Kohtauskortin täyttöohje (Story Genius)
Jatkoa edelliseen postaukseen kohtauskorteista! Nyt täytyy myöntää, etten ole lukenut itse tuota Lisa Cronin Story Genius kirjaa, eli nämä ohjeet perustuvat omiin tulkintoihini ja lähteisiin.
Edellisessä osassa esittelinkin kohtauskortin, mutta käydään se nyt kohta kohdalta läpi. Muistutuksena vielä suomennettu, kopioitava versio sekä varsinainen nelikenttä:
ALFAPISTE
SIVUJUONI 1
SIVUJUONI 2
Juoni:
MITÄ TAPAHTUU
SEURAUS
Tarina:
MIKSI SILLÄ ON VÄLIÄ
OIVALLUS
JA MITÄ SITTEN?
Kuinka täyttää kohtauskortti?
Aloita ylhäältä ja etene siinä järjestyksessä, missä suomenkielisessä versiossa asiat on kirjoitettu. Eli aloita juonesta ja mieti vasta sitten tarina-osuutta! (huom. Abbie Emmonsilta olen kopioinut tuon, että The Third Rail on muutettu Tarinaksi, siitä lisää myöhemmin. Tarkoittavat kuitenkin samaa asiaa.)
Alfapiste
Alfapisteellä tai ehkä selkeämmin "pääkohdalla" tarkoitetaan kohtauksen pointtia. Jos sinun pitäisi kuvata kohtaus yhdellä lauseella, mikä se olisi?
Harry puhuu käärmeen kanssa, Tiina tapaa uuden kotipihan muut lapset, Frodo päättää pitää sormuksen itsellään. Pääpari suutelee ensimmäisen kerran, pahis tipahtaa haialtaaseen, tyttö pohtii, miten voisi olla onnellinen.
Sivujuonet
Sivujuonen voit nimetä luovemmin kuin numeroilla, ja sitä varten alkuperäisessä kohtauskortissa onkin tuo tyhjä tila. Jos se liittyy johonkin sivuhahmoon, kyseessä voi olla vaikka hahmon nimi tai jos dekkarissa rikoksen selvittämisen lisäksi etsivä tuskailee tulevan maatalousnäyttelyn kanssa, kyse voi olla näyttely-sivujuonesta.
Niin monta sivujuonta kuin sinulla onkin, niitä kannattaa aina kuljettaa mukana ja pohtia, olisiko tässä kohtauksessa niille tilaa. Tietenkään kaikkia juonia ei kaikissa kohtauksissa tarvitse edistää (paitsi pääjuonta olisi hyvä jossakin määrin aina, koska sivujuonienkin pitäisi jotenkin liittyä siihen), mutta joskus edistäminen voi olla hyvinkin hienovaraista. Ehkä hahmot oppivat jotakin, mistä on hyötyä myöhemmin toisessa asiassa. Ehkä heidän välisen suhteensa muutos vaikuttaa sivujuoneen. Ehkä sivuhahmolla on paikka kasvaa.
Juoni ja Tarina
Varsinainen nelikenttä on jaettu kahden yläotsikon alle: juoni ja tarina. Joku voisi kysyä, että eivätkö ne ole sama asia. Eivät ainakaan Abbien määritelmän mukaan!
Eli tässä juoni tarkoittaa ulkoista konfliktia. Mitä tarinassa päälle päin tapahtuu? (näitä kohtia ei siis tarvitse kohtauskorttiin täyttää, ovat vain yläotsikoita)
Harry menee velhokouluun, tutustuu taikamaailmaan, saa tietää menneisyydestään ja tappelee Voldemortia vastaan.
Tarina taas tarkoittaa sisäistä konfliktia, sen ydintä. Se on se, mikä ihmisiä oikeasti kiinnostaa, minkä takia he jatkavat lukemista, mikä saa heidät välittämään, rakastumaan, tuntemaan. Ilman tarinaa juoni jaa latteaksi, pintaraapaisuksi. Siinä ei ole mitään sen syvempää sisällä.
Harry saa vihdoin tietää kuka oikeasti on, löytää ihmisiä jotka välittävät hänestä, rakkautta ja ihailua sen jälkeen, kun on koko lapsuutensa kasvanut hylkiönä ja kaltoinkohdeltuna. Hän oppii ystävyydestä, omista voimistaan ja uhrauksesta, jonka hänen vanhempansa tekivät hänen puolestaan. Hän oppii myös päästämään irti menneisyydestä sekä siitä, kuinka ikuinen elämäkään ei ole tavoiteltava vaihtoehto, vaan elämää täytyy arvostaa tässä ja nyt.
