Finlandia-palkinto = tylsä kirja?

Tässä postauksessa käsitellyn aiheen ääneen sanominen on nolottanut, sillä pelkään, että minut leimataan tyhmäksi ja sivistymättömäksi juntiksi, joka ei tiedä kirjallisuudesta yhtään mitään tai jolla ei ole minkäänlaista makua. Ehkä näin onkin :D Mutta silti haluan nyt käsitellä aihetta, pohtia sen syitä ja haastaa itseni ja ennakkoluuloni.

Olen kiinnostunut Finlandia-palkinnosta vasta viime vuosina. Vaikutusta on varmasti ollut oman kirjoitusharrastuksen aktivoitumisella, mutta vielä enemmän somella. Siellä aina kuhistaan ehdokkaista ja palkinnosta, sekä hyvässä että huonossa.

Mutta olen kyllä siis jo teini-ikäisestä tiedostanut palkinnon olemassaolon ja käynyt yleensä myös tsekkaamassa ehdokkaat. Mutta valitettavasti (?) se ei ole vaikuttanut lukuvalintoihini tai ostokäyttäytymiseeni - tai jos on, niin negatiivisesti.

En oikein osaa sanoa, mistä tämä ongelma olisi lähtöisin. Luultavasti vain omasta päästäni. Mutta nuorempana ajattelin, että jos kirja on Finlandia-ehdokas, se ei ole minua varten. Syynä se, että ajattelin ehdokkaiksi valittavan vain tylsiä kirjoja.

Ja pakko sanoa, huomaan tuon ajatuksen vaikuttavan itseeni vieläkin, vaikka järjellä voin perustella itselleni, että kirjaa ei saa tuomita kannen (tai ehdokkuuden) perusteella.

Kuva Pixabaysta

Miksi Finlandia-ehdokkaat vaikuttavat tylsiltä?

Tähän minulla ei tosiaan ole vastausta, mutta yritin pohtia asiaa.

Yksi syy on ehkä se, että ne muutamat kirjat, joihin tartuin nuorempana (tai niiden takakannet) sattuivat olemaan tylsiä minusta. Ehkä myös teosten kuvailussa ehdokkuuden yhteydessä keskityttiin enemmän sellaisiin asioihin kuin teemat tai kieli, eikä sellainen "tämä käsittelee tosi tärkeää ja ajankohtaista aihetta" vedonnut teini-ikäiseen Mariin yhtään. Minua kiinnostivat silloin (ja edelleen) mielenkiintoiset hahmot, vetävä juoni ja mielikuvitukselliset maailmat. Se, että jotakin sanotaan opettavaiseksi tai tärkeäksi, oli jopa luotaantyöntävää, tuli olo että tässä tuputetaan minulle jotakin asennetta tai arvoa.

Entäs se, että Finlandia junior -palkinnon ehdokkaina on sekä lasten kuvakirjoja, lasten tietokirjoja, nuorten kirjoja ja nuorten aikuisten kirjoja? Teini-ikäisenä (ja yhä nyt) nuortenkirjat, etenkin vanhemmille nuorille suunnatut (jo silloin kun olin itse nuorempi) kiinnostivat, mutta niitä ei ollut helppo aina bongata ja jotenkin niputtaminen samaan sarjaan Tatun ja Patun kanssa ei oikein innostanut.

Sitten on ehkä minun yleinen epäluuloisuuteni kirjallisuuskilpailuja ja kriitikkoja kohtaan. Kun olen lukenut vaikka Helsingin sanomien kritiikkejä, olen todella usein eri mieltä niiden pointtien kanssa. Usein nuortenkirjoissa kritisoidaan vaikkapa juonivetoisuutta, nopeaa rytmiä tai "naiiveja ihmissuhteita ja alituista rakastumista". Mutta kun ne olivat nuorena just niitä parhaita juttuja! Ja ehkä edelleenkin...

Kun sitten taas välillä oikein olen yrittänyt sivistää itseäni ja tarttunut johonkin "aikuisten kirjaan" ja inhonnut siinä esimerkiksi sitä, että kaikenlaisia asioita asetetaan ja niihin vihjaillaan, mutta ikinä ei kerrota suoraan mistä oli kyse, niin kriitikko onkin saattanut olla sitä mieltä, että juuri tuota epämääräisyyttä olisi pitänyt olla lisää!

Olen siis jo nuorena ajatellut, että minun makuni ei ole taiteellinen vaan viihteellinen. Eikä viihdyttävyys vaikuta olevan arvo, jota kirjallisuuskilpailuissa katsottaisiin. Tai voi olla, että sitä katsotaan jopa huonosti.

Täällä blogissakin olen maininnut, että nuorempana ajattelin suomalaisen nuortenkirjallisuuden olevan tylsää. Pidän yhtenä syynä sitä, että näkyvyyttä saavat mediassa ja (ainakin minun aikanani) koulussa vain nämä palkitut teokset. Ja itse tosiaan ne tuomitsin jo yläkoulussa tylsiksi taidekirjoiksi.

