Lukulomalla

 Olemme nyt palanneet arkeen pieneltä lomareissultamme. Tai oikeastaan reissu kesti vain viikon ja toinen viikko lomasta meni kotona Firenzessä. Olimme ajatelleet jatkaa turisteilua täällä, mutta sää oli kertakaikkisen kamala. En muista ikinä nähneeni näin paljon rakeita Suomessa!

Pakko myöntää, että olin siitä salaa iloinen. Kävimme siis Napolissa, Pompejissa ja Ischian saarella, eivätkä jalkani tuntuneet millään toipuvan kaikesta siitä kävelystä. Etenkin tuo Pompeji oli melkoinen koettelemus, vaikka samaan aikaan oli aivan haltioissani. Uskomattoman hieno paikka! Historia tulee siellä aivan ihoon kiinni.

Sain siis hyvän syyn käpertyä sohvalle teepannun kanssa lukemaan kirjoja. Katsoin Bookbeatista, että maaliskuussa tuli luettua/kuunneltua 11 kirjaa, viimeisellä viikolla vauhtia yksi per päivä (reissussa en tainnut lukea kuin yhden).

Oma kuva Pompeijista, taustalla Vesuvius

Ja se on tehnyt aivan mielettömän hyvää! Niin mielialalle kuin kirjoittamisfiilikselle. Enimmäkseen luin nuortenkirjoja ja romantiikkaa, mutta mahtuipa mukaan myös yksi paksu sotaromaani. Oli ihanaa vain uppoutua hauskanpitoon ja ihmissuhdekoukeroihin.

Tuo sotaromaani valikoitui mukaan siis pitkälti taustatyömateriaalina erästä kirjoitusprojektia varten. En ole aiemmin oikeastaan tätä genreä lukenut. Se sijoittui pitkälti jatkosodan aikaan ja luinkin myös useamman artikkelin sekä talvisodan että jatkosodan kulusta, kun piti muistutella itseään lukion historian oppitunneista.

En aio sanoa mikä kirja oli kyseessä, sillä nyt seuraa muutamia kovia sanoja: En pitänyt siitä yhtään. Tai no, sain sen luettua loppuun, välillä ihan hyvällä meiningillä, mutta etenkin lopun jälkeen suututti. Kyseessä oli tietenkin aikuisille suunnattu kirja, joita minun täytyy myöntää lukevani vähänlaisesti (paitsi romantiikkaa ja satunnaisia dekkareita). Tämä oli siis täynnä realismia ja historiaa ja sotaa ja vaikka mitä. Historian kuvauksesta ja yksityiskohtien henkiin heräämisestä nautin, mutta mielestäni juoni, rytmitys, hahmot ja teema jäivät kaikki hyvin hatariksi. Paljon asioita jätettiin kertomatta, esimerkiksi suuresta hahmojoukosta kerrottiin hyvin nopeasti vain KAHDEN henkilön kohtalot, ja nekin tulivat ihan puskista, ilman mitään istutuksia tai selityksiä, miksi päätyivät siihen pisteeseen.

Kai teema oli sota ja sen mielettömyys ja kaikki siihen liittyvät kysymysmerkit ja epätietoisuus. Sen takia ilmeisesti hahmoja tuli ja meni, ilman että heihin koskaan palattiin. Olettaisin, että tämä kuvastaa sitä, kuinka kaikista silloin eläneistä tuli sodan uhreja, olivatpa he missä asemassa tai paikassa tahansa sen aikana ja kuinka monien kohtalot jäivät arvoituksiksi. Mutta kun kertojatyyppi vaikutti olevan usein hyvinkin kaikkitietäväinen, niin mielestäni hän olisi voinut jakaa tietoaan lukijoillekin. Nyt kirja tuntui todella hitaalta ja laahaavalta ilman selvää punaista lankaa, päähenkilö kaksiulotteiselta hahmolta, jolla ei ollut selvää tavoitetta ja joka vain ajelehti sodan mukana paikasta toiseen. Ja sitten pum - kirja loppui juuri kun se kävi kiinnostavaksi.

Photo by David Lezcano on Unsplash

Ei siinä, olen lukenut monia kirjoja joista en ole pitänyt, ja silti tykännyt joistain se elementeistä ja ollut ihan tyytyväinen lukukokemukseen. Niin tämänkin kanssa. Totesin vain etten ole kohdeyleisöä eivätkä tämän tyyppiset kirjat selvästikään ole minua varten.