Jotkut kirjat ja elokuvat painottuvat enemmän juoneen, jotkut tarinaan. Mutta molempia kannattaa pitää mukana, että homma pysyy kiinnostavana.
Mitä tapahtuu
Kirjoita, mitä kohtauksessa tapahtuu. Voit kirjoittaa niin laveasti tai tiiviisti kuin haluat.
Harry, Dudley ja Vernon-setä katselevat eläintarhassa käärmettä, joka ei liiku. Dudley haluaisi sen olevan jännittävämpi, käskee isänsä laittaa sen liikkumaan. Vernon-setä yrittää onnistumatta. Käärme iskee Harrylle silmää. Harry alkaa jutella käärmeelle, joka vaikuttaa ymmärtävän, se esim. nyökyttelee ja pyörittelee silmiään. Molemmat pitävät Dursleyta ärsyttävinä. Harry kysyy käärmeen menneisyydestä, mistä se on kotoisin, käärme osoittaa kylttiä "Brasilia" ja toista, josta Harry saa tietää käärmeen syntyneen eläintarhassa. Harry kysyy, onko käärme koskaan käynyt Brasiliassa, jolloin käärme pudistaa päätään.
Stop! Todennäköisesti tiedät mitä seuraavaksi tapahtuu. Minäkin kirjoitin ensin yhden lauseen liikaa. Jännite alkaa nousta, huomaatko? Harry puhuu käärmeen kanssa, miten se on mahdollista? Jännite on huipussaan. Jotain on pakko tapahtua tämän tilanteen seurauksena.
Seuraus
Dudley huomaa käärmeen liikkuvan, tönäisee Harryn tieltä, jolloin käärmeen terraarion lasi katoaa. Dudley ja hänen kaverinsa saavat sätkyn. Käärme pakenee ja Harry kuulee sen kiittävän häntä ääneen ja mutisevan "Täältä tullaan, Brasilia..."
Tähän kohtaus loppuu, sillä seuraavassa hypätään uusien hahmojen luo (Petunia-täti, eläintarhan johtaja), ollaan jo eri ajassa ja paikassa, vaikka kohtausten välillä ei ollut esim. tyhjää riviä.
Jos tämä olisi kohtaus, jonka suunnittelet kirjoittavasi, etkö jo näkisikin sen mielessäsi? Tietäisit, mistä se alkaa ja mihin se loppuu. Halutessasi voit täyttää tämän hyvin yksinkertaisesti, mutta voit myös panostaa, lisäillä yksityiskohtia, hieman kuvailua, jopa repliikin sinne tänne. Tästä olisi tosi helppo jatkaa kirjoittamaan varsinaista käsikirjoitusta!
Mutta ei! Älä anna innostuksen pyyhkäistä mukanaan, vaan pysähdy kysymään: Miksi lukija välittäisi? Nuori poika juttelee käärmeen kanssa ja se pakenee. Okei. Outoa, mutta mitä väliä? Joo, tätä ennen on ollut kohtauksia, joissa Dursleyt kohtelevat Harrya kuin sontaa ja saavat nyt maistaa omaa lääkettään, mutta pohdi vielä - miksi juuri tämä kohtaus on tärkeä?
Miksi sillä on väliä
Harry Potter on lastenkirja ja se on helppo lukea vain viihdyttävänä tarinana velhopojan seikkailuista. Mutta mikä on saanut ihmiset hullaantumaan siihen? Muistatko vielä, kun luit Viisasten kiven ensimmäisen kerran? Juuri tämä kohtaus imaisi minut tarinaan mukaan. Luin sen kuusivuotiaana ja itse asiassa lopetin ensimmäisellä kertaa kesken ensimmäisen luvun. Silloin syytin niitä vaikeita w- ja g-kirjaimia, joita en osannut vielä (damn you McGarmiwa), mutta näin jälkikäteen voisin pohtia, että kirjan alussa ei ole kauhean selvää, miksi meidän pitäisi välittää tarinasta. Vasta toisessa luvussa, ja erityisesti tässä kohtauksessa, se käy selväksi. Luvun alku asettelee nuolen jänteelle, käärmekohtaus ampuu sen suoraan sydämeen.
