Editointia tositarkoituksella
Kuten edellisestä postauksesta käykin ilmi, minulla on nyt runsaasti editoitavaa tehtävänä. Uusi uutinen on kuitenkin se, että sain palautetta myös toisesta kustantamosta! Kyseessä on kuitenkin eri käsis, nimittäin säeromaanini. Se ei ehtinyt olla kierroksella kuin alle kolme viikkoa, kun ensimmäinen vastaus (eli juurikin tämä palaute + pyyntö saada nähdä uudelleen) saapui.
Tuota palautetta olen mietiskellytkin jo Instagramin puolella, siinä ehdotettiin nimittäin isoja muutoksia, itse asiassa koko genren vaihtamista. Kirjoittelen varmaan ajatuksiani tännekin jossain kohtaa, mutta nyt aiheena on jotain muuta.
Nimittäin se, millaista on ollut editoida, kun tiedän, että tämä luetaan varmasti ja sen perusteella voi ratketa, saanko kustannussopimusta vai en. Tai tietenkinhän tilanne on ollut sama aiemminkin, mutta nyt en lähetä käsistä kasvottomalle kustantajalle, vaan henkilölle, joka on jo lukenut sen kokonaan ja pohtinut sen vahvuuksia ja heikkouksia perusteellisesti.
Nyt on siis tosi kyseessä. Ja sen huomaa. Mietin paljon enemmän, saatan esimerkiksi jäädä hiomaan yhtä sanaa pitkäksi aikaa, vaikka tällä hetkellä tuotan enimmäkseen uutta raakatekstiä - tulen siis editoimaan tämän useamman kerran. Yleensä raakatekstin tuottaminen ei ole minulle ongelma, pystyn heittämään editointihatun nurkkaan ja vain uppoamaan kirjoittamiseen.
Nyt pohdiskelen paljon tekemiäni valintoja, niin juonen kuin kielen tasolla. Stressaan enemmän ja koen epävarmuutta. En osaa luottaa täysin valintoihini, vaan arvuuttelen, olisiko pitänyt mennä sittenkin toiseen suuntaan, tykkäisivätköhän he tästä vai tuosta enemmän.
Viikonloppuna kävin kirjoitusretriitillä Helsingissä näkemässä kirjoittajakamuja. Se teki hyvää. Onnistuin vähän vapautumaan turhasta analysoinnista ja vain kirjoittamaan tekstiä, kun teimme sanaspurtteja. Jutteleminen kaikesta viime aikoina tapahtuneesta oli myös erittäin hyödyllistä. Voinkin vain jälleen kerran todeta, kuinka tärkeä kirjoittajayhteisö minulle on. Ensinnäkään en olisi tässä pisteessä ilman heitä. Säeromaani-ideakin syntyi edellisen retriitin pohjalta. Toiseksi, jos joutuisinkin nyt yksin pohdiskelemaan, kuinka suhtautua palautteisiin ja miten toimia missäkin vaiheessa, tulisin varmaan hulluksi.
Yksi asia, mikä helpottaa ahdistusta editointiurakan kanssa, on ollut järjestelmällisyys. Jos minulla olisi tehtävänä vain "editoida käsis paremmaksi" eikä mitään deadlinea (kustantamoista sellaista ei tullut), olisin hukassa. Kaatuisin urakan epämääräisen valtavuuden alle. Seuraavaksi avaankin vähän editointiprosessiani romantiikkakäsiksen kanssa.
