Uuteen arkeen totuttelua
Nyt kun juhlakausi on ohi, on minulla alkanut totutteleminen uuteen arkeen. J on palannut Italiaan, minä taas muutin takaisin lapsuuden kotipaikkakunnalleni. Siitä on melkein yhdeksän vuotta, kun muutin täältä opiskelemaan. Tuntuu aika oudolta olla nyt takaisin, mutta myös ihanalta. Koti-ikävä silloin alussa oli melkoinen ja vannoin joskus vielä muuttavani tänne.
Erikoista on kuitenkin se, että asun nyt yksin - ensimmäistä kertaa elämässäni. Olen aina asunut joko solussa, kämppiksen tai J:n kanssa. Nyt takana ovat pari ensimmäistä yötä ja iltaa ihan yksinään uudessa asunnossa.
Totuttelua on siis ollut, samoin puuhaa. Mehän myimme lähes kaiken omaisuutemme, kun muutimme Italiaan. Silti kyllä tuntui, että tavaraa on ihan liikaa! Mutta käytännössä kaikki, mitä omistin vielä hetki sitten, oli vaatteita, kirjoja ja vaelluskamani.
Sattumoisin lähipiiriini osui samaan aikaan muutto, josta jäi paljon huonekaluja ja muuta käyttötavaraa yli (ainakin toistaiseksi, ne ovat minulla säilössä). Se helpotti huomattavasti, eikä minun ole juuri tarvinnut kierrellä kauppoja tai kierrätyskeskuksia. Tosi onnekasta, sillä tämä asunto on kuitenkin selvästi väliaikainen, enkä halua ostella tänne mitään "loppuelämän" tavaroita, enkä varsinkaan ilman J:tä.
Vaikka huonekalut ja tavarat eivät ole itse valitsemiani ja vaikka tiedän asuvani ehkä jo vuoden päästä muualla, olen kotiutunut tänne jo aika mukavasti. Asiaan voi vaikuttaa järvinäköala, johon olen aivan kertakaikkisen ihastunut. Muutenkin sijainti on loistava ja asunto viihtyisä.
Työtkin ovat jatkuneet taas uudella paikkakunnalla. Vapaa-aika on mennyt pitkälti kämpän järjestelyyn, mutta nyt sitä alkaa pikkuhiljaa vapautua muullekin. Yritän nyt kovasti luoda rutiineja, joiden varaan voisin arkea rakentaa ilman J:tä. Toivoisin yhden rutiineista olevan blogi, sillä en haluaisi tätä tai TikTokiakaan kokonaan haudata. Vielä en tee kuitenkaan mitään lupauksia, sillä työ vie minulta todella paljon energiaa ja vapaa-ajallani tärkeintä on kirjoittaminen ja läheiset, joten somettaminen tulee listan hännillä.
Kirjoittaminenkin on nyt ollut tauolla. Hieman olen joutunut Mustaa joutsenta editoimaan, koska lupasin palauttaa siitä ensimmäiset luvut kirjoituspiiriini, mutta en todellakaan ole pysynyt suunnittelemassani aikataulussa. Editointi on myös maistunut ihan puulta. Ehkä siksi, että en ole vielä varsinaisesti lukenut omaa tekstiäni läpi, tai siksi, että en ole pitänyt tarinasta kunnon taukoa. Tai sitten vain yleisesti ottaen kirjoitustauon jälkeen on kovin tahmaista palata hommiin. Myös se häiritsee keskittymistä, että asunnossa on vielä niin paljon kaikkea, mitä pitäisi tehdä tai järjestää tai siivota.
Tai ehkä syy on tarinassa. En tiedä, tällä hetkellä fiilikset siitä ovat aivan päinvastaiset kuin kirjoittaessa. Koko teksti tuntuu lapselliselta, kliseiseltä ja tyhmältä. Mutta saa nähdä, mitä kirjoituspiiriläiset sanovat.
Tulevana viikonloppuna toivon löytäväni aikaa kirjoittamiselle, mutta en Mustan joutsenen, vaan säeromaanin. Uskon tarvitsevani nyt etäisyyttä Mustaan joutseneen ja säeromaanin editointi voisi tarjota juuri sitä. Olen kerännyt siitä palautetta koelukijoilta ja nyt on tarkoitus tehdä muutoksia siltä pohjalta. Sitten mietin, laitanko sen vielä yhdelle koelukijakierrokselle vai onko aika miettiä jo kustantamokierrosta.
Vesi välissämme ja Pihlajapalatsin osalta olen saanut hylsyt ihan paria paikkaa lukuun ottamatta kaikilta kustantamoilta, jotka sanovat hylsyjä lähettävänsä. Toiseen paikkaan laitoin tekstin jo heinäkuussa, joten saa nähdä tuleeko vastausta ylipäätänsä. Joka tapauksessa niiden kohtalona näyttää nyt ainakin toistaiseksi olevan pöytälaatikko.
Se harmittaa kovasti, sillä uskoin ja yhä uskon molempiin tarinoihin. Pitää miettiä, voisinko tulevaisuudessa säästää rahaa ja energiaa niin, että voisin antaa niille vielä mahdollisuuden päästä maailmalle.
Tästä tuli aika sekava kuulumispostaus, mutta olen iloinen, että sain sen tehtyä. Somettamiseenkin nousee kynnys, kun pitää taukoa. Eikä se aina tunnu vaivan arvoiselta. Sitten saan jonkin kivan kommentin ja muistan, miksi tätä on niin kiva tehdä. Minusta on tosi mukavaa jakaa kirjoitusvinkkejä muille, varsinkin kun tiedän, ettei kaikilla ole mahdollisuutta lukea niitä englanniksi. Lisäksi nämä kuulumispostaukset toimivat eräänlaisena päiväkirjana itselleni.
Hyvää uutta vuotta kaikille!
-mariidah
Kommentit
Lähetä kommentti