Missä mennään nyt?
No Italiassa tietenkin! Olen itse asiassa ollut nyt kuukauden Firenzessä J:tä moikkaamassa ja vielä vajaa kuukausi edessä. Tämä tuleekin sitten olemaan viimeinen Italia-reissuni toistaiseksi, sillä J:kin tulee kesällä pysyvästi Suomeen. Tai ainakin se olisi suunnitelma, katsotaan vielä miten nämä viimeiset kouluviikot menevät.
Kirjoittamisen osalta mennään aika samassa tilanteessa mitä maaliskuussa. Pääprojektina on siis yhä Vv:n editointi kustantamon palautteen pohjalta. Ensimmäinen editointikierros on onneksi takana päin, sillä jo maaliskuussa sain uuden version koelukijoille. Siinä kohtaa pidinkin kuukauden tauon kirjoittamisesta, sillä lomailin ensin perheeni kanssa ja sitten J:n kanssa täällä Italiassa ja keskityin siihen. Jokin aika sitten aloin tuorein silmin lueskella käsikirjoitusta läpi ja yllätyin iloisesti: Siitä on tullut paljon parempi ja vahvempi kokonaisuus ja vaikka se tavallaan koostuukin nyt raakatekstistä ja vanhasta tekstistä, vaikutelma ei ole tilkkutäkkimäinen.
Tuo projekti siis on tällä hetkellä itselle se tärkein, koska sitä kohtaan kustantamoista on tullut kiinnostusta (okei, säeromaania myös, mutta en ole vieläkään päättänyt/keksinyt mitä sen suhteen pitäisi tehdä, joten hauduttelen koko juttua). Välillä kyllä työstän varmaan jotain muutakin, sillä taukoja tarvitsee editoidessa. Tulenkin jatkossa kertomaan enemmän kuulumisia noista muista projekteista, ja palaan Vv:seen vasta, kun tiedän jotakin sen kohtalosta (eli tuleeko sopparia vai ei).
Mitä ne muut projektit sitten ovat? En osaa sanoa. Viime vuoden lopussa tein hienon suunnitelman tälle keväälle, mitä tekisin milloinkin, kuinka editoisin useamman kässärin kustantamokierrokselle tai koelukijoille ja kuinka kirjoittaisin uutta ja myös tekisin taustatutkimusta yhtä tulevaa jättiprojektia varten. Kaikki aikataulut lensivät ikkunasta ulos, kun Vv:stä tuli palaute.
Jotenkin myös huomaan, että olen tällä hetkellä hyvin romantiikka-orientoitunut. Johtunee juuri Vv:stä ja siitä, että olen koko talven lukenut vain feel good- ja romantiikkakirjoja (taustatyöksi Vv:lle). Jotenkin mikään suunnittelemistani ja jo kirjoittamistani fantasiaprojekteista ei vain juuri nyt inspiroi.
Uusia romantiikkaideoita on putkahdellut kevään mittaan useitakin, mutta toisaalta tuntuisi tyhmältä kirjoittaa uutta, kun kaksi fantsuprojektia odottaa ensimmäistä editointiaan ja jos saisin Vv:lle sopparin, minun luultavasti kannattaisi jatkaa sille aloittamaani itsenäistä jatko-osaa.
Toisaalta tuon jatko-osankin kirjoittaminen nyt tuntuu tyhmältä. Jos sopparia ei tulekaan, olisi parempi, että ajatukset olisivat jossakin ihan muualla, niin isku ei tuntuisi niin pahalta.
Täytyy myös kertoa, että koko kirjoittaminen tällä hetkellä on jotenkin vähemmän inspiroiva juttu. Johtunee osittain tauosta, sillä tauon jälkeen aloittaminen on aina vaikeampaa minulle. Toinen syy on kaikki muu, mitä elämässäni on nyt (tai pian) meneillään. Kun J palaa Suomeen, on edessä isoja elämänmuutoksia. Tai ehkä jo vähän aiemmin (salaisuus vielä!). Lisäksi useammalla ystävälläni on nyt jännät paikat, heistä neljällä on kuukauden sisään laskettu aika ja elän mukana odotusjännityksessä.
Mutta se on ihan okei. Kirjoittaminen on intohimoni, mutta se ei ole koko elämäni. Välillä täällä Italiassa se on saanut todella isot mittasuhteet mielessäni, sillä juuri mitään muuta sisältöä elämässäni ei ole ollut. Kun vietin alkutalven Suomessa, oli aivan ihanaa huomata, kuinka paljon rikkaampaa arki siellä on. Täällä minulla ei ole oikein kavereita, joiden kanssa viettää aikaa, ja J:kin on koulussa 12 tuntia päivässä. Nykyinen asuntomme on todella pieni ja ainoa paikka hengailla on sänky. Se on todella passivoivaa, ja vaikka olenkin ottanut tavaksi kävellä joka päivä 7 km lenkin joella, tulee muuten helposti jumahdettua sisälle tuijottelemaan ruutua. Nykyisin kun olen kiertänyt kaikki turistinähtävyydet ja museot jo useamman kerran, on Firenzen hohdokkuus aika lailla karissut. Siinäkin on rajansa kuinka kauan jaksaa katsella kirkkoja ja hienoja rakennuksia. Kaipaan paljon Suomen luontoa ja kaikkia ystäviäni. Odotankin kovasti Suomeen paluuta ja normaaliin arkeen palaamista näin kahden vuoden Italia-säätämisen jälkeen.
Tiedän, ettei tämä ole se, mitä moni ulkomailla asumisesta haaveileva haluaa kuulla. Toki tilanne olisi eri, jos minulla olisi täällä jonkinlainen verkosto, jos puhuisin kieltä kunnolla, jos kävisin töissä tai koulussa ja tutustuisin paikallisiin (olen yrittänyt, mutta italialaisia ei kiinnosta...). Olen todennut, että matkailu on ihanaa, mutta asuminen on ihan eri juttu. Arki on arkea kaikkialla ja täällä se on erityisen tylsää, varsinkin, kun Italian byrokratia tekee niin monesta jutusta, kuten vain uimahalliin lähtemisestä ihan mahdotonta. Ja edelleen se luonnon puuttuminen... Luonnossa liikkuminen on minulle niin tärkeää, että tunnen kuihtuvani täällä kivirakennusten keskellä.
Takaisin kuitenkin kirjoittamiseen. Viime kuukaudet sen merkitys elämässäni on siis vähentynyt. Tai ei ehkä vähentynyt, mutta olen saanut muistutuksen siitä, että on olemassa paljon muitakin tärkeitä asioita. Myös saamallani palautteella on merkitystä - nyt minusta tuntuu, että olen saanut kaipaamani validaatiota. En enää janoa hyväksyntää tai "voittoa" epätoivoisesti. Jotenkin minulla on luottavainen olo koko homman suhteen. Uskon, että todennäköisesti saan jonakin päivänä kustannussopimuksen, mutta en koe enää sellaista kiirettä sen kanssa kuin aiemmin. Odotukseni kirjailijuuden suhteen ovat nykyisin myös realistisemmat, kun olen päässyt tutustumaan ja juttelemaan niin monen kirjailijan kanssa. Kustannussopimus ei tule kääntämään elämääni ylösalaisin tai tarjoamaan jotain autuasta onnea, vaikka onkin unelmani.
Ja jos sitä sopimusta ei koskaan tule... No, juuri nyt ainakin tuntuu, että se on ok. Unelmia on minulla on muitakin.
Kommentit
Lähetä kommentti