Editointiprosessini kustantamon palautteen jälkeen
1. Kävin palautteen läpi: jäljensin sen vihkoon ja sitten kirjoitin ylös sen pääpointit ranskalaisin viivoin
2. Brainstormasin ratkaisuja palautteeseen vihon ja kynän kanssa ja tein uuden juoniketjun uusien ideoiden pohjalta
3. Tein päivitetyn kohtausluettelon alkuperäisestä käsiksestä (eli vanhasta versiosta)
4. Värikoodasin siihen tarvittavat muutokset:
-vihreällä kohtaukset, joissa lähinnä vain yksityiskohtia tai hienosäätöä, käytännössä siis pysyivät samana
-oranssilla kohtaukset, jossa raamit voivat pysyä samana, eli esim. tekeminen, mutta muokattavaa on sisällössä enemmän
-punaisella kohtaukset, jotka täytyy kirjoittaa kokonaan uudestaan
-sinisellä lisäykset, jotka tulevat punaisten kohtausten tilalle tai joita pitäisi muuten vain lisätä jonnekin
5. Koska osio 50-75 % eli näytös 2b muuttuu eniten, myös tapahtumajärjestykseltään, tein siitä vielä erikseen lyhyen luku luvulta avatun uuden kohtausluettelon, että milloin tapahtuu mitäkin
6. Tein suurpiirteisen aikataulun, milloin teen mitäkin (tämä on muuttunut jo lukuisia kertoja, lähinnä venynyt, mutta järjestys on kyllä pysynyt samana - editoin esim. historialuvut ensin, sillä ne olivat kaikki vihreitä)
Nyt voin katsoa muokkaussuunnitelmasta, mitä on vielä edessä, ja vähän silmäillä, minkä verran siellä on vihreää ja punaista. Myös aikataulu auttaa työmäärän hahmottamisessa, vaikka se olekaan kauhean hyvin kiireiden takia pitänyt: jos teen tällä viikolla näin paljon töitä ja seuraavalla tuon verran jne. olen valmis päivänä X. Toisaalta vaikka joustaisin nyt pari päivää, ei lopputulos siirry tuon kauemmas. Lopun näkeminen helpottaa.
Tämä prosessi ei tietenkään sovi kaikille, mutta minulle se toimii. Epämääräisyys ja liika "vapaus" ahdistavat, minulla täytyy olla suunnitelma, mitä teen seuraavaksi ja tietää myös tulevasta. Toisaalta olen hyvin joustava enkä koe ahdistusta siitä, jos suunnitelmani tai aikatauluni muuttuvat enkä yritä sokeasti totella niitä, jos ne eivät tunnukaan enää toimivilta.
Olen nyt saanut kaikki historialuvut käytyä läpi, sekä muista luvuista reilun neljänneksen. Se on paljon hitaammin kuin kuvittelin aluksi, sillä aiemmin olen ollut nopeampi editoimaan. Tässä kuitenkin vaikuttaa se, että työt imevät paljon mehuja, minulla on paljon menoja ja se, mistä kerroin alussa. Eli että jään vähän liiaksikin pohtimaan asioita, kun nyt olisi tärkeintä saada uusi versio käsiksestä suurin piirtein paperille ja lähteä sitten hiomaan sitä.
Toisaalta rauhallinen tahti on ok, vaikka se onkin sekoittanut kirjoitussuunnitelmani keväältä ja säeromaanikin joutuu nyt odottelemaan. Haluan tehdä tämän huolella ja haluan myös tehdä kaikkea sitä, mitä Italiassa en voinut: nähdä kavereita ja perhettä sekä liikkua Suomen luonnossa.
Välillä kyllä harmittaa, ettei tämä tilanne ollut silloin, kun olin Italiassa. Nyt viikonloppuni on kaikki jo yli kuukaudeksi eteenpäin varattu ja töiden jälkeen pitäisi jaksaa kirjoittaa. Kaikkien kiireiden keskellä on esimerkiksi tosi vaikea löytää energiaa someen tai blogiin. Olisipa ihanaa päästä kirjoittamaan päiväsaikaan ja tehdä kaikkia muita kivoja juttuja iltaisin.
Muutokset, joita teen tällä hetkellä tarinaan, inspiroivat minua paljon! Ainoa, jonka kanssa tuskailen enemmän, on päähenkilöni, sillä hän muuttuu aika paljon (ainakin tarinan alussa hän on erilainen, ei ehkä niinkään lopussa) enkä ole täysin saanut hänestä vielä kiinni. Mutta se on aika normaalia raakatekstiä kirjoittaessa, yleensä vasta editoidessa voin nähdä hahmoni selvemmin.
Aiemminhan päähenkilö oli alussa tarkoituksella kirjoitettu aika ärsyttäväksikin hahmoksi, jolla on hyvin merkityksellinen hahmokaari. Nytkin hahmokaari löytyy, mutta hän aloittaa ihan erilaisesta paikasta. Toivoisin silti pystyväni säilyttämään sen alkuperäisen ytimen ja tällä hetkellä huolettaa, että hän on vähän liian säälittävä surkuttelija. Mieluummin kirjoitan ärsyttävän hahmon tarkoituksella kuin vahingossa.
Jos joku täällä haluaa kertoa omasta editointiprosessistaan tai -tavoistaan, kuulisin mielelläni! Toivoisin voivani vielä jatkossakin kehittää omia tapojani.
-mariidah
Kommentit
Lähetä kommentti