Palautetta kustantamosta!
Perjantai 13.1. ei ollutkaan mikään epäonnen päivä, niin kuin aamulla arvelin. Aamutoimia tehdessäni minulla kävi mielessä säeromaanini, jonka lähetin pariin ensimmäiseen kustantamoon viikko sitten sunnuntaina - sen oli tarkoitus olla tämän viikon postauksen aihe. Pohdiskelin, että on ihanaa, kun vielä pariin viikkoon ei todennäköisesti tarvitse jännittää, että tulisi hylsyjä tai mitään muutakaan, vaan olo on toiveikas ja kaikki tuntuu vielä mahdolliselta. Sanoinkin eräälle kirjoittajakaverille, että taidan olla koukussa käsikirjoitusten lähettämiseen kustantamokierrokselle. Se on niin mahtava tunne, kun projekti on päässyt siihen pisteeseen. Siinä kohtaa tuntuu, että tästä tosiaan tulee esikoiseni ja pian pitelen kirjaa kädessäni.
Tiputus on tietenkin aikamoinen. Jo parissa viikossa innostus lopahtaa ja pelko herää. Kun kuukausi on kulunut, alkaa odotella vastauksia. Ja sitten ne tulevat. Hylsyt. Joka kerta sydän valahtaa alemmas ja alemmas. Lopulta tulee aika (ehkä noin puolen vuoden jälkeen), kun toteaa, että on aika haudata tämäkin käsis pöytälaatikkoon.
Niin totesin Pihlajapalatsin ja Vesi välissämme -käsisten kanssa vuodenvaihteessa. Laitoin kaikki paukkuni uusien tekstien editointiin ja tosiaan sain säeromaanin kustantamokuntoon.
Mutta. Kun olin saanut aamutoimet tehtyä, olin jo lähdössä ovesta ulos, kun mieleen tuli tarkistaa puhelin. Siellä odotti eräästä kustantamosta sähköposti ja otsikosta näin, että kyseessä oli Vesi välissämme -käsis.
Avasin sen neutraalilla mielellä. Tämä vielä näköjään lisättäväksi vastauslistaan.
Mutta sähköposti olikin pitkä, paljon pidempi kuin ne tavalliset pari riviä "Kiitos käsikirjoituksestanne, valitettavasti on todettava, ettei se sovi kustannusohjelmaamme". Luin sen kerran, kahdesti, kolmesti.
Ja pysähdyin sanoihin: "Jos päätät muokata tätä, tutustuisimme siihen mielellämme uudelleen".
Eli sain kustantamosta palautetta käsiksestäni sekä pyynnön nähdä se uudelleen muokkausten jälkeen!
Kyseessä on siis ainoa aikuisille kirjoittamani, romantiikkagenreä edustava tarina, syrjähyppyni nuorten fantasiasta. Se, jolle ehkä latasin jopa enemmän odotuksia kuin Pihlajapalatsille, sillä tiesin genren olevan nyt pinnalla, toisin kuin fantasian kanssa.
En voi uskoa, että olen tässä tilanteessa. Tämähän ei siis vielä tarkoita, että käsikirjoitus julkaistaisiin. Mutta joku on lukenut sen kokonaan, paneutunut ja pohtinut, kirjoittanut palautteen ja nähnyt siinä potentiaalia!
Standardihylsyjä lukiessa ei voi koskaan tietää, miten pitkälle käsistä on luettu ja kuinka lähellä kustantamispäätös on ollut. Ei voi myöskään mitenkään päätellä, mistä on kiikastanut. Eikö genre ole tarpeeksi myyvä? Onko idea surkea? Alku tylsä? Kieli kökköä?
