Miksi kustantamot eivät halua fantasiaa?

 Ainakaan minun kirjoittamaani fantasiaa? Tämä asia on mietityttänyt jo jonkin aikaa. Fantasia, etenkin nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu fantasia, on lempigenreni. Sitä kirjoitan ja luen kaikista mieluiten ja suurin osa ideoistani pyörii sen ympärillä.

Olen kirjoittanut kahdeksan romaanikäsikirjoitusta loppuun. Niistä neljä on eeppistä fantasiaa (toiseen maailmaan sijoittuvaa), yksi keskiaikaiseen fantasia-Suomeen sijoittuva, toinen 1900-luvun fantasia-Suomeen sijoittuva ja yksi nykyaikaan sijoittuva fantasiasäeromaani. Ja sitten yksi käsikirjoitus on aikuisten feel good-romantiikkaa.

Juuri tuo romantiikkakäsis on ensimmäinen, johon kustantamot ovat koskaan vastanneet mitenkään muuten kuin standardihylsyillä. Hassua on, että siinäkin käsiksessä oli elementti, joka ihan minimaalisesti haiskahti fantasialta - päähenkilö uskoi olevansa kirottu, ei sen enempää. Aika selväksi tehtiin, että kaikki on hänen päässään, mutta halutessaan lukija voisi leikitellä ajatuksella, onko kirous totta.

Ja tietenkin kirous-elementti oli se, mikä käsiksestä kustantamon palautteessa pyydettiin poistamaan.

Photo by Alice Alinari on Unsplash

Sitten sainkin palautetta toisesta käsikirjoituksesta - nimittäin säeromaanista. Säeromaani siis sijoittuu nykyajan Suomeen, mutta siinäkin on fantasiaelementti, tosin selkeämpi ja merkittävämpi kuin romantiikkakäsiksessä. Yksi hahmoista ei nimittäin ole ihminen, mutta taas voisi leikitellä ajatuksella, onko kaikki vain päähenkilön hallusinaatioita tai mielikuvitusta. Palautteessa pyydettiin kirjoittamaan käsikirjoitus uudelleen realistisena ja jättämään kaikki fantasia pois.

Romantiikan kohdalla ymmärsin palautteen ja sain myös hyvän inspiraation uuteen versioon. Olen sitä mieltä, että nykyversio on alkuperäistä parempi. Tarina on nyt uskottavampi ja arkisempi. Tosin käännöskirjallisuudessa, esim. Nora Robertsin romanttisissa kirjoissa, näkee paljon kummituksia ja kirouksia yms., eikä niitä silti ikinä edes laiteta fantasiahyllyyn. Joka tapauksessa kyseessä oli pieni elementti, joka oli pikemminkin metafora päähenkilön ongelmille, eikä sen poistaminen muuttanut tarinan ydintä.

Säeromaanin kanssa en tiedä mitä tehdä. Koko juoni pitäisi keksiä uudelleen, jos poistaisin fantasiahahmon, sillä tarina kiertyy hänen ympärilleen. Palautteessa toivottiin myös, että raskasta aihetta käsittelevää tarinaa kevennettäisiin. Mielestäni fantasiaelementti toimii juuri niin, eli se vie tarinaa hieman "kauemmas" tosimaailmasta ja antaa abstraktille, pelottavalle asialle kasvot ja äänen. Mielestäni se on tärkeä osa teeman käsittelyä. 

Olen pohtinut tätä jo Instagramin puolella. Haluanko julkaista ensimmäisenä kirjanani nuorille realistista, jos en aio sitä enää jatkossa kirjoittaa? Se ei ole genre, joka vetoaisi minuun. Entä olisinko valmis viemään tarinan suuntaan, joka ei inspiroi?

Kommentteja on tullut sekä muokkauksen puolesta että vastaan. Moni sanoo, että ei pidä muokata omaa tekstiään, jos ei enää voi seistä sen takana. Toisaalta jotkut ovat käskeneet "kill your darlings", tappamaan kullannuput, ja kuuntelemaan kustantamoa, jos ikinä haluan kirjailijaksi. 

Eräs menestynyt kirjailija laittoi minulle viestiä, ja kehotti tekemään muutokset, jos vain pystyn tekemään sen tappamatta tarinan sielua täysin. Hän sanoi, että vaikka esikoiskirja tuntuu isolta jutulta, se on kuitenkin vain yksi kirja. Sillä saadaan jalka ovenrakoon ja myöhemmin voi toteuttaa itseään paremmin.

Toisaalta jotkut ovat varoitelleet, että jos julkaisen jotain tiettyä genreä, jatkossa minulta halutaan sitä samaa, ja että vaihtaminen voi olla vaikeaa. Että kustantamot eivät ehkä innostu, jos yritän "muuttaa tyyliäni".

Mutta mitä jos olen jo löytänyt tyylini, mutta se ei vain kelpaa kustantamoihin?

Photo by Johannes Plenio on Unsplash

Miksi fantasiatarinani eivät kiinnosta? Ehkä ne eivät ole niin hyviä. Ehkä ne ovat huonosti kirjoitettuja, tai kliseisiä. Luulen, että ainakin osittain on kyse tästä. Mutta luulen, että taustalla on muutakin. Nuorten kirjoja ei juuri Suomessa kustanneta, eikä varsinkaan eeppistä fantasiaa. Joitain Suomi-inspiroituneita eeppisiä fantasioita olen nähnyt, mutta harvemmin esikoiskirjailijalta ihan puhdasta eeppistä fantasiaa isojen kustantamojen listoilla. Ya-nimikkeitä on katalogeissa vain yksittäisiä, jos niitäkään. Ja olen ymmärtänyt, että aikuisten puolella fantasian läpi saaminen isoilta tai keskisuurilta kustantamoilta on erittäin epätodennäköistä.

Harmittaa. Kaipa nämä asiat perustuvat myyntilukuihin, ja ymmärränhän minä sen. Kustantamojen on saatava jostakin tuottonsa. Mutta kun samaan aikaan ollaan huolestuneita nuorten lukutaidosta, toivoisin, että kotimaista kustannettaisiin rohkeasti enemmän. Käännöskirjallisuudessa fantasia ja ya ovat suosittuja, niin miksi muka kotimainen ei voisi yltää samaan?

Unelmani on olla fantasiakirjailija, joka kirjoittaa nuorille. En tiedä tuleeko sitä ikinä tapahtumaan. Kirjoitan kyllä mielelläni myös romantiikkaa ja olen saanut pari uutta ideaakin siihen. Ymmärtääkseni feel good on nyt kovassa nousussa ja sitä toivotaan kustantamoissa lisää. Toisaalta en usko ikinä pystyväni kirjoittamaan vain kustannussopimus tai markkinoitavuus mielessäni. Kirjoittaminen on niin vaikeaa, että ilman inspiraatiota ja intohimoa siitä ei tule mitään. Olen jo todennutkin sen, kun yritin syksyllä kirjoittaa realistista nuortenkirjaa ja se tyssäsi heti alkuunsa.

Mitä aion tehdä säeromaanille? En tiedä. Kaipa sitten, kun saan romantiikkakäsiksen käsistäni, yritän brainstormailla uutta, realistista versiota siitä. Jos saan inspiroivan idean, annan sen viedä mukanaan. Jos en, eikä fantsuversio mene läpi mihinkään muuhunkaan kustantamoon, annan käsiksen olla. Mieluummin niin kuin väkisin vääntäminen.

Okei, valittaminen loppuu tähän. Piti vähän päästellä höyryjä.

-mariidah