joten laskeskelin omia tavoitteita sille niin, että aikaa jäisi myös muulle kuin kirjoittamiselle. Lokakuussahan nimittäin olen puskenut eteenpäin Lahoa tavallista nanovauhtiakin kovemmin, eli 1800-3500 sanaa päivässä.
Eli ajattelin, että marraskuulle haluan vähän kevyemmän projektin, jotta en polta itseäni loppuun ja saan myös nauttia viimeisistä hetkistä (ainakin toistaiseksi) Italiassa. Säeromaani ei niin paljoa tosiaan innostanut, mutta totesin, etten mitenkään ehdi suunnitella uutta projektia Lahon kirjoittamisen ohella, eikä minulla myöskään ollut mitään uutta ideaa, joka olisi houkutellut yhtään sen enempää.
Kunnes tapahtui jotakin.
Uusi idea
Näin unta 28.10., josta jo nukkuessani totesin, että tämä olisi hyvä kirja-idea. Näin käy minulle aika usein, sillä uneni ovat hyvin elokuvamaisia, en itse ole niissä yleensä mukana, vaan seuraan tilannetta joko kauempaa tai eläytyen hyvin vahvasti yhteen "päähahmoon". Yleensä kuitenkin herättyäni totean, että ideassa ei ole mitään järkeä.
Aihe oli niinkin omaperäinen kuin vampyyrit, mutta siinä oli muutama twisti. Kaikkia en paljasta tässä, mutta perusidea oli, että "päähenkilö", joka oli nuori nainen (en kuitenkaan minä), auttoi vampyyriperhettä selvittämään lapsensa katoamistapausta. "Genre" oli siis pikemminkin rikos- tai mysteeri, eikä mikään pelottava esimerkiksi.
Hassua kyllä, kesken unen jo "tajusin" (tiesin jotenkin hämärästi näkeväni unta), että tätähän on käytetty jo Vampyyripäiväkirjoissa. Harmittelin, että aina minulle käy näin, että kaikki hyvät ideat on jo tehty. Mutta kun heräsin, totesin A. en ole katsonut Vampyyripäiväkirjoja B. En usko, että siinä on käytetty ideaa ainakaan niillä twisteillä mitä unessani oli, ja vaikka olisikin, en ole kopioinut sitä, sillä en tiedä siitä mitään. Stressi käytetystä ideasta oli siis vain osa kirjoittajan unta (toistuva aihe).
Tämä kaikki tapahtui, kun minulla oli taukoviikko kirjoittamisesta perheeni vierailun takia. Se siis todistaa siitä, miten tärkeitä tauot ja muun elämän eläminen on luovuudelle.
Aloin luonnostella ideaa ylös vihkoon, sillä se kutkutti minua heti. Jo pelkästään unen perusteella minulla oli juoni, loppuratkaisu, keskeiset henkilöt, miljöö sekä ajanjakso, johon kyseinen tarina sijoittuu (Suomen vaihtoehtoishistoriaan). Yleensä ideani vaativat ensimmäisestä pilkahduksesta noin puolen vuoden kypsyttelyajan, mutta tämä lähti lentoon heti.
Niinpä sen sijaan, että olisin käyttänyt lokakuun viimeiset päivän Lahon loppuun saattamiseen, minun oli pakko rustailla koko ajan rakentuvan tarinan suunnitelmaa ylös. Tiesin heti, että tämän tarinan haluan kirjoittaa seuraavaksi. Idea muuttui jonkin verran alkuperäisestä, ja myös genrekin on vaihtunut matkan varrella, mutta se kutkuttelee koko ajan enemmän ja enemmän. Suoraan sanottuna, se on vallannut ajatukseni, enkä olekaan muutamaan yöhön nukkunut juurikaan, sillä ideat eivät suostu siihen (tyypillisiä alkuvaiheen oireita minulla, luovaa energiaa on jotenkin liikaa. Mutta se on ihanaa! Eikä väsytä :D).
Sen takia (plus parin muun syyn) päätin tänä vuonna antinanoilla.
Mitä on antinanoilu?
En minä tiedä, keksin termin ihan itse. Varmaan joku on sitä joskus jo käyttänytkin, mutta minulle se tarkoittaa sitä, että marraskuun ajan keskityn luomaan itselleni kestävää ja hyvinvoivaa kirjoitusrutiinia.
Nanoiluhan tähtää siihen, että saisi turhat estot pois, mahdollisimman paljon sanoja paperille ja aloitettua säännöllisen kirjoittamisen. Väitän kuitenkin, että aika monella olo on kuun jälkeen loppuun palanut ja kirjoittaminen jää (pahimmillaan seuraavaan marraskuuhun asti). Syntynyt jälkikin voi olla enemmän tai vähemmän käyttökelpoista, jos määrä on täysin korvannut laadun.