Sanat eivät riitä kuvaamaan, miltä minusta tuntuu. Kiitolliselta ja onnelliselta ensisijaisesti, mutta myös hurjan helpottuneelta. Vaikka tavallaan olen koko ajan uskonut tarinoihini ja kirjoittamiseeni, on pikkuhiljaa epätoivo alkanut hiipiä mukaan kuvioihin. Ihan sama, mitä teen, miten paljon kehityn, miten koelukijat ylistävät, lopputulos on aina sama. Välillä olen pohtinut, että ehkä kukaan ei vain kehtaa kertoa, kuinka huono olen.
Toisaalta ihan ensimmäisissä fiiliksissä oli mukana myös toisenlaisia tunteita. Palautteessa ehdotetut muokkaukset olivat isoja. Ensimmäinen ajatukseni oli, että eihän näitä voi toteuttaa, tarinasta menee koko juoni ja idea uusiksi! Eniten koski kohta eräästä keskeisestä elementistä, josta koko idea lähti (sitä siis toivottiin poistettavaksi).
Sähköpostin luettuani menin ihan kierroksille. Minulla oli onneksi vapaapäivä, joten ei tarvinnut yrittää tehdä töitä siinä mielentilassa. Tekstasin kirjoittajakavereille, soitin J:lle ja yhdelle parhaista kavereistani ja lopulta lähdin kävelemään. Kävelin ja kävelin ympäri lampea, jonka lähellä asun. Soitin serkulleni ja pyysin tapaamaan lounaalle. Sain jo vastauksia parilta kirjoittajakamulta, joista moni onnitteli, mutta moni kehotti myös miettimään tarkasti, sillä jos tarina julkaistaisiin, siitä tulisi esikoiskirjani ja sen pitäisi edustaa minua. He muistuttivat myös siitä, ettei ko. genre ole se, mikä on minulle kaikista rakkain. Entä jos kirjan julkaisemisen jälkeen lukijat ja kustantajat haluaisivat minulta vain lisää samanlaista? Jos olisin muokannut siitä ihan erilaisen kuin olisin halunnut kirjoittaa, pystyisinkö enää jatkamaan sillä polulla? Jäisinkö jumiin itse kirjoittamaani häkkiin?
Suoraan sanottuna en ole huolissani noista asioista. Moni kirjailija kirjoittaa erilaisia genrejä ja eri kohderyhmille. Onhan säeromaanikin erilaista kuin mitä kirjoitan normaalisti, enkä silti arkaillut sen lähettämistä, kuten en tämänkään käsiksen ensimmäistä kustantamokierrosta. Se on myös minulle yhtä rakas ja tärkeä kuin fantasiakäsikseni.
Se toki mietitytti, että miten voisin toteuttaa muokkaukset niin, että tarina olisi silti "minun omani". Kävellessä ajatukset alkoivatkin rauhoittua ja asettua paikalleen. Ideoita tupsahteli esiin ihan itsestään. Vastareaktio laimeni ja aloin paremmin ymmärtää, mistä kommentit juonsivat juurensa.
Itse asiassa, olin tiennyt sen jo, kun ensimmäisen kerran painoin lähetä-nappia käsiksen kanssa (tuskailin jo etukäteen kaverille, ettei se tämän vuoksi mene läpi). Tarinassa näkyy selvästi minun fantasia- ja nuortenkirjallisuustaustani. Romantiikassa iso osa lukijoista on aikuisia naisia, ei samaa kohderyhmää siis kuin toisessa genressäni. Suomessa feel good -kirjallisuus on usein hyvin "realistista", mikä ehkä johtuu siitä, että realismia on aina arvostettu täällä. Tarinat ovat sellaisia, mitä voisi tapahtua kenelle vain. On todennäköisesti tapahtunutkin. Ei ole aaveita tai lennokkaita juonenkäänteitä, kuten käännöskirjallisuudessa useinkin (esim. Nora Robertsin kirjoista löytyy usein spefi-elementtejä ilman, että kirjat ovat päätyneet fantasiahyllyyn. Tai sitten hyvin erikoisia taustatarinoita, kuten sarjamurhaaja-isä).
