Milloin kannattaa jakaa tekstiä muille?
Tämä kysymys on jälleen kerran alkanut poltella mielessäni, kun lähestyn sekä Vesi välissämme- että Pihlajapalatsi-käsikirjoituksen kanssa vaihetta, jossa todennäköisesti tarvittaisiin uusia koelukijoita.
Fiilikset tekstin jakamiseen vaihtelevat tietenkin riippuen kirjoittajasta, tekstistä ja sen vaiheesta. Jotkut ovat hyvin innokkaita jakamaan tarinansa maailmalle, vaikka keskeneräisinäkin, jotkut taas eivät millään haluaisi näyttää niitä muille. Mitään yksinkertaista sääntöä jakamiseen ei olekaan, sillä joku toinen voi hyötyä palautteesta aiemmassa vaiheessa ja joku toinen myöhemmässä. Kannattaa siis seurata omaa fiilistään, mutta myös hieman kyseenalaistaa sitä.
En ehkä voi sanoa, kuinka monta kierrosta sinun pitäisi editoida käsistäsi ennen sen jakamista, mutta sanoisin, että on mahdollista hankkia koelukijoita liian aikaisin ja liian myöhään.
Tekstin jakaminen liian aikaisin
Olen törmännyt tähän tilanteeseen sekä itse että kuullut muiden kokemuksia siitä. Se tapahtuu usein silloin, kun olet kirjoittamisen huumassa, kun tuntuu, että nyt luodaan parasta tarinaa ikinä. Silloin aivan janoaa muiden kommentteja, että kuulisi jonkun sanovan, että tässä on seuraava Harry Potter. Sitä siis menee antamaan raakatekstiä jollekulle, mahdollisesti puolisolle tai ystävälle tai sitten kirjoittajakaverille.
Raakatekstin jakaminen ei ole ehdoton no-no (harva asia kirjoittamisessa on). Minulle se tosin yleensä on sitä, mutta jotkut voivat hyötyä siitä paljonkin.
Muistuttaisin vain, että silloin kannattaa olla erityisen varovainen ja kiinnittää huomiota kahteen asiaan: koelukijoiden valintaan ja heidän ohjeistamiseensa.
Eli mieti, millaista palautetta haluat, jos ehdottomasti haluat jo jakaa tekstisi hyvin varhaisessa vaiheessa. Kirjoitusvaihe on niin rankka, että siinä lähtökohtaisesti suosittelisin, että etsit jonkun, joka kannustaa ja tsemppaa sinua eteenpäin, melkein jopa "fanittaa" kirjaa. Eli että palautteessa keskityttäisiin niihin hyviin asioihin. Kannattaakin siis kertoa koelukijalle, mitä haluaa ja mitä ei. Esimerkiksi kielen tason ongelmiin meneminen tässä vaiheessa on tuskin kovin hedelmällistä. Joku voi hyötyä siitä, että joitain isompia ongelmia tai juoniaukkoja tulee esiin, jotkut taas lamaantuvat sellaisesta. Itse ehkä pyytäisin vain sitä kannustusta, nostamaan juttuja joista tykkää erityisesti ja kertomaan kysymyksiä, joita lukiessa mieleen pälkähtää (tarinaan liittyviä siis).
Pahimmassa tapauksessa nimittäin liian ankara, yksityiskohtiin menevä palaute tai jopa vähäinenkin kritiikki voi tappaa kirjoitusinnon. Joskus jo pelkkä sen miettiminen, mitä joku tekstistä sanoisi, voi tehdä sen.
Itse suosinkin sitä, että kirjoitan ensimmäisen version ns. ovi kiinni, eli yritän olla miettimättä ulkomaailmaa ja keskityn vain tarinan virtaukseen. Näin ylläpidän helpommin illuusiota siitä, että teksti on aivan superia. Tarvitsen sellaista fiilistä käsiksen loppuun saattamiseen.
Tekstin jakaminen liian myöhään
...tai jopa ei ollenkaan. Tässäkin tilanteessa olen ollut. On nimittäin todella, todella hermostuttavaa antaa tekstiään muille luettavaksi. Olen nykyisin tottunut siihen, mutta edelleen se kauhistuttaa, vaikka joskus myös innostaa. Totuttelu ja itsevarmuuden nostaminen oman kirjoittamisen kanssa ovat vieneet minulta useita vuosia. Kirjoituskursseista ja kirjoituspiiristä on ollut siinä paljon hyötyä.