No sitten on tietenkin genrekysymys. Halusin fantasiaa, halusin romantiikkaa. En mitään suomalaisen nuoren arjen kuvausta, missä mopoillaan ja kiroillaan ja käytetään päihteitä tai puhutaan outoa muka-nuorten-slangia, joka kuulostaa aikuiselta matkimassa nuoria. Halusin paeta arkea, en lukea siitä (varsinkin kun se arkikuvaus oli yleensä tosi kaukana omasta arjestani ja hyvin kärjistettyä). 

Itse asiassa luulin jossain kohtaa, ettei Suomessa edes julkaista kotimaista fantasiaa (no ei kyllä julkaistakaan kovin paljoa). Muistan yhä, kun löysin kirjastosta erään kotimaisen nuortenkirjan, jossa oli tuulia ja hevosia ja kaikkea ihanaa. Harmi, kun en muista mikä sen nimi oli... Se taisi olla ensimmäinen kotimainen fantasiateos (ja ehkä ensimmäinen kotimainen kirja ylipäätään), jonka luin lapsuuden jälkeen.

Se, mikä vakuutti minut lopullisesti kotimaisen kirjallisuuden upeasta tarjonnasta oli Annukka Salaman Faunoidit-sarjan Käärmeenlumooja. Tuokin osui käteen vain koska olin kirjoituskurssilla, jossa harjoiteltiin kirja-arvostelujen kirjoittamista ja se määrättiin minulle. Ensin olin harmissani, mutta jo ekalta sivulta kirja nappasi täysillä mukaansa.

Mutta eipä oikein fantasiaa tai spefiä näy Finlandia-ehdokkaissa. Onneksi sentään muutamia.

Ja onneksi on myös muita kirjallisuuspalkintoja, joihin itsellä ei liity tällaista stigmaa! Tosin ne jäävät niin vähälle huomiolle mediassa, että olen oppinut niiden olemassaolosta vasta aikuisena.

Se onkin ainoa ratkaisu, mitä minulla on ehdottaa. En nimittäin ole sitä mieltä, että Finlandia-palkintoa pitäisi muuttaa (paitsi hienoa olisi jos lasten ja nuorten palkinnot olisivat erikseen, mutta siihen varmaan liittyisi hankaluuksia), mutta olisi hienoa, jos se ei rohmuaisi kaikkea mediatilaa ja huomiota. Olisi parempi, että esiin nostettaisiin useita erilaisia kirjoja niin, että jokaiselle löytyisi jotakin.

Mikä fiilis Finlandiasta nykyään?

Kuten jo yllä sanoinkin, aikuisella järjellä haluan ajatella, että ennakkoluuloni ovat väärässä. Ja ihan varmasti ne ovat. Esimerkiksi Dess Terentjevan Ihana, joka oli ehdokkaana viime vuonna, on aivan nimensä mukainen ja ahmaisin sen yhdeltä istumalta.

Mutta silti huomaan yhä vain suhtautuvani epämääräisellä neutraalin-negatiivissävyisellä fiiliksellä palkittuihin ja ehdokkaisiin. 

Siksi päätinkin tehdä jo nyt uudenvuodenlupaukseni: Yritän ensi vuonna lukea jokaisen Finlandia-ehdokkaan sekä aikuisten että nuorten sarjasta ja lisäksi tietokirjallisuuden puolelta ainakin voittajan (joka onkin erittäin tärkeä ja ajankohtainen tähän aiheeseen liittyen xD).

Yksi ehto tosin: Jos kirja on ihan mahdottoman tylsä, saan lopettaa 25 prosenttiin. Jos siihen mennessä ei kirja nappaa mukaansa, se saa jäädä. Mutta lupaan ihan tosissani yrittää tarttua kaikkiin avoimin mielin.

Vähän tässä häiritsee se, että nuo nimenomaiset teokset nousevat muutenkin erityisasemaan, kun taas varjoihin jää niin paljon hyvää, enkä haluaisi osallistua siihen (varsinkin kun täällä blogissa en muuten oikein jaa kirjavinkkejä), mutta tämä on nyt kertaluontoinen kokeilu.

Kirjoittajalle onkin tärkeää kokeilla asioita oman mukavuusalueen ulkopuolella niin lukemisen, kirjoittamisen kuin elämänkin suhteen. Etenkin lukea kannattaa laajasti ja varsinkin kotimaista oman kielen kehittämiseksi. Itsellä tässä on paljon petrattavaa, joten toimikoon tämä kokeilu myös osana sitä.

Kerron sitten joskus tuloksia! Tarkoitus ei ole arvostella kirjoja, vaan kertoa, miten ne vaikuttivat omaan mielipiteeseen Finlandia-palkinnosta ja kotimaisesta kirjallisuudesta, kuinka monta sain loppuun jne. 

En aio listata tähän ko. kirjoja, ne voi käydä itse katsomassa täältä.

-mariidah