Koska olin jo käytännössä nanoillut lokakuusta ison osan Lahon kanssa ja tiesin, että minun on vielä suunniteltava, ennen kuin voin käydä uuden käsiksen kimppuun, päätin suosiolla siis hylätä nanon. Se olisi pakottanut minut aloittamaan kirjoittamisen liian aikaisin. Sitä paitsi ihan oikeasti haluan tavoitella nyt rutiinia, johon kuuluu muutakin kuin kirjoittaminen.
Mitä minun antinanoiluuni kuuluu?
1. Kirjoittamista, muttei joka päivä, enkä laske sanoja. Yritän kuutena päivänä viikosta edistää projektia tavalla tai toisella, ja sillä tavalla, että se ihan oikeasti edistyy, mutta tahdin ei tarvitse olla päätä huimaava.
2. Lukemista. Se jää helposti kirjoittamisen jalkoihin, kun kirjoitan nanotahtia, tai oikeastaan luku per päivä -tahtia, mitä olen viime aikoina tehnyt.
3. Kävelyä ja muuta liikuntaa. Taas yksi asia, joka jää nanoilun jalkoihin. Kävely on tärkeää jo kirjoittamisellenikin, sillä silloin käsiksen solmukohdat yleensä aukeavat. Työstän myös paljon kirjoittamiseen liittyviä ahdistuksia, ilonaiheita ja suunnitelmia kävelyillä.
4. Ihmissuhteiden ylläpitoa. Nyt, kun lähestyy se aika, jolloin J on Italiassa ja minä Suomessa, haluan keskittyä myös parisuhdeaikaan entistä enemmän. J tekee täällä usein pitkää päivää (9-21) arkisin ja on myös lauantaisin koululla, joten on ollut ihanaa nyt pitää treffi-iltoja ja muuten vain arjessa nauttia yhdessäolossa, kun molemmat ovat varanneet sille erikseen aikaa. Tietenkin tämä kohta koskee myös ystävyyssuhteita, vaikka se tapahtuukin suurimmaksi osaksi etänä!
5. Arjen askareita, esimerkiksi terveellisen ruoan kokkaamista. Tämän makuun olemme päässeet syksyn myötä, tosin perheen vierailu rikkoi meidän kotiruokarutiinimme. Monesti kirjoitushässäkän aikana joustan kotiaskareista, sillä energia ei yksinkertaisesti riitä ruoanlaittoon, siivoamiseen ja muuhun!
6. Nanohengessä mukana olemista. Marraskuussa ihaninta on yhteishenki, se, kuinka kaikki ovat innoissaan ja tuskissaan ja puhuvat kirjoittamisesta. Olen nyt alun pysytellyt sivummalla yksityisissä keskusteluissa, mutta nautin tosi paljon päivityksistä somessa sekä foorumeiden vakoilusta. Ja tietenkin kannustan täällä kaikkia, jotka ovat päättäneet Nanowrimo-urakkaan ryhtyä!
7. Sometusta. Blogi ja Tiktok, joita vielä vuosi sitten jaksoin ahkerasti päivittää, ovat olleet tänä vuonna enemmän tai vähemmän tauolla monta kertaa. Näidenkin suhteen yritän löytää kestävää rutiinia, tosin yritän myös olla armollinen itselleni. Some on vain somea!
Oikeastaan siis antinanoiluun kuuluu kaikkea, mitä haluaisin tavalliseen arkeeni kuuluvan. Kysymys on nyt minulle nimenomaan sen harjoittelusta, että pitäisin elämän eri osa-alueet tasapainossa. Tulen varmasti nanoilemaan jatkossa, nyt se ei vain osunut projektien tilanteen kannalta hyvään kohtaan, eikä myöskään minulle hyvään kohtaan, sillä olin valmiiksi hieman uuvuksissa ja haluan nyt nauttia Italiasta J:n kanssa.
Sitä paitsi, olen voittanut nanon jo kahdesti ja kirjoittanut muulloinkin kuin marraskuussa paljon. Ongelma ei siis ole se, etten kirjoittaisi tai saisi käsiksiä valmiiksi.
Nimenomaan kirjoitusrutiinin käyntiin potkaisuun nano voi hyvin toimia, sitä se teki minullakin! Varsinkin, jos on itselleen armollinen sanatavoitteiden kanssa ja huolehtii, ettei polta itseään loppuun. Minä en kuitenkaan sitä apua juuri nyt tarvitse, vaan nimenomaan pitäisi himmailla tahtia.
Mutta nyt mitä tarvitse, on kestävä, terveellinen ja kokonaisuuteen keskittyvä kirjoitusrutiini. Sitä antinanoilu on minulle.
Mites teidän marraskuu/Nanovrimo on sujunut?
-mariidah
Kommentit
Lähetä kommentti