Me tiedämme aiemmasta: Harry on orpo. Harryn kasvattiperhe kohtelee häntä kaltoin. Jotkut hyvin kummalliset tyypit jättivät hänet aikoinaan heidän portailleen. Joskus Harrylle tapahtuu outoja asioita, ja silloin häntä rangaistaan. Kaiken tämän Harry on ottanut vastaan panematta ja katkeroitumatta. Juuri ennen eläintarhaan menoa Vernon-setä on varoittanut Harrya sekaantumasta mihinkään outoon, tai muuten hänet lukitaan komeroon jouluun saakka.
Harryn sisäinen konflikti on se, että hänessä ei ole mitään erikoista, hän ei ole minkään arvoinen, hän ei ole kokenut ystävyyttä tai rakkautta. Tässä kohtauksessa hänen tilannettaan esitellään lukijalle sekä vihjataan salaisuuksiin ja myös tulevaan.
On aika selvää, että kohtauksessa käärme on Harryn vertauskuva. Viaton olento, joka on viettänyt elämänsä pienessä kopissa, eikä ole koskaan nähnyt kotiaan (/ei ole muistikuvia siitä), ei tiedä, mistä on tullut, mikä sen alkuperä on. Oikeastaan se ei edes tiedä, mikä tai kuka se todella on, sillä se ei ole koskaan saanut kokeilla kuristajaboana elämistä. Dursleyt kohtelevat sitä kaltoin, he välittävät vain omasta huvistaan. Harry tuntee vahvaa sympatiaa käärmettä kohtaan. Kun Dudley käy taas kerran hänen kimppunsa (ja samalla häiriköi taas käärmettä), Harry taistelee vastaan (toki tietämättään, mutta melkein kuka tahansa lukija varmasti arvaa, että lasin katoaminen on jotenkin Harryn aikaan saannosta - saamme nähdä käytännössä, mitä outoja asioita hänelle tapahtuu). Käärme pääsee pakoon vankeuttaan, aivan kuten Harrykin pian (foreshadowing). Tavallaan Harry tarjoaa sille mahdollisuuden, joka häneltä itseltään puuttuu. Ja koko ajan lukija muistaa Vernon-sedän uhkauksen...
Oivallus
Oivallus on aina jotakin sisäistä, joka tapahtuu hahmon päässä. Se voidaan näyttää tai olla näyttämättä lukijalle, mutta sinun kirjoittajana kannattaa olla selvillä siitä, sillä se vaikuttaa yleensä seuraaviin tapahtumiin. Mitä hahmon sisäisessä konfliktissa tapahtuu, mikä muuttuu? Miten hänen asenteensa muuttuu?
Oivalluksen ei tarvitse olla järkevä. Se voi joskus olla jopa hyvinkin tyhmä, sillä hahmot tekevät usein virheitä ja typeriä päätöksiä. Sen täytyy kuitenkin johtua edeltävistä tapahtumista ja olla hahmolle looginen. Lukija voi tajuta, että hahmo käyttäytyy typerästi ja välttelee vaikka pohjimmaisia syitä sisäiselle konfliktilleen, mutta hahmo ei tajua sitä. Tämä tilanne on usein tarinan alkupuolella ja vasta lopussa hahmo on oppinut tarpeeksi tehdäkseen hyviä oivalluksia.
Sanoisin, että joskus oivallus voi tulla myös omassa kohtauksessaan. Yksi kirjoitusvinkkien aihe onkin scene ja sequel -kohtaukset, joissa puhutaan tapahtumista ja niiden aikaansaamista reaktioista. Joskus ulkoinen juoni on niin vauhdikas, että hahmo ehtii kunnolla pohtia ja oivaltaa vasta tilanteen rauhoituttua.
Tässä kohtauksessa Harryn tunteita ja ajatuksia ei juurikaan avata. Luvun loppupuolella käydään enemmän hänen taustatarinaansa ja kuinka hän on pienempänä haaveillut sukulaisesta, joka hakisi hänet pois, mutta on luopunut toivosta.
Oivallus ei ehkä tässä ole niin selkeä, koska Harry on melko etäinen kertoja, mutta voi kuvitella, että hän ihmettelee tapahtunutta. Kuinka hän jutteli käärmeen kanssa? Saiko hän lasin katoamaan? Voisiko hänkin paeta vankeuttaan, aivan kuten käärmekin? Mitä outoa hänessä on?
