Kirjoittaminen on ihanaa!
Kesän työputki on ohitse! Välillä tuli painettua aika pitkää päivää ja missattua kaikenlaista kivaa kesätekemistä ja hyviä säitä, mutta nyt ei kaduta yhtään, kun säästöjä on sen verran, että Italiaan paluu on taas mahdollista.
Voisin syyttää töitä siitä, että blogissa on ollut ajoittain hiljaisempaa, mutta se ei olisi koko totuus. Oma kiinnostus somettamiseen ja blogeiluun on edelleen kevään jäljiltä vähän hakusessa. Ja olisi minulla kyllä ollut aikaakin, mutta olen käyttänyt sitä muihin juttuihin. Paljolti kirjoittamiseen!
Se on siis asia, joka on keväästä parantunut, vaikka edelleen tunnen olevani vähän tuuliajolla. Tai ehkä sittenkin uusilla vesillä? Sekä Pihlajapalatsi että Vesi välissämme lähtivät siis puolivälissä kesää kustantamokierrokselle, eikä vastauksia ole vielä kuulunut lukuun ottamatta yhtä epämääräistä hylsyä, josta en oikein edes tiedä, kumpi käsis on kyseessä. Sen jälkeen olenkin keskittynyt taas novelleihin, mikä on uusi aluevaltaus minulle.
Nyt viimeiset viikot ovat menneet jopa jonkinlaisessa kirjoituspaniikissa, kun päätin lähettää yhden novellin Portti-kilpailuun. En oikein tiedä, onko se heidän tyylisensä, mutta ainakin se on spefiä ja oikean mittainen, joten kokeillaan miten käy! Tein nimittäin taustatyötä lukemalla Portti-lehtiä ja menestyneet vaikuttivat enemmän scifi-henkisiltä, kun minun novellini on selvästi fantasiaa, mutta ei siitä nyt sen enempää, kun kirjailuun osallistutaan kuitenkin anonyymisti.
Se täytyy sanoa, että tyyliltään novelli on aivan erilainen kuin mitään, mitä olen kirjoittanut aiemmin ja sen työstäminen olikin erittäin virkistävää! Novellit ovat hyviä keinoja kokeilla juuri kaikenlaista uutta ja opetella erilaisia kirjallisuuden keinoja.
Viime viikonloppuna oli kesäni huippukohta, silloin nimittäin oli kirjoitusretriitti kirjagramporukalla. Eräs somekaverini kutsui meitä kirjoittavia grammaajia perheensä mökille ja kirjoittelimme ja mökkeilimme siellä koko viikonlopun. Ja tietenkin puhuimme kirjoittamisesta.
Oli tosi outoa mennä, koska ketään mökkeilijöistä en ollut koskaan tavannut livenä ja vain osalle edes jutellut. Mutta samaan aikaan olin myös superinnostunut, enkä syyttä. Heti vaistosi, että on oikeassa porukassa. Halattuakin tuli ennen kuin nimiä vaihdettiin, eikä hiljaista hetkeä (kirjoittamisrupeamia lukuun ottamatta) taitanut tulla kertaakaan! Upposimme kaikki kirjoittajakuplaan ja tuntui tosi haikealta (ja nopealta!) kun viikonloppu oli ohi.
Nyt maanantaina heräsin inspiroituneena ja levänneenä, en yhtään väsyneenä kaikesta sosiaalisuudesta. Viikonloppuna tuli myös pohdittua seuraavia kirjoitusprojekteja, kun sain vihdoin novellini valmiiksi, ja päädyinkin jatkamaan yhtä kesken jäänyttä tekstiä. Se on minulle kokeilu aivan uuden genren kanssa, eli nuorten realismin. Olen kipuillut tekstin kanssa, sillä ensimmäinen mielikuva siitä oli jotakin angstista ja päihteiden sekaista sekoilua, mikä ei itseäni kiinnosta. Onneksi tajusin, että realistinen romaani voi olla paljon muutakin. Silti en ole aivan varma, mitä mieltä tarinastani olen ja toimiiko se yhtään, mutta kyseessä on sen verran lyhyt projekti, että se sopii tähän hetkeen. Jos saan sen valmiiksi, kokeilen todennäköisesti onneani Otavan kirjoituskilpailussa.
Kyseessä ei siis missään nimessä ole mikään intohimoprojekti, mutta uskoisin sen silti olevan erittäin opettavainen. Tarkoitus on myös tässä makustella, jos sellainen intohimoprojekti vaikka ilmaantuisi jostakin sopivasti Italiaan paluuta varten, tai edes Nanowrimoon.
Kauheasti inspiroisi kyllä just nyt kirjoittaa jatkoa Pp:lle tai Vv:lle, mutta yritän pidätellä itseäni, sillä en pysty perustelemaan itselleni jatko-osien kirjoittamista, kun ensimmäisten kohtalot ovat vielä auki. Hassua, aiemmin minulla on aina ollut kauhea palo jatkaa seuraavaan projektiin. Toivottavasti tämä kertoo tarinoiden laadusta, eikä vain ideoiden tyrehtymisestä...
Kaiken kaikkiaan siis ihan hyvin pyyhkii. Syyskuun lopussa on edessä paluu Italiaan, sitä ennen sukulaisten ja ystävien tapaamista, mahdollisen kisaprojektin edistämistä ja fiilistelyä kirjoittamisen kanssa. Olen todennut, että vaikka jokin projekti ei olisi se kaikista inspiroivin, on silti ihanaa kirjoittaa. Tietyllä tapaa voi jopa olla vähemmän paineita sellaisen tarinan kanssa, sillä en stressaa sitä, että siitä täytyisi tulla hyvä. Haluan vain kokeilla, kehittää taitojani ja ehkä saada jotakin uusia ideoita, joita käyttää itselle tärkeämpiin projekteihin tulevaisuudessa.
Viikonloppu vahvisti hurjasti identiteettiäni kirjoittajana. Sanoinkin jollekulle mökillä, että en keksi mitään muuta paikkaa, missä haluaisin mieluummin olla sillä hetkellä. Jälkikäteen tunsin oloni kokonaisvaltaisesti onnelliseksi. Se tosiaan oli minun paikkani.
Yksi asia kyllä harmittaa. Niin kiva kuin Italiaan onkin taas lähteä, missaan jälleen kerran Helsingin kirjamessut ja mahdollisuuden tavata taas uusia kirjoittajakavereitani. Mutta ehkä sitten ensi vuonna (olen sanonut näin varmaan jo viiden vuoden ajan).
Tsemppiä kaikille syksyn aloitukseen ja kirjoitusprojekteihin tai mitä ikinä elämässänne onkaan tällä hetkellä meneillään! Toivon, että kaikki ovat löytäneet tai löytämässä sen oman paikan, missä voi todeta olevansa juuri siellä, siinä tilanteessa, niiden ihmisten kanssa, kuin on tarkoituskin.
-mariidah
Kommentit
Lähetä kommentti