Asia on nimittäin niin, että jos haluat vakavissasi tehdä tekstistäsi paremman, tarvitset jossain vaiheessa muiden mielipiteitä. En esimerkiksi suosittele, että kustantamokierrokselle lähetetään tekstiä, joka ei ole vielä käynyt koelukijoilla - ja nimenomaan osaavilla, kriittisillä koelukijoilla, ei pelkästään tuollaisilla kannustavilla fanijoukoilla, joista yllä puhun.
Omaa tekstiään ei voi nähdä täysin objektiivisesti ikinä. Siellä on varmasti ongelmakohtia, joita en huomaa, samoin kuin loistavia ja ihania asioita. Jotkut ovat tekstin kanssa liian itsevarmoja, jotkut päinvastoin.
Jos tekstin jakaminen pelottaa, aloita varovaisesti. Pyydä jotakuta tuttua lukemaan se. Monesti sanotaan, ettei läheisiä pitäisi käyttää koelukijoina, sillä he eivät osaa olla juuri sen objektiivisempia kuin sinäkään, mutta itse olen eri mieltä. Minusta ystävät ja perheenjäsenet voivat olla mahtavia koelukijoita, joten sanoisin pikemminkin, että älä käytä pelkästään heitä, mutta hyvin voit aloittaa etsimään koelukijoita lähipiiristä.
Tietenkin joskus sekin voi olla kammottavan pelottavaa, sillä juuri läheisiinsä sitä haluaisi tehdä vaikutuksen. Jos sinusta tuntuu siltä, että vieraalta on helpompi ottaa palautetta vastaan, kannattaa mennä esim. kirjoituskurssille.
Jälleen kerran koelukijoita voi ohjeistaa, myös niitä vieraampia. Kerro, että et ole ennen saanut palautetta kirjoituksistasi tai näyttänyt niitä muille. Kerro, että sinua jännittää. Pyydä myös positiivista palautetta. Etenkin ne koelukijat, jotka harrastavat itse kirjoittamista, ymmärtävät kyllä tilanteesi ja osaavat (toivottavasti) suhteuttaa palautteenantoaan siihen.
Totuta itsesi pikkuhiljaa palautteen saamiseen. Anna myös itse palautetta muille. Ensimmäisenä ei ole pakko jakaa sitä sydäntä lähellä olevaa isoa projektia, voit aloittaa myös pienemmistä teksteistä, vaikka vain kirjoitusharjoituksista.
Tärkeää on myös tehdä palautteella jotakin! Editoi tekstejäsi. Kun näkee, kuinka ne muuttuvat paremmiksi, ymmärtää parhaiten palautteen arvon. Harjoittele myös analysoimaan palautteita. Mitään ei kannata niellä pureksimatta. Kaikkia ehdotuksia ei tarvitse totella. Aika usein käy myös niin, että koelukija saattaa huomauttaa ongelmasta, pohtia sille syytä ja tarjota ratkaisua, mutta vaikka itse huomaat saman ongelman, tajuatkin syyn olevan jossain ihan muualla ja ratkaisun olevan erilainen. Tarina on sinun. Muista se.
Milloin minä jaan tarinani?
Kun saan ensimmäisen version tarinasta valmiiksi, siirrän sen sivuun mieluiten useaksi kuukaudeksi, vähintään yhdeksi. Sitten luen sen läpi ja editoin kertaalleen. Yritän saada vähintäänkin isot juoniaukot ja epäloogisuudet kiinni. Tässä vaiheessa usein annan tekstin jo parille luottolukijalle, joille olen tottunut jakamaan keskeneräisempääkin (puolisolleni ja serkulleni, joka on myös kirjoittaja). Mutta kaikki riippuu vähän fiiliksistäni. Koen, että haluan ne selvät ongelmakohdat hoitaa itse, sillä jos näen itse ongelman ja tiedän kuinka ratkaista se, ei se tarvitse toisen silmiä. Jos taas olen epävarmempi asiasta, sitten voin hyvinkin jättää sen ja kysäistä vaikka tarkempaa mielipidettä juuri ko. kohdasta koelukijoilta.