Minullakaan ei varsinaisesti spefiä ollut mukana, mutta hyvin lievästi siltä haiskahtava elementti. Sellainen, että halutessaan lukija voisi tulkita sen oikeaksi, mutta todennäköisemmin päähenkilön kuvitelmaksi (tämä juuri on se mistä alkuperäinen idea lähti, jota toivottiin poistettavaksi).
Pohdiskellessani tajusin kuitenkin, että kyseinen elementti on koko ajan ollut metafora ylisukupolviselle traumalle. Vaikka hylkäisin tuon metaforan, ei minun tarvitse hylätä sen merkitystä.
Lennokkaat juonenkäänteet ovat myös vaikea asia luopua. Tykkään eskapismista ja moni koelukija onkin kuvaillut tarinaa "aikuisten saduksi". Joksikin, mitä ei oikeassa elämässä ikinä tapahtuisi, mutta kiehtovaksi silti. Juoni ja sen rakenne myös mielestäni kuvastaa tarinan teemaa, eli siirtymistä somen "epätodellisuudesta" kohti arkista realismia ja sen arvostamista. Samaan tapaan sekä päähenkilö että juoni rauhoittuvat loppua kohti, vaikka käänteitä kyllä silti riittää viimeiselle sivulle.
Mutta ymmärrän siihenkin liittyvät kommentit. Koska tein tarkoituksella päähenkilöstäni aika erikoisen ja ärsyttävän aluksi, on häneen vaikeampi samaistua. Se ei oikein sovi feel good -kirjallisuuteen, jota kohti tarinaa toivottiin vievän, kun tällä hetkellä se on ehkä enemmän chick lit -piirteistä romantiikkaa.
Ideoita kuitenkin tuli ja tulee edelleen. Eilen yritin olla miettimättä asiaa, enkä oikeastaan ehtinytkään, mutta tänään olen istuskellut muistivihon kanssa sohvalla ja tuijotellut tyhjyyteen. Luulen, että uusi versio tarinasta alkaa olla selvillä.
Tämä tietenkin muuttaa kokonaan kevään kirjoitussuunnitelmani. Minun oli tarkoitus nyt editoida Musta joutsen koelukukuntoon. Se jäänee odottamaan, sillä on taottava, kun rauta on kuumaa.
Täytyy sanoa, että kaikki tänään pohdiskelemani muutokset ovat ehdottomasti sellaisia, että seison niiden takana. Olen innoissani ja inspiroitunut niistä ja uskoakseni tarinasta ei tule niiden myötä ainoastaan parempi, vaan myös kypsempi ja teema syventyy huomattavasti (tosin se muuttuu tuosta aiemmasta, vaikka arjen arvostaminen pysyykin mukana). En siis ole "mukautumassa kustantamoiden ja markkinoiden muottiin ja kadottamassa tarinani sielua", kuten jotkut pelkäsivät käyvän, vaan mielestäni parantamassa tarinaa.
Toki se täytyy ensin kirjoittaa ja arvioida asiaa vasta sitten. Työtä riittää, sillä käytännössä koko juoni menee uusiksi lähtöasetelman myötä, vaikka toisaalta tietyt tilanteet siellä säilyvätkin, saavat vain erilaisia merkityksiä ja sävyjä.
Tällaista siis täällä! Olo on edelleen aika outo ja epätodellinen. Tapahtuiko tämä todella? Olenko oikeasti yhden askeleen lähempänä unelmaani?
Haluan jakaa tämän teidän kanssanne, vaikka vielä voi hyvinkin käydä, ettei muokattukaan versio saa kustannussopimusta. Sitä käy usein. Silti kokemus on arvokas ja opin varmasti paljon muokatessani tekstiäni ammattilaisen palautteen perusteella. Haluan myös edelleen olla avoin kirjoittajamatkani ylä- ja alamäistä.
-mariidah
P.s. Nuo pari kuvaa ovat Vesi välissämme -käsiksen inspiraatiokuvista!
Kommentit
Lähetä kommentti