Silmiä avaavaa oli kuitenkin se, että löysin netistä useammankin arvostelun kirjasta, myös Hesarilta. Ja niissä toivottiin lisää juuri niitä asioita, jotka minua turhauttivat eniten! Että olisi pitänyt jättää vieläkin enemmän kertomatta yms. 

En tiedä, ehkä minä olen vain tyhmä enkä osannut tulkita kertomaani, mutta itse olin täysin eri mieltä, juuri tuo kertomattomuus pilasi kirjan minulta.

Ja tämä johtikin siihen, että asia, jonka olen toki aiemminkin tiennyt, mutta jonka sisimpäni ehkä on välissä unohtunut, selkeytyi taas.

Eli kaikkia ei voi miellyttää. Ihan sama mitä kirjoitat, joku inhoaa sitä. Aina löytyy kritisoitavaa. Mutta iso osa tästä loppujen lopuksi pohjautuu yksilöllisiin mieltymyksiin. Myös asiantuntijoiden ja ammattilaisten kohdalla.

Joku sotakirjallisuuden ja aikuistenkirjojen vannoutunut ystävä varmasti piti ko. kirjasta paljon (näin olikin arvostelujen perusteella). Minä taas nautin ehdottomasti enemmän loman aikana lukemastani höpsöttelyromantiikasta. Siinäkin on paljon asioita, jotka minua ärsyttävät, monia sellaisia mitä juuri tuossa toisessa kirjassa kritisoin, mutta sen kanssa yleensä pystyn sulkemaan silmäni puutteilta ja keskittymään siihen, mikä minuun vetoaa. Joku muu taas ei pysty tämän kaltaisia kirjoja lukemaan lainkaan.

Photo by Christin Hume on Unsplash

Tämä asia on tietenkin aivan itsestäänselvyys, mutta jostain syystä se on silti usein vaikea muistaa, kun kirjoittaa omaa tarinaansa. Lahon kanssa aivan ahdistuin siitä, että yritin tehdä hyvää jo ensimmäisellä kerralla. Mietin ihan liikaa muita ja heidän mielipiteitään, ja tuskastuin, kun mietin mitä tarinasta sanottaisiin.

Ensimmäiset romaanikäsikirjoitukseni olen kirjoittanut vain ja ainoastaan itselleni, miettimättä julkaisuja tai lukijoita tai kritiikkejä. Olen vain kirjoittanut sitä, mistä olen nauttinut. Olen ollut itse oma ihannelukijani. 

Juuri tähän kannustankin kaikkia. Kirjoita ovi kiinni. Pidä hauskaa. Naura omille typerille vitseillesi. Hyväksy, että sinun ei tarvitse kirjoittaa täydellistä tai edes kovin hyvää tekstiä. Voit muokata sen aina myöhemmin - luota minuun, sinä pystyt siihen kyllä. Editointikin on taito, joka kehittyy. 

Taukoon somesta ja kirjoittamisesta oli monia syitä, joita olen käsitellyt. Kaikkia en voi ratkaista, mutta omaan mielentilaani voin yrittää vaikuttaa. Kirjoittamista ilman oleminen on ollut yllättävän rankkaa. Elämältä on tuntunut pudonneen pohja. Tauko tuli silti tarpeeseen, sillä kun eilen palasin Scrivenerin ääreen, oli sanojen naputtelu vain puhdasta iloa. 

Juuri nyt keskityn siis hyvän mielen tekemiseen ilman paineita tai tavoitteita. Yritän vain pitää hauskaa. 

Photo by Matias North on Unsplash

Blogiin ja someen suhtaudun samalla tavalla. Olen päivittänyt aiemmin hyvinkin ahkerasti, osittain siksi että se on ollut kivaa, mutta viime aikoina se on tuntunut enemmän velvollisuudelta. Koska meille tulee tänään vieraita, jotka viipyvät useamman viikon, voi olla että hiljaisuus/harvoin postailu jatkuu vielä. Loppukeväästä suunnitelmissa olisi kuitenkin aktivoitua, mutta sitten minun pitää miettiä jatkoa. Kesäksihän palaamme Suomi-arkeen ja silloin tulee testattua, kuinka siihen yhdistyy tämä internet-elämä. Syksyllä on vielä luvassa Italiaa ja kirjoittelua, mutta sitten tämä "taidevälivuosi" on ohi. Aika sen jälkeen on minulle kaikilla tavoin vielä kysymysmerkki.

-mariidah