Voisiko hän kapinoida muullakin tapaa Dursleyta vastaan? Sanoisin, että tämä tapahtuma tarjoaa Harrylle rohkeutta myöhemmin vastustaa Dursleyta ja lähteä vanhasta elämästään.
Ja mitä sitten?
Kohtausten tulisi olla ketju (juoniketju). Asia A johtaa asiaan B. Miten oivallus muuttaa hahmon käytöstä? Mitä se saa hänet tekemään? Vai ajaako tässä kohtaa ulkoinen konflikti tapahtumia eteenpäin? Mikä on seuraava askel ja miten juuri tapahtunut vaikuttaa siihen? (Joissain ohjeissa tähän kohtaan sanotaan tulevan kohtauksen loppu - eli käärme pakenee - itse haluan pohtia vähän syvemmälle ja eteenpäin)
Tässä kohtaa Harrylla ei ole mahdollisuutta tehdä mitään uusilla tiedoillaan ja kokemuksillaan. Vernon-setä tajuaa, että hänellä oli jotakin tekemistä asian kanssa ja rankaisee häntä. Voisimme toki leikitellä ajatuksella, että Harry olisi karannut käärmeen mukaan tai tajunnut, että hänellä on noitavoimia ja alkanut käyttää niitä tietoisesti.
Mutta se mikä tässä kohtauksessa on erityisen vaikuttavaa, on kuinka moniulotteinen se on. Mahtava esimerkki kerroksista ja hyvästä suunnittelusta (ehkä?). Rowling olisi voinut laittaa Harryn puhumaan jääkarhulle tai näyttää vaikka jonkun muun kommelluksen, kuinka hän vaikka pakenisi kiusaajia lennähtämällä tuulen mukana katolle. Mutta ei, hän valitsi koko sarjan varsinaiseksi avainkohtaukseksi (sori mutta en laske sitä ensimmäistä lukua, kun Harry ei edes kunnolla ole mukana) juuri tämän, joka esittelee Harryn hahmon myötätuntoisena, fiksuna ja omituisia voimia omaavana poikana, jota kohdellaan epäreilusti. Pian saamme selityksen oudoille voimille ja Harry pääsee pakenemaan Dursleyta ja unohdamme kokonaan käärmeen. Kunnes....
Kakkoskirjassa kohtaus näyttäytyykin ihan uudessa valossa. Se, että Harry osaa puhua käärmeiden kanssa (oivallus tästä kohtauksesta) ei olekaan enää avain vapauteen vaan kertoo jostain synkästä, pimeästä. Harry osaa puhua kärmeskieltä, mikä johtaa monenlaisiin asioihin ja on tärkeä yksityiskohta ihan viimeisille sivuille asti. Tässä ensimmäisessä kunnon kohtauksessa asetetaan jo koko sarjan isoin paljastus. Lukijalle tarjotaan hauska kohtaus, jossa hän saa kannustaa päähenkilöä ja joka herättää kysymyksiä ja pian niihin tarjotaan vastauksia, eikä hän aavista, miten paljon, paljon syvemmälle kaikki meneekään...
Muista, että kohtauksia on erilaisia ja monesti kerroksia niihin tulee vasta kirjoittaessa ja editoidessa. Liikaa ei kannata stressata sellaisesta, varsinkin kirjoitusvaiheessa on tärkeää vain saada jotakin paperille. Sanoisin, että kohtauskortin täyttäminen auttaa kuitenkin sekä kirjoitus- että editointivaihetta, sillä todennäköisemmin sinulla on koherentimpi juoni ja merkityksellisimpiä kohtauksia, etkä joudu tekemään niin paljon karsintaa. Tätä metodia voi käyttää myös editoinnin apuna jo kirjoitettuja kohtauksia hioessa.
Muista tsekata edellinen postaus! Kohtauskorttia voi käyttää eri tavoin, itse luonnostelen sillä kokonaisia lukuja yksittäisten kohtausten sijaan, enkä tee sitä niin tarkasti kuin Potter-esimerkissä.
-mariidah
Lähteet:
Scene Cards – Ingrid's Notes (wordpress.com)
How to Use the Story Genius Scene Card to Write the Best Scene Ever — Ashly Hilst Book Coach
How to use SCENE CARDS…to keep your readers on the edge of their seat - YouTube
Kommentit
Lähetä kommentti