Sitten editoin toisen kerran, jonka jälkeen usein jaan ns. kriittisemmille koelukijoille, eli kirjoituspiirilleni. Tosin Pihlajapalatsin kanssa jaoin heille tekstin ensimmäisenä, sillä se tuntui oikealta. Kuuntelen siis fiiliksiäni.
Kun teksti on ruodittu läpi kirjoituspiirissäni, voin jo hyvin luottaa siihen, että isot palaset ovat kohdillaan. Usein olen kuitenkin vielä käyttänyt tarinan uusilla koelukijoilla tai esim. kirjoituskurssilla ja keskittynyt vielä hiomaan kieltä ja pienemmän tason juttuja ja tietenkin varmistamaan, ettei korjauksien myötä ole syntynyt uusia epäloogisuuksia.
Kaikki tämä tietenkin vaihtelee projektista toiseen. Joidenkin tekstien kanssa olen ollut kirjoituskurssilla, esim. Vesi välissämme -projektista jaoin jo raakatekstiäkin kurssille ja kurssilaiset olivat ensimmäisiä koelukijoita. Joskus olen myös kokeillut arvostelupalvelua. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikista eniten hyödyn tutusta kirjoituspiiristäni, jossa useampi luottolukija käy tekstiä yhdessä läpi ja keskustelee siitä, jolloin tulee hyvin esiin myös niitä eriäviä mielipiteitä, miten joku asia toimii toiselle ja toiselle ei.
Tätä postausta varten kävin lukemassa useammastakin lähteestä erilaisia suosituksia, mutta ne tuntuivat minusta vääriltä. Mielestäni ei voi sanoa, ettei ensimmäistä versiota saa jakaa tai että vasta kolmas versio on tarpeeksi editoitu jaettavaksi. Ei ole olemassa niin selviä sääntöjä. Sinun täytyy vain kuunnella itseäsi, tarvittaessa vähän potkia myös, kokeilla, oppia ja harjoitella. Jos kuitenkin haluat lukea asiasta lisää, olen linkannut loppuun artikkeleita asiasta. Englanninkielisessä maailmassa on kuitenkin monia termejä koelukijoihin liittyen, joten tässä vapaita suomennoksia:
alpha reader = alfalukija: Ensimmäiset koelukijat, joille yleensä jaetaan raakatekstiä, jopa keskeneräistä, tai testataan ideoita esim. kertomalla/synopsiksen avulla.
beta reader = betalukija: koelukijat, jotka lukevat tekstin yleensä silloin, kun sitä on ainakin kertaalleen jo editoitu.
critique partner (CP lyhenne)= kritiikkipartneri/kumppani: toinen kirjoittaja, joka usein ei ole läheinen kaveri, joka antaa mahdollisemman objektiivisen arvion tekstistä ja yleensä vastinpalveluksena sinä luet hänen tekstisi ja annat palautetta (HUOM: jos pyydät koelukijaksi toista kirjoittajaa, mielestäni siihen aina sisältyy tarjous tehdä vastapalvelus, mutta se kannattaa myös sanoa ääneen, eli että luet vastineeksi myös toisen käsiksen, jos et nyt, niin myöhemmin. Koelukeminen on rankkaa hommaa!)
Nämä nyt olivat omat tulkintani termeistä, niille löytyy varmasti useita selityksiä. Eniten näkee käytettävän termiä betalukija, ja se voikin kai tarkoittaa mitä tahansa noista kolmesta.
-mariidah
Aiempia postauksia palautteesta:
Palautteen saamisesta 18.9.2021
Palautteen vastaanottamisen vaiheet 20.9.2021
Linkkejä:
Why, When and How to Beta your Book. | by Fictionary | The Writing Cooperative
The Ultimate Guide to Working with Beta Readers (thewritelife.com)
"Should I Share My Writing?" Part One: Not Yet (mirandakwrites.com)
"Should I Share My Writing?" Part Two: Maybe (mirandakwrites.com)
"Should I Share My Writing?" Part Three: Go for It! (mirandakwrites.com)
When To Get Beta Readers (Exact Timeline for Beginners) - Writing Beginner
Kommentit
Lähetä kommentti